Vainon uhrille tuotettuja sairauksia, harmeja ja ongelmia ajattelin tässä luetella.
Ensinnäkin vainooja pyrkii mahdollisimman monella rintamalla nähdäkseni tuottamaan uhrille haittaa. Yksi haitta on väsymys ja unihäiriöt, toinen vakavat sairaudet, kolmas työttömyys ja voi olla vielä muitakin haittoja.
Nostan esiin tuon työttömyyden. Vainooja piinaa monella tavalla estäen mahdollisen työhalukkuuden. Ensinnäkin ihminen, joka ei saa nukkua kunnollisia yöunia, on väsynyt ja työnsaanti ja työhön meno heikentyy. Vainooja käy tässä varastamassa toiselta siten siis myös taloudellisia varoja. Mutta ei vainooja tyydy ainoastaan taloudellisten vahinkojen aiheuttamiseen, vaan pyrkii myös heikentämään ja tappamaan loppujen lopuksi.
Miksi vainooja ei sitten uskalla vainota ns. vaarallisia ihmisiä? No, kukapa uskaltaisi mennä asumaan tieten tahtoen vaarallisen rikollisen lähelle? Vainooja siis tietää asettuessaan asumaan uhrin lähelle, ettei tämä ole vaarallinen ikä rikollinen ollenkaan. Kukapa oikeasti lainkuuliainen ihminen lähtisi väkivallan tielle? Vainoojat tietävät, että siellä vainottujen seassa on nimenomaa niitä ihmisten parasta ajattelevia, puolustajia ja pimeiden asioiden paljastajia. Vainoojat eivät halua, että kukaan heidän rikoksiaan nostaisi esiin.
Ensinnäkin vainooja pyrkii mahdollisimman monella rintamalla nähdäkseni tuottamaan uhrille haittaa. Yksi haitta on väsymys ja unihäiriöt, toinen vakavat sairaudet, kolmas työttömyys ja voi olla vielä muitakin haittoja.
Nostan esiin tuon työttömyyden. Vainooja piinaa monella tavalla estäen mahdollisen työhalukkuuden. Ensinnäkin ihminen, joka ei saa nukkua kunnollisia yöunia, on väsynyt ja työnsaanti ja työhön meno heikentyy. Vainooja käy tässä varastamassa toiselta siten siis myös taloudellisia varoja. Mutta ei vainooja tyydy ainoastaan taloudellisten vahinkojen aiheuttamiseen, vaan pyrkii myös heikentämään ja tappamaan loppujen lopuksi.
Miksi vainooja ei sitten uskalla vainota ns. vaarallisia ihmisiä? No, kukapa uskaltaisi mennä asumaan tieten tahtoen vaarallisen rikollisen lähelle? Vainooja siis tietää asettuessaan asumaan uhrin lähelle, ettei tämä ole vaarallinen ikä rikollinen ollenkaan. Kukapa oikeasti lainkuuliainen ihminen lähtisi väkivallan tielle? Vainoojat tietävät, että siellä vainottujen seassa on nimenomaa niitä ihmisten parasta ajattelevia, puolustajia ja pimeiden asioiden paljastajia. Vainoojat eivät halua, että kukaan heidän rikoksiaan nostaisi esiin.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Vainooja siis saattaa aiheuttaa ns. lorvikatarrin? Kannattaisiko tästä mainita asioidessaan työvoimatoimistossa (vai mitä ne nykyään on nimeltään)?
Että laiskuuttaa niin kauheasti kun vainotaan.
Onkin vaarallinen aihe. kun maksettu trolli heti iski kiinni.
Olet oikeassa. Stalkkaajat vievät ihmisoikeudet (mm. yksityisyydensuoja sekä opiskelu- ja työmarkkinaoikeudet), rikkovat pankki-, posti- ja televiestintäsalaisuutta jne. Posti on tullut kaksi vuotta myöhässä esim. laskun erääntymisestä, joten siten stalkkaajat tahallaan aiheuttavat maksuhäiriömerkintöjä jne. Omalla kohdallani asialla ovat Euran SDP ja Satakunnan kokoomus.
Uhreille varmin ohje tulee japanilaiselta puutarhurilta, Masanobu Hukuokalta:
"Älä mieti, mitä pitäisi tehdä, vaan minkä voisit jättää tekemättä!"
Käytännössä siis uhrin ei kannata tehdä mitään, koska stalkkaajat pitävät huolen, että hän epäonnistuu kaikessa.
Sitten kun tekee, se kostetaan. Oli pakko soittaa Visa-sulkuun, kun kortti varastettiin, Kerroin, että oli taskussa, otin takin pois päältä, kun sovitin uutta---ei siitä enempää. Mutta minulta tivattiin, oliko taskussa pin-koodi-muistipaperilla.Sain tolkuttaa,että ei ollut.SITTEN nainen sanoi: ai se pysyy päässä. -Taas kerran sielläkin minut oli taas tiedoissa kuvatu dementiksi vainoharhaiseksi. Nk.muuallakin, uskottavuus pyritty viemään.
Kyllähän se Kolehmainen tietää asiantuntijana mitä stalkkaaminen on, eikö niin? Lopeta ajoissa. Tekosi tiedetään.
"Viimeisten vuosien aikana on tehty voimallisesti moniammatillista yhteistyötä, jotta saataisiin kiinni syrjäytymisuhan alla olevat henkilöt, Nerg miettii."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445315364423.html
Mitä muuten aiheuttaa sisäministeriön gang stalking -toiminnan kohteille / uhreille sellainen, että heidän lähipiiriinsä leviää tieto "syrjäytymisuhasta" tai "mielenterveysongelmista" yms?
Lääkkeensä jättänyt skitsofreenikko taas tämänkin ketjun aloituksen takana.
kuinka isoa liksaa , trolli, saat
Mitä salaat, jetku?
Olen ollut vuosia kohteena. Ensin ajattelin, että olen ihminen, joka on joutunut kohteeksi. Välillä on jo päässyt pilkahtamaan muutos identiteetissä:olen uhri. USA:ssa tätä ilmeisesti on pyritty estämään sillä. että käytetään nimitystä Targeted Individual.Siis kohteeksi otettu yksilö.
Stalkataanko TiFiä niin vähän vai miksi blogiin tulee harvakseltaan päivityksiä ja niistäkin vain vähän on omia kokemuksia?
Gang stalkkaus on kiehtova aihe ja olis mukava lukea suomalaista blogia aiheesta, jos sitä päivitteis tiheään. Varsinkin omakohtaiset kokemukset kiinnostaisi.
Kidutetaan joka päivä, mutta kun ei toistaiseksi ole suoria todisteita esim. säteilymittausten muodossa, niin turha toistaa blogissa itseään. Muutenkin on parempaakin tekemistä, kuten oman elämän eläminen. Joka tapauksessa varsinainen stalkkaus eli seuraaminen, parveilu ja katuteatteri on vähentynyt sen jälkeen, kun aloitin blogin asiasta.
On kyllä videolla esim. helikopterin suorittama häirintä, mutten ole vielä ladannut sitä nettiin. Helikopteri kaarteli kolmeen otteeseen yläpuolella samalla kävelymatkalla kaupasta kotiin keskellä päivää Hakaniemen/Merihaan alueella, ja kun pääsin kotiin, niin lensi kaksi kertaa talon yli.
Kyllä tämän palstan vainoamisen uhrit ovat henkisestis airaita ihmisiä joilta näyttää puuttuvan suojaverkosto:( hankkikaa apua ennen kuin on liian myöhäistä ressukat.
niin kuin mitä apua, itse odottelen,että tulisi paljon mamuja ja niiden myötä isis paikkakunnalle, tulisi uusi järjestys
Taidat itse olla joku joukkopsykoosissa oleva sosialisesti riippuvainen laumasielu, jolla ei ole oikeutta eikä kykyä itsenäiseen ajatteluun.
