Olisi nyt luullut, että edes David olisi vähän kurittanut tota lellittyä paskaa joka vaan heitttelee monia kymmeniä tuhansia jokeen. Eikös Jacob ollut allerginen pähkinöille? Olisivat pakottaneet vaikka syömään niitä pussillisen. Olisi ollut ihan oikein tommoiselle hunsvontille.
Jacob on kusipää
rahoilolissaanukeppanaa
985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samaa mieltä. Pilalle hemmoteltu kakara, tulevaisuuden nuorisorikollinen. Remmi käteen ja pakarat punaisiksi. Ei tuollaisilla rääpäleillä ole oikeutta puuttua aikuisten riitoihin, eikä raha-asioihin. Kasvatuslaitokseen koko nulikka.
Erikoista, että tämä aikaisemmin muka niin kovasti rahaa vailla ollut pentu, joka myi Davidin kaupasta varastamiaan tupakka-askeja ym tavaraa.
Nyt tämä rahantarvitsija kaatoikin pussillisen löytämiään seteleitä jokeen. Ilmeisesti poika saa samanlaisia hullunkohtauksia, kuin omituiset siskokset Alicia ja Leylakin.
Jacop on todella outo pentu. Keksii mitä milloinkin konnuuksia ja syyttelee sitten aina vanhempiaan, tai muita kaikesta. Silti äitinsä ja äidin sisko ja nössödavid lellii tätä ongelmanuorta. Silti pennulla on aina sama tyytymätön myrtsi ilme naamallaan.
Jässikälle raivotaan toisinaan ihan toisarvoisista asioista, mutta oikeanlainen kurinpito puuttuu. Tyrannejahan tuollaisista kakaroista tulee.
Huomasiko kukaan rahojen hävittämisepisodissa, sarjalle niin tyypillistä toistoa?
Muistatteko, miten aikoinaan, myös toinen vastaavanlainen ongelmanuori Debbie varasti vanhempiensa vääryydellä hankkiman rahasaaliin ja hullunkiilto silmissä poltti nuotiossa nämä rahat ja Cain ja Charity tuli paikalle ja yritti kauhuissaan pelastaa tulesta hiiltyviä seteleitä. Joita myös säilytettiin samantapaisessa urheilukassissa, kuten näitä perintörahojakin. Saiko Debbiekään silloin mitään rangaistusta tästä? Ei, vaan vanhemmat lellivät häntä nöyrästi entistä enemmän.
Mutta kai te ootte huomannut että ainakaa Emmerdalessa ei raha ole yhtä arvokasta,esim Suomalaisen silmissä. Raataako joku Emmerdalessa aamusta iltaa töitä jotta saisi kartanovolvolla huristella pankkii maksamaa sitä? Oon iha lähi piirissä ja omassa suvussani huomannut sen kui prkl tärkiää se raha on. Tehää niska limassa töitä jotta saahaa lisää pankista velkaa ja taas tehää niskalimassa töitä. Sitte opetetaa seuraava polvi samaa että mikää ei tule ilmaiseksi ja jne. Itelle kyl raha kelpaa,ei siin mittää,mut kyllä mä mielummin istun iltani emmeä kahtomassa,ku töissä. Enkä koskaa halua kadehtia pröystäiliöitä,ku tiedän että niitten elämä on tosi uuvuttavaa ja vanhana huomaavat että mikä sittekin ois ollu tärkeintä. Iha oikee että nuori poika ja tyttö yrittää opettaa ahneille vanhemmillee oikiaa elämää.
Outoa juttu, että lakimies toi Alicialle urheilukassillisen rahaa, mutta Jacobilla ne olivat muovipussin pohjalla...
Debbie on muistaakseni polttanut kolme kertaa rahaa.
Jacob otti ne kassakaapista joho ne oli hyllylle ladottu. Toiseksee miksi sitä ei sit otettu huomioon ku Alicia ja David tuhlasi osan rahoista ja maksoivat 5v laskut etiäpäin. Muutenki urheilukassillinen rahaa vaihtu muutamaa setelinippuu. Muutenki 70t GBP 50p seteileinä ei voi tulla urheilukassillista.
Tuollaiset lapsetko opettaisi aikuisille rahanahneille vanhemmilleen elämää, jotka itsekin ovat yhtä persoja rahalle? Eli Jacob ja Debbie, kovin on nämäkin lapsoset olleet rahan perään, kuten vanhempansakin. Joten ei tälläinen opettaminen sovi ollenkaan kuvioon. Yhtäkkisellä kielteisellä rahaan suhtautumisella, haluttiin tuoda taas esille, vain näitä emmerdalen lasten omituisia oikkuja.
Sillä, kyllähän Jacob olisi ollut taas niin innoissaan, kun noilla seteleillä olisi ehditty lähteä ostamaan hänen perheelleen hienoa autoa ja hänelle pelejä ja ym. mieluista.
Jacobin pitäsi saada oikeen kunnolla selkään. Remmillä niin lujaa perseelle
että roikuu. Pojan pitääs oppia kunnioittamaan aikusia ihmisiä ja rahaa.
Saatanan pikkunilkki saa tehdä mitä itse haluaa ja äiti vaan silittelee päätä,
ku Jaakobilla on ollut niin saatanan kovaa.
Vittu että vituttaa koko saatanan pikkunilkki.
Se että sinä sait piskaa lapsena ei tarkoita että se on oikea keino.
Haista Piiskapylly piiiitkävittu