Trolleja porvarillisiin tarpeisiin

Venäjä ja venäläiset ovat olleet suomalaisten vihapuheen kohteena satoja vuosia. Ystävyyden ja yhteistyön aikakaudella toisen maailmansodan jälkeen vihapuhe katosi julkisesta puheesta, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vihamylly on pyörähtänyt käyntiin uudestaan. Viimeaikoina kierrokset ovat kohonneet suorastaan uusiin sfääreihin. Syynä ovat tietenkin Ukrainan tapahtumat ja porvariston ikiaikainen halu lukeutua länteen erotukseksi vähäisimmästäkään rinnastuksesta entiseen kommunistivaltioon, pahan valtakuntaan, kuten eräs Hollywood –koomikko on asian ilmaissut.

Jopa presidenttimme näkyy lehtitietojen mukaan pelotelleen kansalaisia lisääntyneen trollauksen ja informaatiosodan vuoksi. Presidentin mainitaan olevan samaa mieltä sotatieteilijä Saara Jantusen kanssa siitä, että informaatiosota on käynnissä ja se uhkaa Suomea. Tämä sota on kuitenkin siitä merkillinen, ettei sitä tavallinen netin käyttäjä mitenkään huomaa. Vain lehtien otsikot niin paperilla kuin bittimuodossakin muistavat suoltaa juttuja siitä, että valhetta tulee tuutin täydeltä ja trollit vaanivat paitsi verkossa niin myös erityisissä trollitehtaissa.

Sekin kummastuttaa miksi nämä trolliuutiset keskittyvät nimenomaan porvarillisiin medioihin ja eniten trolleista pauhaavat nimenomaan porvarilliset bloggarit ja juttujen kokoonraapijat. Sen sijaan vasemmistolaiset näyttävät suhtautuvan tähän trolliasiaan jokseenkin kriittisesti. Luultavasti moni suomalainen ei ole edes nähnyt yhtään trollia, vaikka media onkin, mitä ilmeisimmin, tehnyt kaikkensa trollien olemassaolon materialisoimiseksi.

Suurin ongelma tässä trollisodassa onkin itse trollin tai informaatiosodan määritelmä. Näyttää nimittäin siltä, ettei mitään määritelmää ole, vaan kysymys on puhtaasta pelottelutarkoitukseen luodusta mielikuvasta, kuten joulupukki, nukkumatti tai pääsiäisnoita. Itse asiassa noita on hyvä ilmaus siinä mielessä, että noidan toinen nimitys trulli lähestyy jo kielellisesti trollia. Trolli vain ei lennä luudalla, vaan kiitää kaapelissa tai ilmojen halki bitteinä ja muina sähköisinä hiukkasina.

Sotatieteilijän mukaan trollin tunnusmerkki on se, että trolli valehtelee. Trolli ei puhu totta. Mutta jos totuus olisi ratkaiseva tekijä trollin tunnistamiseksi, niin silloinhan trolleja ovat muiden muassa lapsille iltasatuja kertovat kotiäidit tai päiväkotien satutäditkin. Myös tiedemiehet(kään) eivät aina ole oikeassa, vaan virheitä sattuu. Paradigmat muuttuvat ja maankamarakin saattaa joskus pullistua palloksi, vaikka alkujaan lätystä puhuttiinkin.

Miksi sitten trollin ja informaatiosodan käsitteet on luotu? Yksi syy on sopivan pelkotilan luominen Natoon myötämielisen asenteen luomiseksi. Keinona fiktiivisen uhkakuvan luominen, niin kutsutun pirun maalaaminen seinälle. Toinen keino on erilaiset reaalimaailman manööverit, jotka liitetään tiettyyn viitekehykseen. Esimerkkejä voisivat olla ruotsalaisten järjestämät naamiohuvit Itämerellä sukellusveneen löytämiseksi, jota episodia seurasi, kuinkas muuten, myös suomalaisten omalaatuiset havainnot vedenalaisista äänistä, joiden lähdettä ei sitten kumminkaan löytynyt. Myös ulkomaiset tonttien omistukset sotilasparakkien vierestä lienevät tätä tietoista, porvarillista, ”kriisitietoisuuden luomiskampanjaa”.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä ja asiallinen juttu.Täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa.Kannattaa lukea ajatuksen kanssa.

Äänestä

Natotrollit lukekaapa tämä aloittajan hieno kirjoitus.

Äänestä

Hieno ja asiallinen kirjoitus!

Äänestä

'Miksi trollit keskittyvät porvarillisiin lehtiin' .. No eiköhän tuo ole kaikkien tiedossa, miten vasemmalla olevat haluaisivat Suomen liittyvän Venäjään ja ihailevat itää, eivät länttä. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja valtasi osan Ukrainasta. Se ei siitä miksikään muutu. NATO on Suomen juttu. Ei tarvitse edes trollata, Venäjä pitää huolen siitäkin.

Äänestä
  • Venäjä ei ole Suomea millään lailla 70 vuoteen uhannut.Nyt te kahjot natottajat kiihkoatte kiimassanne,harrastatte itsepetosta ja kuvittelette jonnin joutavaa paskaa.Ja tekö saatanan tukiloiset ne jäsenmaksut maksaisitte? häh?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


75643 kirjoitti:

Venäjä ja venäläiset ovat olleet suomalaisten vihapuheen kohteena satoja vuosia. Ystävyyden ja yhteistyön aikakaudella toisen maailmansodan jälkeen vihapuhe katosi julkisesta puheesta, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vihamylly on pyörähtänyt käyntiin uudestaan. Viimeaikoina kierrokset ovat kohonneet suorastaan uusiin sfääreihin. Syynä ovat tietenkin Ukrainan tapahtumat ja porvariston ikiaikainen halu lukeutua länteen erotukseksi vähäisimmästäkään rinnastuksesta entiseen kommunistivaltioon, pahan valtakuntaan, kuten eräs Hollywood –koomikko on asian ilmaissut.

Jopa presidenttimme näkyy lehtitietojen mukaan pelotelleen kansalaisia lisääntyneen trollauksen ja informaatiosodan vuoksi. Presidentin mainitaan olevan samaa mieltä sotatieteilijä Saara Jantusen kanssa siitä, että informaatiosota on käynnissä ja se uhkaa Suomea. Tämä sota on kuitenkin siitä merkillinen, ettei sitä tavallinen netin käyttäjä mitenkään huomaa. Vain lehtien otsikot niin paperilla kuin bittimuodossakin muistavat suoltaa juttuja siitä, että valhetta tulee tuutin täydeltä ja trollit vaanivat paitsi verkossa niin myös erityisissä trollitehtaissa.

Sekin kummastuttaa miksi nämä trolliuutiset keskittyvät nimenomaan porvarillisiin medioihin ja eniten trolleista pauhaavat nimenomaan porvarilliset bloggarit ja juttujen kokoonraapijat. Sen sijaan vasemmistolaiset näyttävät suhtautuvan tähän trolliasiaan jokseenkin kriittisesti. Luultavasti moni suomalainen ei ole edes nähnyt yhtään trollia, vaikka media onkin, mitä ilmeisimmin, tehnyt kaikkensa trollien olemassaolon materialisoimiseksi.

Suurin ongelma tässä trollisodassa onkin itse trollin tai informaatiosodan määritelmä. Näyttää nimittäin siltä, ettei mitään määritelmää ole, vaan kysymys on puhtaasta pelottelutarkoitukseen luodusta mielikuvasta, kuten joulupukki, nukkumatti tai pääsiäisnoita. Itse asiassa noita on hyvä ilmaus siinä mielessä, että noidan toinen nimitys trulli lähestyy jo kielellisesti trollia. Trolli vain ei lennä luudalla, vaan kiitää kaapelissa tai ilmojen halki bitteinä ja muina sähköisinä hiukkasina.

Sotatieteilijän mukaan trollin tunnusmerkki on se, että trolli valehtelee. Trolli ei puhu totta. Mutta jos totuus olisi ratkaiseva tekijä trollin tunnistamiseksi, niin silloinhan trolleja ovat muiden muassa lapsille iltasatuja kertovat kotiäidit tai päiväkotien satutäditkin. Myös tiedemiehet(kään) eivät aina ole oikeassa, vaan virheitä sattuu. Paradigmat muuttuvat ja maankamarakin saattaa joskus pullistua palloksi, vaikka alkujaan lätystä puhuttiinkin.

Miksi sitten trollin ja informaatiosodan käsitteet on luotu? Yksi syy on sopivan pelkotilan luominen Natoon myötämielisen asenteen luomiseksi. Keinona fiktiivisen uhkakuvan luominen, niin kutsutun pirun maalaaminen seinälle. Toinen keino on erilaiset reaalimaailman manööverit, jotka liitetään tiettyyn viitekehykseen. Esimerkkejä voisivat olla ruotsalaisten järjestämät naamiohuvit Itämerellä sukellusveneen löytämiseksi, jota episodia seurasi, kuinkas muuten, myös suomalaisten omalaatuiset havainnot vedenalaisista äänistä, joiden lähdettä ei sitten kumminkaan löytynyt. Myös ulkomaiset tonttien omistukset sotilasparakkien vierestä lienevät tätä tietoista, porvarillista, ”kriisitietoisuuden luomiskampanjaa”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu