Yleinen harhakäsitys ihmisillä on se että panssarivaunutappiot ovat sitä että
1) vaunu tuhoutuu taisteluissa
2) vaunun tuhoaa useimmiten vihollisen panssarivaunu
Tutkimustietoa läntiseltä ja eteläiseltä sotanäyttämöltä (1941-1945)
USA menetti II maailmansodassa Euroopan näyttämöllä (1942-45) yli 6 000 panssarivaunua sotatappioina. Britit menettivät Normandian maihinnousun ja sodan päättymisen välisenä aikana 3 000 ja Kanada Ranska useita satoja, ehkä noin tuhat yhteensä. Miten tappiot syntyivät?
Vastoin yleistä luuloa panssarivaunut näyttelivät vähäisempää roolia shermanien ja muiden tankkien tuhoamisessa. Kanada kävi läpi omat tappionsa ja havaitsi että lähes 40% johtui muista syistä kuin taisteluista. Matalinkin arvio oli yli 25%. Todennäköisesti noin kolmasosa menetettiin muualla kuin taistelukentällä.
Taisteluissa menetyistä panssareista jakauma oli seuraava:
- Tykit:(panssarivaunu, rynnäkkötykki, kenttätykki, panssaritorjuntatykki, heitin, raketti)............61-62%
-Miinat: peräti 22-23%
-Panssarinyrkit ja kauhut 8-9%
-muut syyt 7-8%
Kaikenkaikkiaan länsiliittoutuneiden panssarimenetykset (kaikilla sotanäyttämöillä) noin 12 000 jakaantuisivat näiden muutaman tutkimuksen perusteella seuraavista
- ei taisteluista johtuvat syyt noin 4 500
- tykkitulessa menetetyt yli 4 500
- miinat 1 700
- lähitorjunta-aseet 600-700 (nyrkit ja kauhut)
- muut syyt 500-600 (kranaatinheittimet, lentokoneet, pommit muut osatekijät)
Menetyksistä vihollisen panssarivaunut olisivat aiheuttaneet itseasiassa aika pienen osan. Briteillä vain 14% Normandian jälkeen ja Italiassa vain 12%. Sen sijaan rynnäkkötykit olivat rokottaneet menetetyistä 24%. Panssaritorjuntatykkien osuus 20%. Pst-tykin osuus oli korkeimmillaan P-Afrikassa (40%).
Suorastaan huvittavaa on lukea kuinka itseasiassa simppeli mutta sitäkin tehokkaampi panssarimiina aiheutti liittoutuneille todennäköisesti 50% kovemmat tappiot kuin Tiikerit, Pantherit ja yleisin panssarivaunu Pzkw IV yhteensä. Hieman miinoja yleisempi tuhoaja oli kuitenkin (ainakin brittien tilastoissa 1943-45) rynnäkkötykki/tornitonpanssarintuhoajavaunu, yleisemmin StuG III. Panssarinyrkit ja kauhut tuhosivat ainakin brittien tankkeja suurinpiirtein yhtä paljon kuin Saksan panssarivaunut.
Brittien, kanadalaisten ja jenkkien tutkimuksen yhteenvetona voidaan todeta että kaikkein kalleimmat työkalut (tankit) tuhosivat länsiliittoutuneiden vaunuja todennäköisemmin vain noin 1 000. Ei missään tapauksessa 1 500 enempää. Siis todella vähän ehkä kymmenesosan. Ei taistelulliset syyt olivat moninkertaisia tappion aiheuttajia. Erityisesti miinojen osuus on kiinnostava.
Ja jälleen kerran huomaatte sen kiistattoman totuuden: lentokoneilla ei tuhottu suuria määriä vihollisen tankkeja toisessa maailmansodassa.
http://ftr.wot-news.com/2013/12/26/on-allied-tank-casualties-in-the-eto/
1) vaunu tuhoutuu taisteluissa
2) vaunun tuhoaa useimmiten vihollisen panssarivaunu
Tutkimustietoa läntiseltä ja eteläiseltä sotanäyttämöltä (1941-1945)
USA menetti II maailmansodassa Euroopan näyttämöllä (1942-45) yli 6 000 panssarivaunua sotatappioina. Britit menettivät Normandian maihinnousun ja sodan päättymisen välisenä aikana 3 000 ja Kanada Ranska useita satoja, ehkä noin tuhat yhteensä. Miten tappiot syntyivät?
