Lesbojen kasvattama ateistityttö puhuu nyt!

Atsku.avautuu
18.10.2015 21:16
Nimeni on Millie Fontana. Olen 23-vuotias, keinohedelmöityksen avulla lesbovanhemmille syntynyt lapsi. Tämä on – näin voidaan sanoa – ennen kuulumaton puheenvuoro, sillä kukaan ei halua kuulla, mitä sateenkaaren toisessa päässä on. Kukaan ei halua kuulla, mitä on sillä puolella, josta ei ole pidetty huolta, joka ei kasva onnelliseksi ja kasvaa ajattelemaan asioista eri tavalla siitä, millainen perherakenteen tulee olla.

Varttuessani minä halusin isän. Tunsin sisimmässäni, että minulta puuttuu isä jo ennen kuin pystyin edes kuvailemaan sanoin mitä isä on. Tiesin rakastavani molempia vanhempiani. Mutta en kyennyt laittamaan sormeani sen päälle, mitä minulta oikein puuttui sisimmässäni.

Kouluaikana huomasin muita lapsia ja heidän rakastavaa isä-suhdettaan tarkkaillessani, että minulta puuttui jotain todella erityistä.

Minulle valehdeltiin kouluikäisenä ja väitettiin, ettei minulla ollut isää, tai että kenties he eivät tienneet, kuka hän oli.

Minun oli vaikea löytää tasapainoista identiteettiä itselleni. Käytökseni ja tunne-elämäni olivat tämän vuoksi epätasapainoisia.

Seison täällä edessänne ihmisenä, joka on kasvatettu täysin uskonnottomaksi ateistiksi. Seison kristittyjen rinnalla, koska tähän asti tässä väittelyssä kristityt ovat ainoita ihmisiä, jotka yrittävät tuoda esille niitä asioita, jotka koskettavat lapsia. Kristityt ovat toistaiseksi olleet ainoita, jotka ovat yrittäneet kiinnittää huomiota minun kaltaisteni ihmisten kertomuksille. Kukaan LGBT-liikkeessä ei halua kuulla minun kaltaisiani. Sillä tähän astihan ”kaikki rakkaus on rakkautta”, eikö? Minun kaltaisiani ei ole olemassa.

Kasvaessani katselin itseäni peilistä ja mietin mielessäni: Mistä olen saanut nämä vihreät silmät? Mistä olen saanut nämä persoonallisuuden piirteet ja lahjat, joita ei ollut kummallakaan kodissani olleista vanhemmistani.

Vastaus tähän on sangen yksinkertainen: Isältäni.

Mutta kyse ei ole vain isästä, tai ”luovuttajasta”, kuten häntä kutsutaan. Minulla on myös setä ja täti, isoäiti, sekä koko joukko rakastavia serkkuja.

Vanhempani ottivat minulta pois jotakin minulle kuuluvaa päättäessään mitkä osat minun identiteetistäni heidän sopii paljastaa minulle. Siinä missä muut lapset saattoivat katsoa peiliin ja sovittaa nuo puuttuvat palaset sanomalla ”Minä rakastan isääni ja äitiäni”, minä en voinut niin tehdä. Keitä minun vanhempani oikein olivat päättämään, mitkä osat minun identiteetistäni ovat hyväksyttäviä ja mistä voidaan kertoa minulle?

Tapasin isäni 11-vuotiaana. Se oli kenties ainoa aika elämässäni, jolloin olin tasapainoinen lapsi. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuka oikein olen. Katsoin hänen silmiään ja ajattelin: Tuossa on minun puuttuva palaseni. Ei siksi, että olisin yrittänyt kuvitella, millainen isäni on, vaan koska saatoin antaa kasvot sille, kuka itse olin. Saatoin nähdä henkilön, joka oli yhtäläisellä tavalla vastuussa minun olemassaolostani. Saatoin löytää oman identiteettini tämän miehen perusteella.

Jos en olisi tavannut isääni, en seisoisi täällä tänään teidän kanssanne. Jo ollessani hyvin nuori reagoin tunteissani voimakkaasti ja koin musertavana, että isä puuttui elämästäni. Se sai minut taantumaan kehityksessäni.

Haluan puhu aidosta tasa-arvosta.

LGBT-liike puhuu paljon tasa-arvosta, mutta olen alkanut ihmetellä heidän määritelmäänsä tasa-arvosta, sillä minulle tasa-arvo merkitsee totuuden kertomista, sen kunnioittamista, kuka minä olen ehyenä, kokonaisena ihmisenä. En halua vain rajoittua siihen, minkä vanhempani päättivät antaa minun tietää. Tasa-arvo merkitsi mahdollisuutta katsoa molempia puolia geneettistä perhettäni ja ymmärtää kuka minä olen.

Tasa-arvo ei ole sitä, että annetaan tutkimuksiin vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden homovanhempien ja heidän myönteisesti kehittyneiden lastensa määritellä kaikkien lasten kokemuksia. Tällainen on täysin epärealistista.

Kuulin tämän valheen maaliskuussa, kun LGBT-liikkeen taholta väitettiin, että lapset eivät välitä kuka heidän perheensä on, ja että miehet ja naiset ovat vaihdettavissa toisiinsa. Minä pidän tällaista jo itsessään sukupuoleen kohdistuvana syrjintänä. Miehet ja naiset tarjoavat lastenkasvatuksessa toisiaan täydentävän roolin, joita kaiketi tulisi kunnioittaa tasa-arvoisesti.

On huvittavaa miten homoliike puhuu homofobiasta.

Homoystäväni ovat tulleet luokseni ja kertoneet, kuinka toiset homoseksuaalit ovat nimitelleet heitä homofobisiksi, koska he pitävät ihanteellisena sitä, että lapset saavat kasvaa isän tai äidin kanssa. Tämä on poskettoman naurettava väite.

Olinko minä homofobinen katsoessani itseäni peilistä ja mietin missä minun isäni on?

Olinko minä homofobinen katsoessani molempia rakastavia vanhempiani ja pyytäessäni hartaasti, että he kertoisivat minulle kuka minä olen?

En tietenkään.
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Provokaatio! Haha!

Äänestä

kettava kertomus.

Äänestä

puhuu asiaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lutteripalstalta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu