Poliisin asiakirjojen mukaan hallitsematon turvapaikanhakijoiden maahantulo ja pula majoituksesta aiheuttavat turvallisuuteen liittyviä välikohtauksia ja järjestyshäiriöitä kaikilla alueilla. Esimerkiksi Tukholmaan saapuu päivittäin satoja turvapaikanhakijoita. Poliisin voimavarat eivät kuitenkaan riitä heidän valvontaansa. Lisäksi jo syyskuun puolivälissä maahanmuuttoviraston majoitustilat olivat täynnä.
Ruotsissa yhteiskuntajärjestys horjuu !
Poliisivoimaton
451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vihervasemmisto hallitus Ruotsissa.
Siitä kärsii Suomikin.
”Keskustan Peräpohjolan piirin yrittäjätoimikunta suhtautuu maahanmuuttoon positiivisesti, koska se paikkaa suomalaisten matalaa syntyvyyttä. Nuoria maahanmuuttajia tarvitaan Suomen eläköityvän yhteiskunnan pelastamiseksi.”
No, miksihän Suomessa on matala syntyvyys? Ajatellaanko kepussa, että nyt tänne tulleet lähes kaksikymmentätuhatta irakilaismiestä laittaa syntyvyysluvut kuntoon?
”Toimikunta tietää merilappilaisia yrittäjiä, jotka ottaisivat heti maahanmuuttajia töihin, mikäli se olisi kohtuullisin kustannuksin mahdollista”. Käsittämätöntä toki on, että työttömille suomalaisille ei töitä löydykään, edes nuorille. Tämähän jää nähtäväksi, kepulaista sanahelinääkö taas. Ainakin työkokeiluun ja -harjoitteluun ilmaisiksi olisi maahanmuuttajien ottajia, mutta onko tulijoista verekseltään töihin Suomessa. Todella utopistista kuvittelua, maahanmuuttajien työttömyysaste yli 60 % irakilaisilla.
Toimikunnan puheenjohtaja Sauli Martimo: työn syrjään olisi hyvä päästä kiinni heti, koska on mahdollista, että sosiaaliturva passivoi.
Toivoa sopiikin, että nyt jollekin 412000 työttömästä löytyy työpaikka ennen passivoitumista sieltä peräpohjolastakin, jos teilläon niitä työpaikkoja odottamassa vapaana.
No, miksihän Suomessa on matala syntyvyys? Ajatellaanko kepussa, että nyt tänne tulleet lähes kaksikymmentätuhatta irakilaismiestä laittaa syntyvyysluvut kuntoon?
Esimerkiksi Tukholmaan saapuu päivittäin satoja turvapaikanhakijoita. Poliisin voimavarat eivät kuitenkaan riitä heidän valvontaansa.