Sori en kärsi minkäänlaisesta psykoosista ja viihdyn sekä yksinään että sosiaalisissa tilanteissa. Ajattelen aivan itse kiitos vaan ressukka:).
Ottiko se "vainoamisen" uhri pultit?
psykopatia dg tuntuisi sinulle sopivan kuin nenä päähän
Tässä psykopaatiehdokkaalle räävittävää. MITÄ KAIKKEA UHILTA HALUTAN TUHOTA.-------YKSIYISYYS:Kaikki henkilökohtaiset tiedot levitykseen.Terveystiedot, kaikki muutkin viralliset tiedot.Kaikki puheet ja tekemiset levitykseen.-----MAINE:image tuhotaan, viedään uskottavuus-----OMANARVONTUNTO viedään: et ole mitään, kukaan ei arvosta, ei tykkää, kaikki vihaa----IHMISARVO viedään------TUHOTAAN UHRIN HISTORIA MUIDEN JA OMASSA MIELESSÄ/MUISTOISSA: hyvät tapahtumat aliarvioidaan ja liitetään kielteisiin asioihin niin, ettei niitä voi muistaa, ilman että tulee paha olo.-----KAIKKI TYYDYTYSTÄ/ILOA TUOTTAVA AKTIVTEETTI/HARRASTUKSET estetään---LOPULLINEN TAVOITE:TERVEYS JA HENKI tuhotaan.
Mutta "ihminen", joka tahallisesti järjestää kiusaa, parveilua, juoruilua, mustamaalaamista, tahallista vetelehtimmistä, lorvailua, kirkumista, ym vuorotellen jonkun toisen perheen kanssa, tai monen, on kaikin puolin terve, ja hänen ajattelutapansa, jossa etsitään jotain josta juoruta muiden kanssa, jota kiusata.
Tällainen naapurit palstalla.
naapurin kiusaaminen
vilho.
13.6.2007 10:02
haja-asutusalueella mihin on vittumainen naapuri rakentanut talonsa liian lähelle mun taloa vaikka tilaa olisi ollu muuallakin olen harkinnut koiran ostoa ,semmosen mikä räksyttää koko ajan. koira pidetään ulkona tilavassa häkissä ja sijoiteaan mahdollisimman lähelle naapurin taloa. ja sitten toinen olis jos alkaisin harrastaa moottorisaha veistoksien tekemistä.
olisko vielä jotain vittumaisia hyvin ääntä tuottavaa harrastusta josta olisi iloa naapurille
ihan mukavasti
13.6.2007 10:48
Radio pihalle huutamaan. Jos sulla on lapsia, niin osta sellainen mopo, jossa on ruohonleikkurin moottori ja anna ajella sillä pihalla. Futiksen pelaaminen pihalla on kova sana, lätkä vielä kovempi, ei muuta kuin aitaa paukkumaan!! Polttomoottoritrimmerissä on kova ääni kun ajaa täysillä....
itten
16.6.2007 18:07
edelliseltä kirjoitti:
tai siis älä osta, vaan lainaa joltain tutulta hirmu kallis auto viikoksi pariksi, kehu maasta taivaisiin, kunnes naapuri ostaa samanlaisen, ja sinä tuot vanhasi tilalle pihalle.
Näytä lisää
raahaa tontillesi vanha linja-auton romu...kirjoita spray:llä kylkeen iskulauseita, huuda ja meuhkaa, vittuile ja valita naapurillesi joka ikinen päivä...notku hänen tontillaan ja laajenna omaa tonttiasi naapurin puolelle. Vaihda sisä wc ulkohuussiin...paskaluukku naapuriin päin ja ei, kun anna palaa. Syytä kaikesta naapuria, ole hankala ja haasta lopulta heidät oikeuteen!
estokiusaamista
21.2.2012 10:44
Sinulla on paljon kohtalotovereita. Minun naapurin viimeisin kestoesitys on kulkea talomme edus katua paperi kyltti levällään jossa lukee kaikenlaista järjettömyyttä. Ne yrittää että hermostut ja käyt päälle, joten voivat syyttää väkivaltaisesta käytöksestä.Eivät tule ajatelleksi että se saattaa olla viimeinen näytös koko näytelmässä.(puuttu itsesuojelu vaisto kun ihminen ei ole henkisesti terve) Koita kestää ja ajatte "Jos on Lusikalla annettu ei voi Kapustatalla vaatia".
Ilmia
Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa
tällaista.aikuiset
31.10.2015 11:44
osa.tuosta.ketjusta kirjoitti:
Tässä näitä "vahvojen " ihmisten kirjoituksia, ovat muuten aika lailla samantyylisiä, että mietityttää monikohan tuohon ketjuun on loppupeleissä kirjoittanut...
naapurin kiusaaminen
vilho.
13.6.2007 10:02
haja-asutusalueella mihin on vittumainen naapuri rakentanut talonsa liian lähelle mun taloa vaikka tilaa olisi ollu muuallakin olen harkinnut koiran ostoa ,semmosen mikä räksyttää koko ajan. koira pidetään ulkona tilavassa häkissä ja sijoiteaan mahdollisimman lähelle naapurin taloa. ja sitten toinen olis jos alkaisin harrastaa moottorisaha veistoksien tekemistä.
olisko vielä jotain vittumaisia hyvin ääntä tuottavaa harrastusta josta olisi iloa naapurille
ihan mukavasti
13.6.2007 10:48
Radio pihalle huutamaan. Jos sulla on lapsia, niin osta sellainen mopo, jossa on ruohonleikkurin moottori ja anna ajella sillä pihalla. Futiksen pelaaminen pihalla on kova sana, lätkä vielä kovempi, ei muuta kuin aitaa paukkumaan!! Polttomoottoritrimmerissä on kova ääni kun ajaa täysillä....
itten
16.6.2007 18:07
edelliseltä kirjoitti:
tai siis älä osta, vaan lainaa joltain tutulta hirmu kallis auto viikoksi pariksi, kehu maasta taivaisiin, kunnes naapuri ostaa samanlaisen, ja sinä tuot vanhasi tilalle pihalle.
Näytä lisää
raahaa tontillesi vanha linja-auton romu...kirjoita spray:llä kylkeen iskulauseita, huuda ja meuhkaa, vittuile ja valita naapurillesi joka ikinen päivä...notku hänen tontillaan ja laajenna omaa tonttiasi naapurin puolelle. Vaihda sisä wc ulkohuussiin...paskaluukku naapuriin päin ja ei, kun anna palaa. Syytä kaikesta naapuria, ole hankala ja haasta lopulta heidät oikeuteen!
estokiusaamista
21.2.2012 10:44
Sinulla on paljon kohtalotovereita. Minun naapurin viimeisin kestoesitys on kulkea talomme edus katua paperi kyltti levällään jossa lukee kaikenlaista järjettömyyttä. Ne yrittää että hermostut ja käyt päälle, joten voivat syyttää väkivaltaisesta käytöksestä.Eivät tule ajatelleksi että se saattaa olla viimeinen näytös koko näytelmässä.(puuttu itsesuojelu vaisto kun ihminen ei ole henkisesti terve) Koita kestää ja ajatte "Jos on Lusikalla annettu ei voi Kapustatalla vaatia".
Ilmia
Näytä lisää
tommi h
15.6.2007 9:31
voi kulkea omalla tontillaan niin paljon kuin haluuaa. sekin voi ärsyttää joitakin naapureita.
ainakin meillä päin
KommentoiIlmiannaJaa
2 VASTAUSTA:
löytyy
15.6.2007 10:57
vinkit naapurisi iloksi, Aku Ankka on yksi parhaista jos ei paras. Irtisanoudu samalla työstäsi niin saat enemmän aikaa ja energiaa naapurisi ärsyttämiseen ja ikuiseen riitaan...
Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
on munasillaan
16.6.2007 18:13
niin kannattaisko runkata samalla.
Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Elämäonvahvojen
30.10.2015 22:25
Heikot ihmiset ovat heikoilla yhteiskunnassa. Vain vahvat pärjäävät. Heikot ovat tuomittuja luusereiksi ja niin tulee ollakin. Yhteiskunnassa ei ole tilaa heikoille.
http://www.kaleva.fi/juttutupa/kotimaa/kiusaaminen-opitaan-kotona/314613
http://www.kaleva.fi/juttutupa/oma-elama/kiusaaminen-koulussa/3792347
Laumaelukkatouhua.
Viime yönä minut herätettiin 14 kertaa eli puolen tunnin välein.-Sitähän voi miettiä, mitä haittaa siitä saattaa olla seuraavana päivänä.
Nyt kun naapurit vaihtuneet.ajattelin kokeilla makuuhuoneessa nukkumista.Pitkästä aikaa, siis kuukausien jälkeen. Viime yönä aamuyöstä kävin sielläkin kokeilemassa, mutta puolen tunnin välein herättely tapahtui sielläkin.-Heräsin säpsähtäen klo 23.00 Huomasin palelevani.ohtoja myöten. Patteri oli mennyt kylmäksi sisääntulojohtoja myöten. Soitin huoltoon ja piti kuulla kaikenlaista paskaa.Olen ollut kymmeniä vuosia pattereiden kanssa tekemisissä. Käskettiin odottaa muutama päivä, jos se sitten vaikka lämpiäisi Jossakin välissä lipautti: on voinut sulkujohto jäädä kiinni.(.Ei ole jäänyt, vaan on pantu.)Sanoin suoraan, mistä on kyse ja haistatin.Puhelu loppui siihen.Ei kuulemma tarvinnut kuunnella.
Minulla on ollut päinvastaisia tapauksia. Joka vuosi useammassa osoitteessani "kaukosäädetään" huoneenlämpö yli 30 celsiuksen, vaikka termostaatti on ollut nollassa esim. kesällä, ja aurinkoisina päivinä muinakin vuodenaikoina. Vain ikkunoiden pitäminen auki on auttanut silloisiin aiheutettuihin "kuumuusaaltoihin". Kun olen ilmoittanut vuokranantajalle tai kiinteistöhuollolle, he eivät ole reagoineet esim. termostaatin tai lämpöputken rikkoutumiseen.
Olette te vainoharhaisia ääliöitä.
Sinä stalkkeri et kestä katsoa aiheuttamiesi rikostesi aikaansaannoksia. Painu tältä palstalta sinne mistä olet tullutkin äläkä enää koskaan tule takaisin!
En ole vainoharhainen. Kun pidin kiinni kokemuksen ja terveen järjen perusteella tekemästäni johtopäätöksestä, niin sehän tuli varmistettua ja myönnettyä. aamulla tein tavanomaisen reissuni.Kun tulin kotiin, tarkistin patterin.Ihan kylmä johtojen juuria myöten.Soitin isännöitsijälle, sihteerille. Jota oli jo valistettu.Rupesi tuputtamaan selityksiä määräyksen mukaan.Huoltomiesten olisi pitänyt päästä katsomaan patteria.Kieltäydyin ehdottomasti. Sanoin, että niiden pitää avata se sama sulkuventtiil, jonka eilen illalla kävivät sulkemassa (lämmönjakohuoneessa.).(noin lyhennetysti).lopetin puhelun. Menin tarkistamaan patterin.Olikin muuttunutihan lämpimäksi.- Mitä muuten tykkäisit niin tarkasta kyttäämisestä, että heti tiedettäisiin, kun olet mennytkin toiseen huoneeseen nukkumaan,-Kun haistatin puhelimessa paskat sille mulkerolle, niin ihan aiheesta.-(kun yläpito/poliisi kyttäävät joka viestin jonka kirjoitan, olen ruvennut käyttämään tällaisia helposti muistiin kirjattavia nimimerkkejä.
Te skitsofreeniset paranoidit ette kuulu tälle palstalle , trollaatte ihan joka paikassa harhojanne.
Skitsofreeneille on mielenterveyspalsta Siellä tosin ollaan sitä mieltä, ettei sellaista sairautta ole olemassakaan, dg on vain metafora. Skitsofrenia on yläkäsite, sateenvarjokäsite, sen alla on useita erilaisia oireryppäitä, joilla joku lisänimitys.Yhteistä kaikille on psykoositasoinen häiriö, joka kestää vähän pidempään.
GS-uhrit, e-häirinnän kohteetkaan eivät mahdu sen sateenvarjon alle. Käypä lukemassa sellaisen ketjun lopusta kuin" ihmisen seuraaminen on nykyään edistyneempää kuin on luultu" ( noin suunnilleen). Siinä on hyvä selostus siitä, miten gs-tekniikoilla uhri, joka ei ole tehnyt mitään ja on suht.terve, hoidellaan pakkohoitoon. Ketju on tässä salaliitossa tai laki ja rikos-palstalla.
Mielenterveyspalstalla on ketju: uusiketju :äänet/puheet päässä ja ulkopuolellakin. Siinä on ilmiöstä terveillä ihmisillä ominaisuutena, psyykkiseen häiriöön liittyvänä hallusinaationa ja e-häirinnän kohteena voice to skull.
Olen sama tyyppi, joka kirjoitti 14.11.15 klo 15 ja risat pattereista. Nyt tulee näin selkeää tekstiä. Silloin olin ollut puoli vuotta unihäirinnän kohteena ja rättiväsynyt.
Siis se ketju on tällä palstalla.
Unihäirinnän lisäksi minua on myrkytetty ties kuinka kauan. Tänä talvenakin. Nyt toivoisin saavani linkin luotettavaan artikkeliin, tutkimusselosteeseen gs:ssä käytetyistä myrkyistä ja menetelmistä. - Googlasin :gang stalking and poisoning. Paljon osumia. Mutta kun ei oikein saa arvioida tarjotun tiedon luotettavuutta.
Et voi saada tieteellistä tutkimusta harhojasi tukemaan. Kaikki löytämäsi "tieto" on pelkkää paranoidia pelonlietsontaa. Paitsi se missä todetaan kyseisen "ilmiön" olevan kollektiivinen harhaluulo.
Legendaarinen "hohhoijaakin" kalpenee nimimerkin "Faktatietoa" rinnalla, S24-historian surkein pelle. :D
Ei toki.Maailmassa ei ole olemassa mitään myrkkyjä, ei rikoksia,ei rikollisia, poliisit turhia ja mitähän pyhimyksiä vankiloihin on suljettu.
Kirjoitin viestin myrkytysaiheesta. Ei mennyt viesti eteenpäin.
Kuvasit juuri itseäsi. Oppikirjaan kelpaava esimerkki psykologisesta projektiosta.
Ettet vaan ole itse "hohhoijaa" ja kärsit dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä? :D
Sama jos väittäisi että kaikki koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen on "kollektiivista harhaa".
Gangstalking on psykopaattien harrastamaa toimintaa. Psykopaatti on suunnilleen saman verran ihminen kuin mitä koirasusi on koira.
Gangstalkkaajilla ehkä liikaa apinaa dna:ssa ja aivoissa?
Tyypillisesti hörhö turvautuu virheelliseen analogiaan. Dehumanisointia ja projektiota on kovasti luvassa.
"Gangstalking on psykopaattien harrastamaa toimintaa. "
Sinä juurikin vainoat, terrorisoit ja häiriköit täällä. Eli itse harrastat gang-stalkingia eli olet psykopaatti.
"Psykopaatti on suunnilleen saman verran ihminen kuin mitä koirasusi on koira. "
Paljastit juurikin tietämättömyytesi. Canis lupus on Canis lupus kaikkialla.
