Evokkien ajanlasku

urmaskukkanen

Evokkiteorioiden valheellisuudesta ja/tai epävarmuudesta kertoo sekin, että hekin aloittavat ajanlaskunsa Jeesuksen syntymästä. Eikö evolutionistille olisi luonnollisempaa laskea aikaa ensimmäisen ihmisen syntymästä?

Mehän kaikki toki tiedämme, että kukaan ei tiedä, koska ensimmäinen ihminen syntyi, mutta Jeesuksen syntymä sen sijaan tiedetään ihan tarkalleen ja sen avulla voidaan luoda ajanlasku, jolla voidaan kaikki planeettojen liikkeetkin ja muut tähtitieteellliset, aivan uskomatonta tarkkuutta vaativat aikalaskelmat tehdä virheettömästi.

Noin tekopyhää ja läpinäkyvää on evokkitouhu. Kuka enää usko tuollaisiin teorioihin, joihin niiden kehittäjätkään eivät luota edes sen vertaa kuin valheeksi leimaamiinsa tositarinoihin Jeesuksesta?

12

114

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epäjumalienkieltäjä

      Jos ajanlaskun alku on sama kuin Jeesuksen syntymä, niin Raamatun vihjeiden mukaan Jeesus syntyi 2-7 vuotta ennen Jeesuksen syntymää eli ajanlaskun alkua.

    • Mitä merkitystä? Ajanlaskun nollakohta on sopimuskysymys, jolla ei ole mitään luonnontieteellistä merkitystä. Planeettojen ratalaskelmat yms. ajasta riippuvat funktiot pelittää ihan yhtä hyvin riippumatta siitä, mihin teennäinen nollakohta on sovittu. Voisimme sopia, että nyt on vuosi 0 eikä se vaikuttaisi millään tavalla ratalaskelmiin.

      Kulttuuriimme iskostunutta ajanlaskun nollakohtaa on järjetön lähteä muuttamaan, vaikkei mitään Jeesusta koskaan ollutkaan. Muutoksesta ei olisi mitään hyötyä.

      • Epäjumalienkieltäjä

        Harmi vain, että länsimaisen ajanlaskun kehitellyt apotti Dionysius Exiguus oli parempi teologiassa kuin matematiikassa ja niinpä hänen järjestelmäänsä ei kuulunut vuotta nolla. Niinpä hänellä vuotta 1 eKr seuraa vuosi 1 jKr.


      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Harmi vain, että länsimaisen ajanlaskun kehitellyt apotti Dionysius Exiguus oli parempi teologiassa kuin matematiikassa ja niinpä hänen järjestelmäänsä ei kuulunut vuotta nolla. Niinpä hänellä vuotta 1 eKr seuraa vuosi 1 jKr.

        Jos vuosilukua ajatellaan järjestysnumerona, ongelma kai poistuu.


    • Nimi_Ja_Merkki

      Jaahas. Ja amerikkalaisilta fundamentalisteilta tuleva kreationismihömppä on ajanlaskussaan niin epävarma kymmenen käskyn oikeellisuudesta, että kutsuu viikonpäiviä germaanisten jumalien nimillä. Eivät selvästikään luota 1. käskyn oikeellisuuteen.

      Käytin tässä samantyyppistä logiikkaa kuin avaaja, joten varmaankin yhtä pätevä päätelmä?

    • Tiedemaailmassa on ehdotettu holoseenin ajanlaskua, joka olisi yleisplanetaarisempi ja sekulaarimpi, kuin väitettyyn Kristuksen syntymävuoteen tai johonkin muuhun uskonnolliseen systeemiin perustuva:

      https://en.wikipedia.org/wiki/Holocene_calendar

      • Nimi_Ja_Merkki

        Minusta semmoista, mikä ei ole rikki on tarpeetonta korjata. Vakiintuneen systeemin muuttaminen nyt aiheuttaisi vain turhia ongelmia. Nykyinen kalenteri on ihan tarpeeksi sekulaari, vaikka sattuukin perustumaan oletettuun Jeesuksen syntymävuoteen.


      • Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:

        Minusta semmoista, mikä ei ole rikki on tarpeetonta korjata. Vakiintuneen systeemin muuttaminen nyt aiheuttaisi vain turhia ongelmia. Nykyinen kalenteri on ihan tarpeeksi sekulaari, vaikka sattuukin perustumaan oletettuun Jeesuksen syntymävuoteen.

        Minullekin tuo asia on periaatteessa aivan se ja sama. On kuitenkin pääasia, että viestinnässä selviää mitä kalenteria käytetään. Tuo holoseenin ajanlasku on siitäkin huolimatta sen verran hyvin perusteltu asia, että ennemmin ehkä puoltaisin sitä kuin vastustelisin.


    • Mehujanne

      Kreationisti yrittää perustella tiedeihmisten tyhmyyttä kulttuurisilla asioilla. Hyvin menee :)

    • SöinHänet

      Kreationistien valheellisuudesta kertoo sekin, että hekin käyttävät surutta atte-evokkien kehittämiä koneita ja lääkkeitä (pari ilmeisintä esimerkkiä mainitakseni). Ja kun luonnonvarat on kulutettu loppuun, he ovat varmasti huutamassa atte-evokkien tiedettä apuun.

    • Reddington

      Niin. Ja siltikin laskitte sen syntymän päin helvettiä. Jos jesse olisi ollut olemassa hän olisi syntynyt joskus elokuun lopulla ja muutaman vuoden ennen omaa syntymäänsä... Mutta sen siitä saa kun laittaa dipsomaanin munkin laskemaan kännipäissään kalenteria.

    • jedinpaluu

      Eikös evokit ole niitä karvaisia olentoja jotka asuvat Endor nimisellä planeetalla...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      738
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      666
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      48
      571
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      471
    9. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      461
    10. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    Aihe