Vastoin yleistä luuloa panssarivaunut näyttelivät vähäisempää roolia shermanien ja muiden tankkien tuhoamisessa. Kanada kävi läpi omat tappionsa ja havaitsi että lähes 40% johtui muista syistä kuin taisteluista. Matalinkin arvio oli yli 25%. Todennäköisesti noin kolmasosa menetettiin muualla kuin taistelukentällä.
Taisteluissa menetyistä panssareista jakauma oli seuraava:
- Tykit:(panssarivaunu, rynnäkkötykki, kenttätykki, panssaritorjuntatykki, heitin, raketti)............61-62%
-Miinat: peräti 22-23%
-Panssarinyrkit ja kauhut 8-9%
-muut syyt 7-8%
Kaikenkaikkiaan länsiliittoutuneiden panssarimenetykset (kaikilla sotanäyttämöillä) noin 12 000 jakaantuisivat näiden muutaman tutkimuksen perusteella seuraavista
- ei taisteluista johtuvat syyt noin 4 500
- tykkitulessa menetetyt yli 4 500
- miinat 1 700
- lähitorjunta-aseet 600-700 (nyrkit ja kauhut)
- muut syyt 500-600 (kranaatinheittimet, lentokoneet, pommit muut osatekijät)
Menetyksistä vihollisen panssarivaunut olisivat aiheuttaneet itseasiassa aika pienen osan. Briteillä vain 14% Normandian jälkeen ja Italiassa vain 12%. Sen sijaan rynnäkkötykit olivat rokottaneet menetetyistä 24%. Panssaritorjuntatykkien osuus 20%. Pst-tykin osuus oli korkeimmillaan P-Afrikassa (40%).
Suorastaan huvittavaa on lukea kuinka itseasiassa simppeli mutta sitäkin tehokkaampi panssarimiina aiheutti liittoutuneille todennäköisesti 50% kovemmat tappiot kuin Tiikerit, Pantherit ja yleisin panssarivaunu Pzkw IV yhteensä. Hieman miinoja yleisempi tuhoaja oli kuitenkin (ainakin brittien tilastoissa 1943-45) rynnäkkötykki/tornitonpanssarintuhoajavaunu, yleisemmin StuG III. Panssarinyrkit ja kauhut tuhosivat ainakin brittien tankkeja suurinpiirtein yhtä paljon kuin Saksan panssarivaunut.
Brittien, kanadalaisten ja jenkkien tutkimuksen yhteenvetona voidaan todeta että kaikkein kalleimmat työkalut (tankit) tuhosivat länsiliittoutuneiden vaunuja todennäköisemmin vain noin 1 000. Ei missään tapauksessa 1 500 enempää. Siis todella vähän ehkä kymmenesosan. Ei taistelulliset syyt olivat moninkertaisia tappion aiheuttajia. Erityisesti miinojen osuus on kiinnostava.
Ja jälleen kerran huomaatte sen kiistattoman totuuden: lentokoneilla ei tuhottu suuria määriä vihollisen tankkeja toisessa maailmansodassa.
http://ftr.wot-news.com/2013/12/26/on-allied-tank-casualties-in-the-eto/
Vastaukset 34
Vanhimmat
Täällä on vängätty vastaan että neuvostoliittolaisiin tietoihin Kurskin omista panssarivaunutappioista ja siitä että niistä 2-5% johtui Luftwaffen ilmaoperaatioista ei muka ole luottamista. Otetaan tähän vielä tietoa ranskalaisten panssaritappioista keväällä 1940. Niiden mukaan 2% - vain 35 panssarivaunua - menetettiin Luftwaffen suveriinin ilmaylivoiman olosuhteissa ilmahyökkäyksissä. Saksalla lienee ollut 40 vuorokauden sodassa noin 300-400 maataistelukonetta ja toista tuhatta pommikonetta touhussa. Ei tässäkään sodassa siis tankkeja tuhottu Stukilla ja pommareilla vaikka muuta väitetään.
