Ei mitenkään voi välttyä ajatukselta, että palkinnolla imarrellaan Pöntisen klaania. Hallitsijasuvulle tarjotaan kaupungin taholta sementtiä jalansijojen vahvistamiseen. En pidä tulevaisuudennäkymistä, joita on tarjolla. Tässä lampaitten valtakunnassa puuttuu vastavoima.
Kulttuuripalkinto viihdetapahtumalle
VisioEImiellytä
11125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Näinpä juuri. Yksi tapahtuma kaupungin kylttyyripalkinto. Puolet saajista on Pöntisiä. Mitähän se palkinto onkaan euroissa. Saako sillä mahdollisesti anteeksi Areenan vuokran.
"Yksi tapahtuma", jep. Tulipa tuosta mieleeni toistakymmentä kertaa toteutettu tapahtuma, joka EI OLE saanut kaupungin kulttuuripalkintoa, vaikka olisi sen monikertoihin ansainnut. Nimittäin joka kesä museolla kaksi viikkoa leikityt perinneleikit. Johtuuko siitä, että Pöntisiä ei ole idean keksijöinä? Jos sadat ja sadat leikkijöitten vanhemmat olisivat saaneet päättää, palkinto olisi annettu jo vuosia sitten.
Eihän siellä kuulemma ole ollut yleisöäkään kuin kourallainen, mutta palkinto tuli. Hyvitetäänkö tässä Pöntiselle nyt patsaan paikkaa, kun se ei mennyt hänen päänsä mukaan? Oksettavaa joka tapauksessa!
Kelle myönnetään narinapalkinto. Kuka on jaksanut eniten narista
Kirjoittakaa narisijoita nimellä nii n tiedetään kenelle palkinto annetaan
Vitsikäs aivopierusi vaatii eri ketjun eikä palkintoa voi jakaa, kun sitä ei ole olemassakaan. Ellei kaupunki ole sama kuin sinä ja sanasi lakimme.
Samaa mietin. Räätälöitiinkö toi kulttuuripalkinto ihan Pöntisiä varten. Mitähän se palkinto on euroissa? En ole kuullut tällaisesta palkinnoa aikaisemmin jaetun.
Onhan kulttuuripalkinto ollut olemassa jo vuosia. Se on annettu mm. Pöntisen jokilaivalle. Perinneleikeille ei tosiaan vielä koskaan, vaikka ne ovat olleet olemassa kauemmin kuin jokilaiva- ja beatles-LEIKIT yhteensä. Joku räätälihän tässä selvästi on työssään.
Pisti vi**ttamaan kun kuin Lapsa läpyskän etukannen. Nuoleskelu senku jatkuu vaan. Niinkun ei muuta lapualla olis ku pöntiset.
Ei se ollut tietty yllätys, jotta kulttuuripalkinto on pysyvä Pöntisten piilotuki. Olishan sen pitäny meikäläisenkin hokata. En vain uskonu Lapualla olevan näin härskiä touhua, mutta kun kysessä on Pöntiset, kaikki on mahdollista.
Miksi niin moni kumartaa Pöntistä Lapualla? Kysyn vaan.
Paan lusikkani soppahan kummiski: ongelmahan on se jottei mikää muu toimija pääse esille. kun paikallislehti ei kerro muusta kun pöntis-pöntisistä. jollekin joka ei tunne Lapuaa, voi tulla käsitys jottei täällä oikeasti muuta oo. Vaikutelma tahallaan luotu, kiitos asialla jostaki h-vetin syystä pelaavan paikallislehden.