Vantaan Sanomat: Asukkaat pelkäävät turvapaikanhak

kyberinfo

Vantaan Sanomat: Asukkaat pelkäävät turvapaikanhakijoita Vantaalla – ”Vanhemmat eivät uskalla päästää tyttöjä Jumboon” 14.10.2015

Valtuutetut peräänkuuluttavat valistusta. Useat naiset kertovat ahdistelusta.
Vantaan vastaanottokeskusten turvapaikanhakijoista koostuvat miesporukat herättävät turvattomuutta Aviapoliksessa. Kaupunginvaltuutettu Maija Hurri (kd.) toi asukkaiden huolen esille hiljan valtuustoinfossa.

– Olen kuullut useilta kuntalaisilta, että Aviapoliksessa ollaan huolissaan alaikäisistä tytöistä. Vanhemmat eivät enää uskalla laskea heitä yksin Jumboon, koska siellä miesjoukot ovat heitä piirittäneet ja jututtaneet. Vanhemmat pelkäävät, että jotain ikävää voi sattua.

Hurrin tiedossa ei ole, että tyttöihin olisi käyty käsiksi. Seudulla liikkuvat miesjoukot aiheuttavat kuitenkin pelkoa.

– On tehtävä jotain, jottei ikäviä yhteentörmäyksiä tapahdu kantaväestön kanssa. Turvapaikanhakijoita on valistettava kulttuuristamme ja tasa-arvosta.

Aviapolis – Asukkaiden alue -Facebook-ryhmää ylläpitävä valtuutettu Jaana Huhta (vihr.) kertoo, että aihe on nostattanut netissä osin yliampuvaa keskustelua. Hänestä "kantaväestöllekin tulisi antaa valistusta turvapaikanhakijoista" ja eri tahojen yhteistyötä pitäisi lisätä tilanteen rauhoittamiseksi.

– Kotouttaminen on kaikkien yhteinen asia. Jos turvapaikanhakijat kohtaavat vain inhoa, kynnys toimia ikävällä tavalla madaltuu.

Nimettömänä pysyttelevä asukas kertoo, että ilmassa on suoranaista hysteriaa. Hänen mukaansa kansalaiset ovat vakavissaan perustamassa kodinturvajoukkoja naisten ja lasten turvaksi ja järjestämässä tytöille itsepuolustuskursseja. Asukkaan mukaan lukuisat, usein alaikäiset, naiset ovat kertoneet netissä kokeneensa ahdistelua.

– On kourittu, huudeltu, ahdisteltu sanallisesti. Jotkut kertovat, että heitä on seurattu Jumbossa miesporukalla ja kaupassa on ehdoteltu. Itseäni on videokuvattu ulkona.

27

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valistuspuree
    • NaisilleVinkki

      Naisten kannattaa pitää aina mukan puukko kun sillä voi silpaista mutakuonon hepi poikki.

    • VantaallaPoliisiYhä

      Onko Jumbosta muka poistettu vartijat ja Vantaalta poliisit?

      Menkää itseenne, hyvät pelkurit.

      • vit--npettynytpoliisiin

        Älä viitsi neuvoa, jos et itse tiedä tilannetta. Poliisi on ilmeisesti saanut suojata näitä irakilaisia sotilaskarkureita miellyttääkseen noita etteivät irakinvieraat suutu heti alussa. Nurmijärvellä poliisi suojaa VAIN turvapaikanhakijasakkia ja me kansalaiset olemme se häiriö.

        Ja odottakaa kun nuo "arvovieraat" alkavat osoittaa mieltään kieltävistä päätöksistä. Ne alkavat tunkeutua omin voimin ihmisten taloihin hakemaan sitä parempaa elintasoa. Ihan kuin kotonaan Bagdadissa. Heikot hengiltä ja tuo on minun.

        Naurakaa jos uskallatte. Miettikää hetki jos osuukin omalle kohdalle.