"Data pulled from the French about the 1940 Battle of France seem to show that gunfire was the overwhelming cause of 95.4% of 1749 French tank losses. Mines took out 2.6% of French tanks while the Luftwaffe took out 2%. In 1944 and ’45 the French armored forces lost 549 tanks. Gunfire was the primary cause for French losses that couldn’t be repaired."
StuG III osoitti paremmuutensa. Rynnäkkötykit ja muut tornittomat tuhoasivat tuplasti liittoutuneiden vaunuja kuin Tiger, Panther, Pzkw IV. Ja vanha kunnon panssarimiina - se näyttää olleen melko kustannustehokas tankintuhoaja.
Aachenin taistelukentillä keskim 221 panssarimiinaa pudotti pelistä pois yhden panssarin. Hintaa miinoilla noin 3 700 dollaria kun taas tankin hinta 200 000. Hintahyötysuhde 1:54. Eikä tarvitse kouluttaa ukkoja tankin käyttöön ja upottaa resursseja tankin korjauksiin, huoltoihin, polttoaineisiin, varaosiin.
Tämähän tieto tuhoaa teknosodankäynnin palvojien teesit totaalisesti. Mitä edullisempi ase, sitä tehokkaampi tulos.
"Tämähän tieto tuhoaa teknosodankäynnin palvojien teesit totaalisesti. Mitä edullisempi ase, sitä tehokkaampi tulos."
Eipä se mitään romuta! KUN ps-vaunut ovat päässeet läpimurtoon niin ne voivat nopeastri vallata ja miehittää suuria alueita eikä niitä tässä sekaortoisessa tilanteessa miinat häiritse!
Ei torjunta koskaan voi perustua yhteen ainoaan asetyyppiin!
Pointti tuolle kommentille oli varmaan se että miina on tehokas pysäyttäjä ja jos ei pysäyttäjä niin tehokas hidastaja ainakin. Henkilökohtaisesti minua yllätti miinojen panos 1943-45. Luulin että se olisi jäänyt jonnekin 5-10%:n välille.
Toinen kiinnostava tieto liittyi siihen että toisaalta miinojen räjähdys harvemmin tappoi vaunun henkilöstöä. Lisäksi varsin kiinnostava pointti tuo vesivaraston käyttöönotto ja miten radikaalista se pienensi vaunujen palamisia.
"American Wet Storage also diminished the chances of burning in general. M4s with wet storage burned as little as 5 to 10%. British and Canadian burn rates were 80+%. American tanks in Italy, without wet storage also saw an 80% burn rate."
Tietenkin "vesivarasto" sloganina. Rakenteellinen muutos
M4A3 Sherman (Wet Storage)
In 1944, the M4A3 glacis was changed to 47° and the driver and co-driver vision slots were changed to periscopes housed in the top of the hatches. There is no appliqué armor on the hull of this tank; modifications had been made to protect ammunition with "wet" stowage.
This tank, a "gatekeeper" at Fort Snelling, is a rarely seen combination of the older "low bustle" turret that was standard with the M4 Sherman, and the later hull of the M4A3, which typically had a "high bustle" turret as seen in Tamiya's kits #35139 and #35250. So if you wish to build this particular hybrid, you'll need to swap out the turret from the M4A3 kit.
"Toinen kiinnostava tieto liittyi siihen että toisaalta miinojen räjähdys harvemmin tappoi vaunun henkilöstöä."
Minkä ei pitäisi yllättää, koska suurin osa räjähdystehosta kohdistuu teloihin, pyörästöön ja jousitukseen.
"Lisäksi varsin kiinnostava pointti tuo vesivaraston käyttöönotto ja miten radikaalista se pienensi vaunujen palamisia."
Vesivaipan käyttämisellä ammusvarastojen suojana tuskin lopulta oli lähellekään niin suurta merkitystä paloturvallisuuden kannalta kuin ammusmakasiien siirtämisellä pois kylkitiloista. Sodan jälkeen Shermanien vesivaipat pääosin tyhjennettiin, eikä ominaisuutta lisätty enää uusiin vaunutyyppeihin.
Miten jenkit ja britit ovat selvittäneet erot pst-tykin, panssarin tykin ja rynnäkkötykin kanuunan välillä? Silläkö että saivat alueet vallattuaan selville oliko alueilla tankkeja ja rynnäkkötykkejä ollenkaan?
"Miten jenkit ja britit ovat selvittäneet erot pst-tykin, panssarin tykin ja rynnäkkötykin kanuunan välillä?"
No, siinä on oikeasti hyvä kysymys. Vastaus: ei kovinkaan helposti ja useimmissa tutkimuksissa pst-tykkien, ps-tykkien ja rynnäkkötykkien osumat on vain kasattu kaikki yhteen panssariammusten kategoriaan, koska riittävää varmuutta ei voitu saada. Toisinaan tietysti vastustajan kentälle hylkäämän kaluston pohjalta voitiin tehdä päätelmiä.
Sherman oli alunpitäen herkästi palamaan syttyvän tankin maineessa.
Jopa siinä määrin, että liittoutuneiden omat joukot Normandiassa kutsuivat sitä nimellä "Ronson" ja saksaliset nimellä "Tommy-keitin".
Liittoutuneiden johto oli hyvin selvillä siitä, että Sherman oli saksalaistankkeihin nähden alakynnessä, mutta siinä tilanteessa ei ollut parempaa saatavilla ja määrän katsottiin korvaavan laadun.
"Sherman oli alunpitäen herkästi palamaan syttyvän tankin maineessa."
Mutta se ei ollut ainoa. Saksalaisten puolella Pantteri oli saanut mainetta syttymisherkkänä vaununa, mutta saksalaiset eivät ilmeisesti koskaan täysin päättäneet johtuiko ongelma kylkimakasiineista vaiko hydraulisista nesteistä, joita molempia syytettiin.
Syttyminen edellytti ulkopanssarin läpäisyä ja Pantterin ps-suokja oli monta luokkaa parempi kuin Ronsonilla!
"Syttyminen edellytti ulkopanssarin läpäisyä ja Pantterin ps-suokja oli monta luokkaa parempi kuin Ronsonilla!"
Oikeastaan Pantterin ulkopanssari - paremminkin kylkipanssari, jonka takana kylkimakasiini sattumoisin sijaitsi - ei ollut olennaisesti sen paremmin suojattu yleisimpiä liittoutuneiden aseita kuten 57- ja 75mm tykkejä vastaan. Joissakin harvinaisissa tapauksissa miehistöt väittivät Pantterin syttyneen jopa kimmokkeesta, mutta niiden paikkaansa pitävyyttä on todella vaikea varmistaa.
Ps-vaunu tarvuitsee maksimisuojan juuri eteen ja siinä Pantteri oli vahva. Jos ps-vaunun panssaroi joka paikasta tasavahvasta sen paino kasvaa mahdottomaksi!
"Ps-vaunu tarvuitsee maksimisuojan juuri eteen ja siinä Pantteri oli vahva."
Kaikki vaunut tuossa sodan vaiheessa omasivat vahvimman suojauksen edessä, mutta kylkipanssarit olivat liittoutuneiden tutkimusten mukaan aivan yhtä yleinen tulituksen kohde.
"Jos ps-vaunun panssaroi joka paikasta tasavahvasta sen paino kasvaa mahdottomaksi!"
Siksi ei olekaan sattumaa, että sodan loppupuolella ja sen jälkeen suunnittelutrendit suosivat varsin matalaa runkoprofiilia, joka tarjoaisi minimäärän maalialuetta kylkien puolella. Ongelma varsinaisesti ei ratkennut, mutta sitä pyrittiin minimoimaan.
Tutkimuksen varmempi tieto oli miinojen tehokkuus. Miinat ja nyrkit/kauhut aiheuttivat taistelutappioista noin 30%.
