kertoo olen juuri muuttanut turkuun.
minne mielenosoitus ja miksi?
giveyourvoice
7301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Idiootti olet.
Pernossa on kaksi mielenosoitusta. Toisessa mekkaloidaan sharia-lain puolesta, eli mm. naisten vapauksien poistamisen ja homojen hirteen laittamisen puolesta. Toiset vastustaa tätä hulluutta. Jokainen saa itsekseen päättää kumpi porukka on ns. "hyvisten" puolella. (Niille jotka ei hoksaa, niin rautalangasta vääntäen: ne mekkaloitsijat on hyvien puolella)
Itse en pidä moniavioisuutta ollenkaan huonona ideana. Kelpaisi vallan mainiosti että muijat pysyy kotona ja siivoaa kämpän sillä välin kun mies on töissä ja töistä pääsee suoraan kotiin lämpimälle aterialle. Olenkin suunnitellut kääntyväni muslimiksi.
Pernossa on mielenosoitus, jossa vaaditaan halal-lihaa Pansion ja Pernon vastaanottokeskuksiin. Sen järjestävät suomalaiset UNELMA-suvakkiämmät ja hashis-pojat. Siellä hakataan tyhjiä kattiloita ja huudetaan HALAL-LIHAA HALAL-LIHAA pataan.
Kentän keskellä kidutetaan lampaita ja teurastetaan niitä karmealla tavalla. Koraania huudetaan. Ja pilleihin puhalletaan.
Se on saiars eläinten kidutus-juttu. Mielisairas karnevaali. Pysy kaukana.
Näiden yhdistysten ja joidenkin näiden henkilöiden varat ovat jäädytetty terrorismilakien nojalla. Lähde Keskusrikospoliisi.
--
Rakennusurakoitsijat Uusimaa ky
Mc Clellan David Eemi
Crymax Oy
Ghribi Sami Ben Salah
McGaivuri Oy
Mc Clellan David Eemi
Northern Relief ry
Puheenjohtaja, Ghribi Sami Ben Salah
Varapuheenjohtaja, Abdi Ahmed Abdirahman
Sihteeri, Peltola Hamza Michael (myös Helsingin Muslimit Ry:n puheenjohtaja)
Suomen Islamilainen Partioseura ry
Puheenjohtaja, Ghribi Sami Ben Salah
Varapuheenjohtaja, Mc Clellan David Eemi
Sihteeri, Toivanen Tuomas Tommi Johannes
FC Real Muslims ry
Puheenjohtaja, Ghribi Sami Ben Salah
Varapuheenjohtaja, Toivanen Tuomas Tommi Johannes
Sihteeri, Enqvist Janne Daniel
Kawthar ry
Puheenjohtaja Rummukainen Matti Riku Oskari
Pääsihteeri, rahastonhoitaja Guled Yusuf Ahmed Yussuf
Viimeinen Viesti ry
- sama postiosoite kuin Suomen Islamilaisella Partioseuralla
Siilinjärven keskustaan on viety torstai-iltana tai perjantaiaamuna rasistisia julisteita. Ne olivat A4-kokoisia ja niissä luki isolla "Varokaa Raiskausvaara" tai "Varokaa lasten raiskaajia". Liikennemerkkiä muistuttavaan julisteeseen on piirretty musta ja valkoinen hahmo päällekkäin.
Poliisipartio löysi yhteensä kuusi julistetta.
Poliisi tutkii asiaa. Ylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan teko täyttää tunnusmerkit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pohjolainen painottaa, että poliisilla on nollatoleranssi vihapuhetta ja rasismia kohtaan.
– Tässä ei jäänyt epäselvyyttä siitä, ketä vastaan julisteet on suunnattu. Tässä varoitettiin kantaväestöön kuuluvia naisia raiskaavista turvapaikanhakijoista. Tämä on halveksittava ja brutaali teko.
Tekijästä ei ole vielä tietoa. Poliisi kaipaa yleisöltä vinkkejä siitä, kuka julisteita on levittänyt.
– Jos näkee jonkun kiinnittävän jossakin tällaisia julisteita, niin voi soittaa suoraan hätänumeroon. Emme myöskään tiedä, onko kaikki julisteet jo löydetty. Jos niitä näkee jossakin, ne pitää heti repiä irti ja heittää roskiin. Poliisille niitä ei tarvitse tuoda.
Siilinjärvelle Tarinan vanhaan sairaalakiinteistöön on hiljattain perustettu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Sinne saapui viime viikonlopun aikana noin 150 turvapaikanhakijaa, kaikki miehiä.
Sehän on ihan asiallinen varoitus. Tulijoistahan suurin osa halveksii naisia ja yleensä tyttölapsia. Voisi viedä joka vokin kylkeen varoituksen, se olisi vaan tervettä järkeä. Olen ainakin omaa tytärtäni varoittanut kyseistä käpykaarilaisista.
Kiitos Raisa Paananen kun tuli Runosmäestä asti mielenosoitukseen Pernoon.
Sanasi Turun Sanomissa sunnuntaina herättävät kunnioitusta tietämystäsi kohtaan.
Olen sitä mieltä, että ei pakolaisia niin kauan tänne kuin Suomessa on yksikin työtön ja eläkeläinen, joka joutuu miettimään kaupassa ostaako sitä mitä haluaa.