kaup.hall 19.102015
§ 9 "Tekninen lautakunta on käsitellyt investointien määrärahamuutokset kokouksessa 22.9.2015. Teknisen lautakunnan investointien valmistelussa on useita kohteita, jotka edellyttävät lisämäärärahan varaamista. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi Lastentalo Hoijakka, paloasema, uimahalli, Ilme-hanke sekä koneet ja kalusto. Investointimenojen määrärahan lisäystarve on yhteensä 793.550 €. "
Kysymykseni esitän veronmaksajana ja nämä menköön hallitus / valtuustokäsittelijöille asti terveisinä ps. sisältö kiukkua täynnä, nyt on faktaselitykset tarpeen
-miten teknisen laatimat investointilaskelmat v.2015 ovat viskanneet jo nyt noin rajusti yli, lähes miljoonan lisämääräraha esityksineen? Alibudjetoinnilla viedään valtuutettuja kuin litran mittaa kehnon suunnittelun jälkihoitoon.
-teknisen toimen talous-, suunnittelu,-konsulttien käyttö älytöntä haaskausta, useita keskitason mestareita palkkalistoilla, silti teiden aurausta myöten konsultti laatii tarjouspyynnöt, neuvottelee teknisen johtajan töppöilyjä "hyvä-ystävämme"-hoitaa näin, mutta laskuttaa kaupunkia "ystävänsä" avustamisesta
-tekninen johtaja, varoituksen sana ja paikka
-mustaparran viemärikoplaus on kuin "oma mansikka" miehissä leivotun pannukakun päällä
§ 9 "Tekninen lautakunta on käsitellyt investointien määrärahamuutokset kokouksessa 22.9.2015. Teknisen lautakunnan investointien valmistelussa on useita kohteita, jotka edellyttävät lisämäärärahan varaamista. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi Lastentalo Hoijakka, paloasema, uimahalli, Ilme-hanke sekä koneet ja kalusto. Investointimenojen määrärahan lisäystarve on yhteensä 793.550 €. "
Kysymykseni esitän veronmaksajana ja nämä menköön hallitus / valtuustokäsittelijöille asti terveisinä ps. sisältö kiukkua täynnä, nyt on faktaselitykset tarpeen
-miten teknisen laatimat investointilaskelmat v.2015 ovat viskanneet jo nyt noin rajusti yli, lähes miljoonan lisämääräraha esityksineen? Alibudjetoinnilla viedään valtuutettuja kuin litran mittaa kehnon suunnittelun jälkihoitoon.
-teknisen toimen talous-, suunnittelu,-konsulttien käyttö älytöntä haaskausta, useita keskitason mestareita palkkalistoilla, silti teiden aurausta myöten konsultti laatii tarjouspyynnöt, neuvottelee teknisen johtajan töppöilyjä "hyvä-ystävämme"-hoitaa näin, mutta laskuttaa kaupunkia "ystävänsä" avustamisesta
-tekninen johtaja, varoituksen sana ja paikka
-mustaparran viemärikoplaus on kuin "oma mansikka" miehissä leivotun pannukakun päällä
Vastaukset 48
Vanhimmat
mitä pitäisi ajatella kun katsoo teknisen ltk jäseniä.
Pyhäjärven riitakeskustan uuskepuosasto vahvistettuna vasurisiivenvatkaajilla ja demaritantoilla harjoittavat Pyhäjärvellä Ö-luokan politikointia.
Entäs ammattikoulun kattoremontti,piti tehdä oppilastyönä,nyt hankitaankin kalliit valmiit elementit.No siihenhön tarvii lisärahoitusta vasta ensivuonna.
Riittääköhän tuo yllä oleva summa edes.
Riittäköhän kolme milliä sairaalan kustannusarvion ylityksiin.
Millä hitolla tuo miljoona katetaan.? Jos talousarvio on tälle vuodelle laadittu niin, että tulot ja menot ovat viivan alla /tai lainoitus hoidettu talousarviosummalle. Millä helskutilla. Lainalla? Nythän konkurssi jo ovella. Ja entä sen lisäksi kuntayhtymän ylitykset.
Ei pojat, tämä ei vetele. Oletteko tekninenlautakunta, tekninen johtaja ja teknisenlautakunnan puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen edustaja teknisessä lautakunnassa, oletteko sokeita, ettekö ymmärrä vai miten tuollainen holtittomuus on mahdollista?
Valtuutetut, nyt ei selitykset kelpaa, ei.
Ammattikoulun remonttirahat on syöty mennen tullen tämän vuoden talousarviossa ja viime vuodellekin oli varattu, Mihin lienevät rahat tupeloitu.
Näiden viiden viimeisen vuoden aikana on tekninen toimi elänyt niin holtittomasti, että ihmetellä täytyy kun siihen ei puututa.
Palolaitos se vasta kalliiksi tuli,ei ollut suunnitelmia ja kertaalleen tehty purettiin kun löytyi hometta.Eikö konsultit osaa!!!????? niin ja konsulttien palkat vaativat myös lisärahaa.Miten kauniisti Leskinen nämä selittää?
Teknisen ylitykset ovat 66.129 kuukauvessa!!! Eikä oo hoksattu??!!!
Alkuvuodestakin vt. kj Tikkanen tepasteli kynä puikattuna paperilehtiöön, kainalossa langanpätkiä ilman lankakerää, hänen piti touhuta Rannon kanssa isojen poikien juonenkäänteille vauhtia ja kun hall pj Kauranen on kaikessa vähän isoa pomoa ja hallitsee vähän kaikkea, niin siivilän läpi pääsee lirahtamaan sisäinen valvonta.
Välitilinpäätös; jotta jotain edes näytetään yrittävän korjata tilannetta, annetaan kaupungin omien asioiden hoitamisen huolimattomuudesta ja rahankäytön holtittomuudesta potkut-tietysti Rinnevaaralle. Vai miten se meneekään?
No, niin rinnevaara ilman muuta ulos, kun on antanut kaupungin talouden mennä vituralleen eikä tullut töihin 5.8.13 kun kerran hänellä on ollut oikeus.??
Katsokaa vaan. Rinnevaaran syyksi tämä miljoonan käppi käännetään.
Teknisen johtaja Laukkaselle leivotaan kakku, keitetään kahvit ja ollaan niin puheissa päteviä, paikallislehti ottamaan tilaisuudesta kuva, ja tarjotaan kaupunkilaisille niin vääristeltyä juttua. Talous-ja valvontakomission työtä voi höystää kehumalla teknisen onnistunutta suururakkaa, sairaalan rakentamisen villoitusta 3kk kestäneessä vesisateessa.
Karmeaa luettavaa tilinumeroissa kaupungin tase 31.8.2015. Mistä rahat? Tämän siitä saa, kun "mukava mies" veikko tikkanen hääräsi kaupungin ylimpänä johtajana ja hyväksyi kaikki pikkupoikien touhut - latukoneesta aina satojen tuhansien ylityksiin, jotka nyt ovat valtuustolle tiedotusluontoisesti nähtävillä. Varmaan seuraavassa valtuuston kokouksessa 26.10.2015. Jos ja kun talousarvio on aikoinaan hyväksytty määräsummin, niin eihän ole muuta mahdollisuutta kuin käyttää Revon Sähkö Oy:n rahastosäästöjä syömävelkoihin!! Vai miten se nyt menikään. Velkaahan on otettu jo kahdeksisen miljoonaa ja lisää jouduttanee ottamaan. Nyt ei tarvitse enää Sarkkisen "hävetä", Talous kuralla, kuten muillakin. Tässä muutama vuosi voitiin puhua, että Pyhäjärven talous on kunnossa vrt. naapureihin, jotka ovat olleet konkurssikypsiä. Pyhäjärvi mukavasti on auttanut naapuria, joten sieltähän kaikuu Selänteen mukaan ihan hyviä uutisia.
Viime pyhän kirkonmenot näytettiin Haapajärveltä. Oli nähtävissä , että kyseessä oli "Elävä Seurakunta". Pyhäjärvissyntyinen lääkäri oli seurakunnan toiminnassa hyvin keskeisessä tehtävässä. Todella seurakuntatoiminta näyttää olevan elävää, Onnea. Miten meillä ?Tarmo Rapo touhusi 2-30 vuotta kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Näytti kaiken aikaa kuihtuvan ja mitä nyt? NykyinenKirkkoherra asustaa Haapajärven seurakunnassa, joten väliäkö hällä. Omat lapset voivat viettää aikaa kotiseurakunnan (Hpj:n ) sylissä.
Onko se tekninen pyytänyt ennakkoon rahotusta lisää? Ei sitä nyt ihte pysty tullen menne ja palatessa ohittaan rahotusta. Missä on vastuu? Elkää myöntäkö jälkikäteen vaan maksakoot ite jotka ylittävät ilman lupaa. Eiköhän se sitten tasotu kun omaa kuvetta kaivellaan. Kaikki liennee omasuutta ja rahaa hallitsevia, ei tule ongelmaa. Onko konkurssi jo ovella?
Eihän meillä ole mittään hättää kun Rinnevaaran mukaan säästetään monta miljaardia euroa kun ei päästetä kaivosta täyttymään vedellä!
tulihan se totuus sieltä puskista.
Joo. Varmalla pohjalla ollaan.
Eikö Rinnevaara puutu konsulttien käyttöön.Ne ovat kalliita ystäviä.
pohdin vai ahdon latukone.
Onko ne taas alkaneet kiusaan sinua?
elä oo moksiskaan tosia kirjoittavat. Teknisen puolen rahankäyttö on holtitonta.
Holtitonta on totisesti.on aika puuttua tuollaiseen rahan käyttöön.
kenelläkään ei ole kokonaisTALOUSvastuuta. Jokainen häärää tahollaan ja veroeurot hupenee
Kyllä hupenee, polttoopuuta pitäisi mökille ostaa.
Kyllä aloittaja puhuu asiaa. Hirveätä menoa ja ilman kaupunginvaltuuston hyväksyntää.
Teknisenlautakunnan puheenjohtaja on Asko Kauranen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja on Asko Kauranen. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on Kimmo Sarkkinen.
Miten tällaista tapahtuu?
käen poikia suojellaan,
Tekninen puoli täysin kuralla , tilintarkastajat vähän nohevanpina , kuin ennenkin Remes Kalle tai Rantonen
Voi hevon-helvetti. Laukkasta näköjään suojelee (ainakin valtuuston kokouksen mukaan)) todella uskomaton joukko niin keskustasta kuin vasemmistosta. Miten tämä on mahdollista. Kaveri tekee ihan sutta joka puolella ja häntä suojellaan.
Nyt on varotuksen paikka sekä hallituksen ja teknisen puheenjohtajalle että tekniselle johtajalle , toimivallan ylityksistä. Onko hallituksesta nyt toimimaan vaan ollanko ns. "kusisukassa" "Tehän syötte kaikki ja ilman lupaa"
Nyt pitää tehdä aloite hallituksen erottamiseksi epäluottamuksen takia kun kuntalaiset eikä valtuusto luota hallitukseen! Ketkä 9 valtuutettua tekisi sen tällä kertaa?
Mitä tekee AskoKauranen? Olet avainasemassa.
No senhän teki tämä nyt äänestänyt 9 3 tyhjää. 15 näki, että kannatusta piisaa. Eiku pojat tehkää mitä lystäätte, valtuusto siunaa ja varjelee Teitä.
Eipähän tarvihte ottoa vastuuta kun männöö toisten vastuuttomie perässä... hhiiihiihhii
Onneksi kaupungin ylin johto on hyvin tarkka talousasioissa! Esimerkiksi kaivoskuilujen tyhjänä pitäminen säästää kuulemma useita miljardeja euroa! Vertailuna Suomen valtion budjetti on 54 miljardia euroa! Siis valtion kaikki toiminnat!
Kaikki otetaan halvimmalla mut eipä se aina nii mene. Halvalla ei saa hyvää.
Teknisen puolen johtaja Sami Laukkanen on toiminut ja hoitanut työnsä ilman moitteita hänellä on luottamus valtuustossa, ei sitä murenna parin valtuutetun kitinät, mitkä luultavasti perustuu henkilökohtaisuuksiin
Näinköhän?
Jos lähes miljoonan euron ylitys on tehty teknisessä Talousarvio ei ole pitänyt alkuunkaan . Eikö ole syytä keskusteluun. Eihän tuossa valtuuston listalla ollut muiden lautakuntien ylityksiä. Että eikö muuta keskustelua kuin kiitoksella kuitataan.
Samalla kerrotiin kaupungin talouden heikosta tilasta . 1.5 miljoonan velanotto edellisviikolla (valtuusto maanantai) oli mennyt 1.1 miljoonaa juokseviin ja jäljellä oli lainasta 400 000 euroa. Erikoissairaanhoidon lasku 5-600 000 euroa oli erääntynyt Pussin pohja siis tyhjä!! Jotain tolkkua täytyy tulla, jos meinataan selviä, ettemme ole kriisikuntana tunnettu.
Eikö todellakaan ollut oikeutettua keskustella ja kysellä taloushallinnosta ja ylityksistä.
Miten voidaan sanoa, että kyseessä on henkilökohtaisuutta. On pakko ottaa taas kerran esille kaupunginjohtajan "ajojahti". Ihminen ilman syytä sai toimestanne aikaan kaupungille satojen tuhansien vahingon. Mitenkäs siitä on keskusteltu. Syytelty on ja paneteltu.
Nyt tällaista arvostelua ei ymmärrä, ei takapenkin Taavikaan.
kun sattui naimaan sellaisesta suvusta, jossa konkurssit ja yrityskoijaus menee täydestä, varsinkin kun muistaa olla "nöyrä" julkisesti valikoiden ja pirullinen tietyille kulisseissa.
appi opettaa, anoppi varmistaa, käly korottaa
miten osasitkin tuon pukea noin lyhyesti ja ytimekkäästi.
Mitä kirjoittaa aloittaja. Lukekaa ja arvostelkaa sitten.
Vakka kantensa valitsee ja suku sukunsa. On niin mahtavata, että....
pakko sanoa, että suvun apen ja anopin tms.) toimesta pitää vieläkin kyykyttää Pyhäjärven asioiden hoitoa, ihan yököttää, etten sanoisi Sami Laukkanen. Jos hoidat asioita niin, että Sinun ja sukusi hoitavat eurot Teillepäin, ohittaen valtuuston päätökset, niin missä mennään??
Viimeinen valtuusto antoi ylen mahtavan kiitoksen toimillesi, vaikka Pyhäjärvi on "kuilun partaalla". Jos et usko ja ymmärrä, hävettää.
Miettikää vain sitä, mikä on viranhaltijan vastuu. Onko se unohtunut.??
Sanon suoraan, että "katin paskat", eli kissan paskat. Kun on hyvä, jota suojellaan, niin se menee. mutta onnetonta, olemme kriisikunta ja tämän yhden miehen tähden, poisunohtamatta tikanmäen kuntayhtymäselännettä.
Ihan kiitos vasureille ja kepuille- hyvin menee..sanoi "Tsaikovski ja sävelsi taas"
Tuohon eriävä mielipije.
Oikea talouden hoito on nyt Pyhäjärvellä teknisellä unohtunut. Totta on että varotuksen paikkoja on ollut jo monia.Lisätalousarviossa ei ole oikein lisämäärärahoja jaella ilman että niitä on pyydetty etukäteen.800.000 on suuri summa ja kun Selänteeltä napsahtaa yli miljoona. Oottepa pojat sopan keittäneet. Eipä oo kaupunginjohtajalla vastuuta. Onhan pojilla leveet hartiat millä kannatella tätä osaamatonta toimintaa. Kaikki on vinksin vonksin .........TAITAAPA VASTUUT RUVETA PAINAAN....MUTTA KAI SELI HYVÄ VELI JNE AUTTAA.
JUSTIINSA JUU. MEILLÄ VAIN KEHUTAAN, ETTÄ HYVIN MENEE. KUKA VASTUUNSA TUNTEVA VALTUUTETTU NÄIN TOIMII. HYVÄT IHMISET, KYLLÄ SE KOITUU PALVELUJEN HEIKKENEMISEKSI KAIKIN TAVOIN. MUTTA MENO ON NYT TÄLLAISTA.
http://dynasty2.pyhajarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Siinä hyvä esimerkki.
Teknisentoimen pöytäkirja 22.9.2015 ja ILME hanke. pykälä 68