Koirasusi on koiran ja suden epämääräinen risteytys eikä se ole varsinainen susi (canis lupus) mutta ei täysin koirakaan (canis familiaris). Myöskään psykopaatti ei ole täysin ihminen vaikka olisi yhteiskunnalliselta asemaltaan mitä tahansa. Gangstalkkaajat ovat psykopaatteja ja vain osittain ihmisiä.
Eli Canis lupus ei ole Canis lupus vaikka se on Canis lupuksen ja Canis lupuksen jälkeläinen. En ymmärrä analogiaasi. Olet psykopaatti ja dehumanisoit loputtomasti.
Mielisairas, sadistinen, vainoamiseen addiktoitunut narsisti on ihan ihmisestä oleva määritelmä, eläimet eivät ole sellaisia. Jos minun vainoani joku yksi hitleri pyörittää, niin sellainen on.
Siis määritelmän kohteena homo sapiens.
Väität siis että koira ja susi ovat sama asia. Kyseessä on eri alalaji. Siis eri asia. Koirasusi on jotain siltä väliltä. Eli sinulla ei ole faktatietoa.
Leimaudut hulluksi gangstalkkaaja-psykopaatiksi noilla kommenteillasi. Pitämällä koiraa ja sutta samana asiana tavoittelet ilmeisesti sitä ettei myöskään tavallisia ihmisiä ja gangstalkkaavia psykopaatteja alettaisi erottelemaan toisistaan, vaikka niin juuri tulee tapahtumaan. Arvaa kummat perivät Maan.
Sori vaan, psykopaatti-kyttääjä, mutta lajin kannalta susi ja koira ovat sama asia. Niiden jälkeläiset ovat lisääntymiskelpoisia, joten mitään eroa ei ole.
Olet leimannut itsesi hulluksi gangstalkkaaja-psykopaatiksi noilla kommenteillasi. Yrittämällä keksiä olematonta eroa tavoittelet ilmeisesti sitä että kaltaisiasi gangstalkkaavia psykopaatteja ei saada kiinni. Oppikirjaesimerkki psykologisesta projektiosta.
Kun faktatietoa ilmestyy, se kertoo jonkun tahon pelkäävän, että gang stalkingista kerrotaan tosiasioita.
VIELÄ NIISTÄ MYRKYISTÄ. Linkki johonkin hyvään artikkeliin.
Eli olen kertonut pelkästään tosiasioita ja koska ne eivät miellytä pipipäitä niin te räkytätte kuin rakkikoirat.
Sinun tosiasiat. Esimerkiksi et erota eläinkunnan alalajeja toisistaan. Siksi et ymmärrä myöskään ihmisen ja gangstalkkaavan psykopaatin eroa.
Kyse ei ollut alalajeista vaan lajeista. Inkutit koiran olevan Canis familiaris ja suden Canis lupus, vaikka todellisuudessa on vain yksi laji kuvaamaan molempia: Canis lupus. Se että sillä sattuu olemaan eri alalajeja on ihan eri juttu. Siksi et ymmärrä että ainoa gangstalkkaava psykopaatti täällä olet sinä.
Kyse on ylikansallisten puolueiden rahoittajien laatimasta ja puolueiden toteuttamasta laajasta agendasta. Ei auta jankata heidän kanssaan vaan pitää valmistautua suojautumaan häirintään ja hyökkäyksiä vastaan.
Elektronista häirintää vastaan täytyy suojautua ja se on mahdollista tiheän suojaverkon avulla. Verkossa on oltava vähintään viisi reikää senttimetrillä ja sitä pari kerrosta vaikka puolikaareksi taivutetun pahvilevyn pinnalle laminoituna niin saa heti lepoasentoa varten suojuksen keskivartaloa tai polvia ja jalkateriä varten.
Päähineeksi avonainen skootterikypärä, joka laminoidaan sisältä ja ulkoa samalla materiaalilla - auttaa taatusti.
Materiaalin saatavuus suurempina kappaleina voi osoittautua ongelmalliseksi.