    • Vihreäkommunismi

      Tyypillinen vihreiden kommentti: "on syytä valistaa suomalaisia.....". Heh. Olisikohan kuitenkin niin, että valistus pitäisi kohdentua maahanmuuttajiin.

      • Anonyymi

        Valistuksen sijaan tunkeutujat piestävä kunnolla ja omaan maahan.


    • Pysykää_lukkojen_takana

      Yhtään ilmoitusta poliisille tai vartijoille ei ahdisteluista ole tehty. Median, useankin, etsinnöistä huolimatta yhtään ahdistelun kohteeksi joutunutta henkilöä ei ole löydetty. Yhtään Jumbossa töissäolevankaan en ole kuullut tai nähnyt missään mediassa koskaan valittaneen turvallisuutensa heikenneen pakolaisten vuoksi. Enkä henkilökohtaisestikaan.
      Turvallisuustlanne ei ole muuttunut pakolaisten takia miksikään missään suhteessa. Jos olisi, niin tästä aivan varmasti olisi uutisoitu. Ja isoin kirjaimin.

      Itse lähes päivittäisillä asiointireissuillani en ole havainnut minkäänlaista häiriötä pakolaisten taholta enkä minkäänläista häiriökäyttäytymisen lisääntymistä kenenkään tpimesta. En edes rasismiin ja muukalaispelkoon ajautuneiden kantaväestön edustajien taholta, vaikka nämä ovatkin ylivoimaisesti suurin häiriöriski.

      Vain täällä esiintyy tarkoitushakuista pelottelua ja mitä todennäköisimmin niiltä vierasmaalaisista paniikkiin joutuneilta, jotka eivät edes ole käyneet Jumbossa. Mahtaakohan kaikki paniikkikirjoittelijat edes tietää missä Jumbo sijaitsee.
      Syytä näiden onkin pysyä lukkojen takana peräkammareissaan kossupullon seurana kunnes saavat ammattiapua mielenterveysongelmiinsa. Sitäkään ei saa ellei nämä ressukat osaa edes sitä hakea.

      • Anonyymi

        Häiriöuutisointi on kielletty.
        Päätoimittajia on kielletty vastaamasta kyselyihin tai
        vastaamalla kieltävästi.


    • perheetyhdistettävä

      Alankomaissa ihmetellään, miten turvapaikkaa hakevien miesten alaikäisten lapsimorsianten kanssa pitäisi toimia.

      Alankomaissa noin parikymmentä 13-15-vuotiasta tyttöä on saanut luvan olla vastaanottokeskuksissa huomattavasti vanhempien kumppaniensa kanssa laissa olevan porsaanreiän takia. Tiedot käyvät ilmi julkisuuteen vuotaneesta maahanmuuttoviranomaisten asiakirjasta.

      Syyriassa tytöt ovat olleet niin sanottuja lapsimorsiamia. Alankomaissa yritetään nyt kiireellä saada turvapaikanhakijoita koskevaan perheenyhdistämislakiin muutosta. Lapsiavioliitot rikkovat useita kansainvälisiä sopimuksia. Alankomaissa asiasta on noussut kohu, ja viranomaisia syytetään jopa pedofilian sallimisesta.

      Yksi esimerkki Alankomaihin saapuneista lapsimorsiamista on 14-vuotias Fatema Alkasem. Viimeisillään raskaana oleva Fatema katosi hollantilaisesta vastaanottokeskuksesta kaksi kuukautta sitten. Tyttöä etsivä poliisi pelkää, että sairaalahoitoa tarvitseva Fatima on kuljetettu ulkomaille vasten tahtoaan.

      Alankomaissa seksuaalisen kanssakäymisen suojaikäraja on 16 vuotta. Tällä hetkellä teini-ikäisten avioliitot kuitenkin tunnustetaan, jos liitto on virallisesti rekisteröity pariskunnan kotimaassa. Lakia halutaan muuttaa niin, että oikeus perheenyhdistämiseen koskisi vain avioliittoja, joissa molemmat osapuolet ovat yli 18-vuotiaita. Uusien säädösten on määrä tulla voimaan joulukuussa.