Miksei, mutta kun esim. Venäjän aukeilla aroilla ps-vaunut saivat läpimurron oli sekä miinat että nyrkit/kauhut aika tehottomia SEN JÄLKEEN!
En usko että "Venäjän aukeille aroilla" puolustusta rakennettiin tällä tavoin. Näin tuskin tapahtui myöskään P-Afrikassa.
Suomessa lähitorjuntamiehille myönnettiin kesäkuun alusta 1944 alkaen lähes 400 tankin tuhoamisesta panssarimerkit ja nauhat.
Itärintamalla 75 mm:n panssaritorjuntatykki oli melkoisen varmasti todennäköisempi tankin tuhoaja kun panssarivaunu. Miksi? Siksi koska näitä panssaritorjuntatykkejä oli huomattavasti enemmän kuin panssarivaunuja. Siispä venäläisen vaunun joutuminen saksalaisen 75/88 mm tykin tuhoamaksi oli paljon todennäköisempi kuin että kohdalle osuu tankki olkoonkin että tankit voitiin laittaa aina painopistesuunnalle torjuntaan. Useimmiten torjunnan päävastuu oli kuitenkin tykkikomppanioilla.
"Siispä venäläisen vaunun joutuminen saksalaisen 75/88 mm tykin tuhoamaksi oli paljon todennäköisempi kuin että kohdalle osuu tankki olkoonkin että tankit voitiin laittaa aina painopistesuunnalle torjuntaan. Useimmiten torjunnan päävastuu oli kuitenkin tykkikomppanioilla."
Tai rynnäkkötykki/pst-vaunukomppanioilla, joita saksalaiset pyrkivät suuremmissa määrin integroimaan jalkaväkidivisiooniin. Perinteisten vedettävien pst-kanuunoiden ongelmana sodan tuohon vaiheeseen mennessä oli niiden kasvanut paino ja alttius epäsuoralle tulelle aseman paljastumisen jälkeen. Yhdysvaltain armeija puolestaan päätti pst-joukoissa lopulta hankkiutua länsirintamankokemusten jälkeen kokonaan eroon kuormurivetoisista pst-kanuunoista ja vaihtaa telalavettisiin.
En tiedä mikä saksalaisten panssaritorjuntatykkien määrä oli divisioonittain. Mutta ainakin suomalaisella rykmentillä oli 6 tykin tykkikomppania ja divisioonilla vielä 2 erillistä tykkikomppaniaa. Prikaateilla yksi komppania. Äkkipäätä laskettuna siis 15 x 2 x 6 28 x 6 5 x 6 = 378
Kaikesta päätellen saksalaisilla on täytynyt jo 70 divisioonan vahvuutena olla ainakin viisinkertainen määrä tykkejä - luultavasti enemmän. Joka tapauksessa sellaiset 1500 -2 000. Panssarien määrä taisi jäädä keskimäärin tuon alle. Määrävahvuudet on oma lukunsa mutta operatiivisesti toimintavalmiina tuskin sakemanneilla on ollut tuhatta enempää. Rynnäkkötykkejä saattoi olla hieman enemmän.
Ei minulle mikään yllätys olisi jos tankit tässä kolmen kisassa jäivät viimeiseksi.
Pieni laskuvirhe sinulla. Panssaridivisioonassa oli 3 tykkikomppaniaa panssarijääkäripataljoonalla eli 18 tykkiä. 14 jv-divisioonassa kussakin 24 tykkiä ja 5 prikaatissa yhteensä 30. Ratsuväkiprikaatissa 9 tykkiä. Siis 393.
että Kannaksella vielä kesällä -44 oli huomattavan paljon 37-50 mm tykkejä. Ne tehosivat vain sivulta tai takaa ammuttaessa.
Toisaalta 75 mm tykki oli hyvin haavoittuva kokonsa ja painonsa takia.
Saksalaisten panssarinyrkeillä tuhoamien tankkien osuus kasvoi eteenkin vuonna 1945 ja varsinkin kaupunkialueilla käydyissä taisteluissa. Sen amerikkalaisetkin dokumentoivat raportteihin. Suomalaiset ovat voineet Kannaksella tuhota jopa puolet nimenomaan näillä aseilla.