      Alankomaihin on tullut tänä vuonna 36 000 turvapaikanhakijaa.

      il tänään

    • Lukiolaislikkat

      Vantaalla luetaan pakko ruotsia, vaikka se on vasta 4. eniten käytetty kieli.
      Aikamoinen epäkohta ja syrjivä käytäntö venäjänkielisille.

    • Anonyymi

      Asun Vantaalla 400m päässä vastaanottokeskuksesta eikä minkäänlaista häiriötä ole ollut. Monesti 23 aikaan tulee paikan asukkeja vastaan kadulla, kun käyn koiraa ulkoiluttamassa eikä kukaan sano mitään. Eivät edes katso ellei koira ala räksyttää. Osa rapsuttaa koiraani ja koiralla heiluu häntä. Koirankin mielestä ihan hyviä tyyppejä, joten toivottavasti heillä ratkeaa tilanne pian ja pääsevät jatkamaan elämää muissa olosuhteissa kuin odottaen päätöstä.

      • Anonyymi

        Totta. Toivotaan, että pääsevät mahdollisimman pian paluu matkalle kotimaahan. Tai ainakin sinne lähi-itään, minne kuuluvatkin.


      • Anonyymi

        Kyllä musulinkin häntä alkaa heiluu jos 13-v. tyttö siitä juuresta rapsuttaa..


      • Anonyymi

        Kaikkia ei ulkonäkö suojaa .


    • Anonyymi

      Olen käynyt Jumbossa usein ja en ole koskaan havainnut tällaista. Se ei tarkoita ettei tällaista (ahdistelua ym) olisi, mutta en ole havainnut kertaakaan mitään 3 hengen tai isompaa ulkomaalaismiesten joukkoa. Olen vähän puusilmä mutta silti.

      • Anonyymi

        Ne geelitukathan hävisi siltä jo vuosia sitten, kun se turvapaikka siitä läheltä poistu. Ei jubossa enää näitä maleksijoita ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne geelitukathan hävisi siltä jo vuosia sitten, kun se turvapaikka siitä läheltä poistu. Ei jubossa enää näitä maleksijoita ole.

        Toissa päivänä näin monta somalia ja irakilaisia sotilaskarkureita. Eli on niitä siellä aivan liikaa. Menisivät itikseen niin olisi edes yksi viihtyisä ostoskeskus suomalaisille.


    • Anonyymi

      Neljä vuotta vanha juttu nostettu ylös????

      • Anonyymi

        Mutta vieläkin ajankohtainen, mitä ne täällä enää notkuvat. Ne olisi pitänyt jo aikoja sittenpotkia omaan maahansa.


    • Anonyymi

      Vai valistusta, monoa perseelle se oikea tapa. Se on tunkeutujien tehtävä sopeutua, ei meidän. Milloin nämä paskaläjät karkotetaan täältä pysyvästi.

    • Anonyymi

      Ne elukat pitää piestä kunnolla ja lähettää omiin maihinsa. Eikö se jo riitä jos 10v ei ole tehnyt muuta kuin hakenut turvapaikkaa all clusive palveluilla. Milloin Suomesta tuli näin tyhmä.

    • Anonyymi

      Vantaalla yritetty raiskata nainen, ja tuntomerkeistä ei hiiskuta sanaakaan lehdissä. Vaikeutetaan rikoksen ratkeaminen, ettei vain syyllistytä " rasismiin".🤦‍♂️🤦‍♂️🤦‍♂️

      • Anonyymi

        valkeakoski nyt...


    • Anonyymi

      Suomi ei ole tätä tilannut kuka on ?

    • Anonyymi

      Spermaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joku häirikkö peräkammarinpoika on nostanut yhdeksän vuotta vanhan ketjun ylös. Upeaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      85
      2230
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      43
      1820
    3. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      72
      1584
    4. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      76
      1366
    5. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      26
      1204
    6. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      77
      1191
    7. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      48
      1183
    8. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      59
      1081
    9. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      40
      1037
    10. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      39
      983
    Aihe