Sellainen tieto on esitetty että vain 1 030 amerikkalaista panssarivaunun miehistöön kuuluvat merkittiin tilastoihin nimekkeellä "killed in action". Kaikkiaan noita taisteluissa menehtyneitä oli tuossa "ammattikunnassa" vain n. 1 200. Kokonaistappiot kuolleet, haavoittuneet, kadonneet, sairastuneet ei taistelujen takia menehtyneet oli luokkaa n. 6 300. Ei se Sherman ollut mikään suurin riskin tulla sodassa surmatuksi USA:n asevoimissa. Pahin paikka oli olla pommikoneen miehistön jäsen.
"Ruumisarkku-Sherman" on suuri myytti.
"Ei se Sherman ollut mikään suurin riskin tulla sodassa surmatuksi USA:n asevoimissa."
Asialla oli toinenkin puoli. Koska liittoutuneiden ps-voimien väki oli syvästi tietoisia siitä, että heidän kalustonsa oli heikompaa kuin saksalaisten, aiheutti tämä myös sen, että hyökkäyksissä arkailtiin tai suorastaan kieltäydyttiin tuomasta Shermannin julkisivua tulelle alttiiksi!
Tästä on paljon mainintoja Hastingsin kirjassa Overlord. Tämä puolestaan vaikeutti hyökkäysten toteuttamista, koska oli oletus, että tankit johtavat hyökkäystä! Nyt ei aina niiden tukea saatu.
"Asialla oli toinenkin puoli. Koska liittoutuneiden ps-voimien väki oli syvästi tietoisia siitä, että heidän kalustonsa oli heikompaa kuin saksalaisten, aiheutti tämä myös sen, että hyökkäyksissä arkailtiin tai suorastaan kieltäydyttiin tuomasta Shermannin julkisivua tulelle alttiiksi!"
Liittoutuneiden panssarimiehistöt usein valittivat vaunujensa panssaroinnin tai aseistuksen olevan riittämätöntä, mutta edes lukuisissa taistelukertomuksissa en ole koskaan kohdannut tapausta, jossa panssariyksikkö olisi kieltäytynyt käsketystä tehtävästä. Muistelmissa entiset panssarimiehet usein myöntävät pelänneensä, mutta sitä on hankala nähdä sotatilanteessa mitenkään poikkeuksellisena.
"Tämä puolestaan vaikeutti hyökkäysten toteuttamista, koska oli oletus, että tankit johtavat hyökkäystä! Nyt ei aina niiden tukea saatu."
Liittoutuneilla oli paljon vaikeuksia läpi koko sodan koskien jalkaväen ja panssarien yhteistyötä, mutta tämä johtui paljon enemmän puutteellisesta koulutuksesta kuin mistään muusta. Monissa jalkaväkidivisioonissa valitettiin, että "koulutus" alkoi vasta taistelutoimissa, eikä mitään yhteistoimintaa tueksi asetetun panssariosaston ollut harjoitettu aikaisemmin. Alistussuhteet ilmeisesti kuitenkin näyttävät tuottaneen tulosta kunhan panssariosaston sallittiin pysyä jatkuvasti "oman" divisioonansa hoteissa.
Panssaridivisioonien osalta en ole nähnyt mitään valitusta "hyökkäyshaluttomuudesta", mutta lähinnä vain valitusta riittämättömästä panssarijalkaväen määrästä suhteessa vaunujen määrään divisioonakohtaisesti. Se pitikin aikalailla paikkaansa ja varsinkin yhdysvaltalaiset ps-divisioonat joutuivat melkein aina lainaamaan toisten divisioonien jalkaväkeä, joka oli tottumatonta heidän taistelutapaansa.
Saksan hyökkäysvaunuille ns. operatiiviset tappiot oli suurin yksittäinen syy menettää vaunu. Vuosina 1944-45 jopa 40% panssarivaunuista, rynnäkkötykeistä ja panssarintuhoajavaunuista menetettiin tällä tavoin. Vaunuun tuli tekninen vika, polttoainetta tai varaosia ei saatu riittävän ajoissa paikalle ja kun vihollinen eteni vaikkapa 20 km jäivät epäkunnossa olevat vaunut viholliselle. Usein ne myös lähtiessä räjäytettiin. Aivan viimeisin sodan viikkoina osa vaunuista ei päässyt enää tehdaasta pidemmälle. Oli polttoainepula. Saksa valmisti sodan aikana ja sotaa edeltävinä vuosina noin 49 900 tällaista hyökkäysvaunua. Niistä todennäköisesti vain 20 000 - 25 000 tuli vihollisen tuhoamaksi. Niistä ehkä reilun tuhannen aiheutti ilmahyökkäykset mutta muuten pääasiallinen tekijä oli tykki. Parintuhannen saattoi tuhota eteenkin hyökkäysvaiheessa myös miinat.
Ja juuri saksalaisten takkien osalta vihollistankkien aiheuttamat tappiot saattoivat olla suhteessa hyvinkin pienet. Sen sijaan runsaslukuiset pst-tykit ja voimakas kenttätykistön käyttö (briteillä ja amerikkalaisilla on varsin tasokas tykistö ja venäläisillä heikkotasoisempi mutta sitäkin massiivisempi)oli suuri tekijä.
Itseasiassa Saksa lienee menettänyt suurimman osan tankeistaan sodan viimeisenä vuonna muun kuin vihollisen tulituksen tai miinojen takia. Elokuun 1944 jälkeen tämä (polttoainepula, tekniset ongelmat varaosapuutteineen, lieju, näiden kombinaatiot...) lienee jo selittänyt 2/3 panssaritappioista. Itseasiassa hyvinäkin aikoina nämä ei taistelulliset tekijät selittivät suuren osan kaikkien armeijoiden panssaritappioista.
"Elokuun 1944 jälkeen tämä (polttoainepula, tekniset ongelmat varaosapuutteineen, lieju, näiden kombinaatiot...) lienee jo selittänyt 2/3 panssaritappioista."
Elokuun raskaat panssaritappiot lännessä selittyvät paljolti liittoutuneiden läpimurrolla ja saksalaisten strategisella vetäytymisellä, joka kulutti panssareita ja muuta kalustoa. Rintaman ollessa vakaa, tekninen vika tai tyhjä tankki ei pakota hylkäämään tai räjäyttämään vaunua.
"Itseasiassa hyvinäkin aikoina nämä ei taistelulliset tekijät selittivät suuren osan kaikkien armeijoiden panssaritappioista."
No, jos "hyvänä aikana" otetaan esimerkiksi Normandian taistelujen vakaampi vaihe kesä-heinäkuussa niin suurin osa saksalaisten panssaritappioista oli vihollistulessa korjauskelvottomiksi tuhoutuneita.
Amerikkalaistilaston mukaan Shermanin saadessa tykin osuman oli miehistötappio keskimäärin 0.9/ vaunu. Tarkoittaa kuollutta tai haavoittunutta. USA:lla oli kokonaistappiona panssariyksiköissä hieman yli 6 000 kuollutta tai haavoittunutta. Lukuihin voivat sisältyä kyllä sairastuneetkin. Kaikesta päätellen Wikipediassa julkaistu tieto 20 000 menetetystä amerikkalaispanssarivaunusta viittaa siihen että näistä vain 6 000 menetettiin vihollisen osuman kautta. Ja mikä myös on syytä muistaa, ei kaikki tällä tavalla osuman saaneet suinkaan tuhoutuneet. Shermannien osalta mainitaan että vain 2 000 tuhoutui. Se oli USA:n panssarien ylivoimaisesti eniten taisteluissa käytetty.
Turha edes kuvitella että II maailmasodassa 20 000 amerikkalaistankkia tuhottiin. Taisteluissa menetettiin n. 6 000 ja niistä riippuen muiden kuin Shermannien menetyksistä ehkä puolet varsinaisesti tuhoutuivat. Suuri osa osuman saaneista korjattiin mutta miten osa otettiin rintamakäyttöön ei ole selvillä.
Kanadalaisarvio vuodelta 1944 että peräti 25-40% panssarimenetyksistä johtui muista kuin taistelutekijöistä (vaurioitunut kuljetuksissa, siirtymisissä, tekniset ongelmat, lieju/muta, vesistö, sateet jne) ei välttämättä ole väärä. Neuvostoliiton T-34 oli kapistus joka useimmiten oli välttämättömän huollon tarpeessa jo 50-80 kilometrin ajon jälkeen vaikka vihollisesta ei olisi ollut haisuakaan kertoo jotain oleellista. Jo pelkkä siirtyminen rintamalla eteenpäin 200 km saattoi johtaa siihen että puna-armeijan panssariprikaatin taisteluarvo puolittui ilman vihollistakin. Kaikilla armeijoilla oli vaikeuksia näiden panssareidensa kanssa. Shermania ja Pzkw IV:ää sekä StuG III pidettiin kuitenkin luotettavampina kuin jotain T-34:ää.
"Kaikesta päätellen Wikipediassa julkaistu tieto 20 000 menetetystä amerikkalaispanssarivaunusta viittaa siihen että näistä vain 6 000 menetettiin vihollisen osuman kautta."
Wikipedian tiedoista ei tässä tapauksessa ole paljoa apua, koska ne heittävät aika rajusti - muuten Yhdysvaltain panssarijoukoista ei olisi jäänyt paljoakaan jäljelle ;)
"Ja mikä myös on syytä muistaa, ei kaikki tällä tavalla osuman saaneet suinkaan tuhoutuneet."
Yksiköiden omassa kirjanpidossa vaurioituneetkin vaunut käytännössä saattoivat olla "menetettyjä", mikäli yksikkö joutui lähettämään ne taakse, missä lopullinen päätös joko korjaamisesta tai romutuksesta tapahtui.
"Turha edes kuvitella että II maailmasodassa 20 000 amerikkalaistankkia tuhottiin."
No, tuo arvio pitää paikkaansa. Todellisuudessa suurin osa yhdysvaltalaisista panssariyksiköistä ei edes liittynyt aktiiviseen sotatoimintaan ennen kuin vasta Normandian läpimurron jälkeen ja he eivät kokeneet juuri kuluttavia strategisia vetäytymisiä. Siksi heille siksi varsinaisesti "tarjoutunut tilaisuutta" menettää jättimäisiä määriä panssareita.
"Jo pelkkä siirtyminen rintamalla eteenpäin 200 km saattoi johtaa siihen että puna-armeijan panssariprikaatin taisteluarvo puolittui ilman vihollistakin. Kaikilla armeijoilla oli vaikeuksia näiden panssareidensa kanssa."
Oliko USA ja britit muuten käytännössä ainoita, jotka tajusivat siirrellä tankkeja rekkakyydillä telaketjumarssin sijasta? Käsittääkseni Saksa ja NL ei tätä konstia juuri käyttänyt.
Ei tietenkään, kaikilla osapuolilla oli erikoiskalustoa panssarivaunujen siirtämiseen tarvittaessa. Euroopassa kuitenkin osapuolet pystyivät luottamaan aika mittavaan rautatieverkkoon hoitaakseen kuljetuksiaan, mutta liittoutuneiden toimia tietysti rajoitti lännessä se yksityiskohta, että rautatieverkko oli tuhottava ennen käyttöä ;)
Saksa havaitsi jo Ranskan sotaretkellä että panssaridivisioonissa oli "liikaa" vaunuja jalkaväkeen verrattuna. Siksi divisioonia "ohennettiin" vuodesta 1941 lähtien.
Näin kustannusanalyytikkona sanoisin että miina oli hyvä väline älykkäästi naamioituna. Ja Saksan paras telaketjuilla liikkuva tankintuhoaja oli StuG III - lähes 30 000 tuhottua neuvostoliittolaista hyökkäysvaunua osoittaa että tuo rynnäkkötykki oli eräs Saksan onnistuineimpia evoluutiokehityksen tuotteita tuona aikana.
https://www.youtube.com/watch?v=08wP9JODO78
Kustannustehokkuutta sodankäyntiin!