Työttömyys vain lisääntyy Tampereella

Vuoden 2013 helmikuussa Tampereen demarit allekirjoittivat valtuustoaloitteen, jonka mukaan he eivät halua Rantaväylän tunnelia. Kun sitten päätöksen aika tuli, neljä demarinaista äänestikin tunnelin rakentamisen puolesta. Perusteluna oli työttömyysasteen pienentäminen Tampereella.
Luin tänään Aamulehdestä, että työttömyysaste Tampereella oli tämän vuoden syyskuussa kahdeksan (8) prosenttiyksikköä korkeampi kuin viime vuoden syyskuussa. Kuinka tässä nyt näin pääsi käymään? Olettaisi, että työttömyysaste alenisi, koska tunnelinteossakin on siirrytty raakatyöstä (louhinta ja louheen siirto) tunnelin monipuolisten sisätilojen rakentamiseen. Rakentamisen erilaisia ammattiryhmiä ja sitä kautta henkilövahvuutta kokonaisuutena katsoen tarvitaan enemmän.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin, työllistämisestä todella mainittiin, mutta vaikuttaa siltä, että tamperelaisten työllistyminen tunnelityömaalla on aika vähäistä.
Ilmeisesti jo vuoden kuluttua ajellaan järvimaisemien sijaan putkessa ja maksellaan pintavaihtoehtoa huomattavasti korkeampia tunnelin käyttö- ja kunnossapitokuluja jatkuvana rasitteena.

Äänestä

Ei saatu rantabulevardia kaupunkilaisten iloksi.

Äänestä

Onhan tuo julkisuuteen kerrottukin, että minkä verran tamperelaisia on tunnelin ansiosta työllistynyt. Paitsi kerrannaisvaikutuksia en muista nähneeni. Tunnelityömaa on siinäkin mielessä normaali työmaa, että se ei työllistä saamattomia luusereita, vaan henkilöitä, jotka osaavatkin jotain. Sori.

Äänestä

Aloittaja ei tajua asiasta mitään. Mites jos katsoisit hankkeen nettovaikutusta, uuden äveriään asuinalueen tuoma verotuotto tulee ylittämään käyttökulut moninkertaisesti puhumattakaan ostovoiman lisääntymisestä alueella. Lisäksi työttömyysaste on matalampi, kuin silloin jos hanke olisi jätetty tekemättä. Tätäkään asiaa et ymmärrä.

Äänestä
  • Aluetta olisi voinut kehittää asuinalueena, joka sisältää bulevardin ja ratikkalinjan. Valtatie 12 olisi siirretty kulkemaan valtateitä 3 ja 9 (kehätie) myöten ja rautatie tunneliin.
    Työttömyysasteen aleneminen on vähäinen - suorastaan olematon. Ei siitä kannata tehdä numeroa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hihastako_perusteluja kirjoitti:

Vuoden 2013 helmikuussa Tampereen demarit allekirjoittivat valtuustoaloitteen, jonka mukaan he eivät halua Rantaväylän tunnelia. Kun sitten päätöksen aika tuli, neljä demarinaista äänestikin tunnelin rakentamisen puolesta. Perusteluna oli työttömyysasteen pienentäminen Tampereella.
Luin tänään Aamulehdestä, että työttömyysaste Tampereella oli tämän vuoden syyskuussa kahdeksan (8) prosenttiyksikköä korkeampi kuin viime vuoden syyskuussa. Kuinka tässä nyt näin pääsi käymään? Olettaisi, että työttömyysaste alenisi, koska tunnelinteossakin on siirrytty raakatyöstä (louhinta ja louheen siirto) tunnelin monipuolisten sisätilojen rakentamiseen. Rakentamisen erilaisia ammattiryhmiä ja sitä kautta henkilövahvuutta kokonaisuutena katsoen tarvitaan enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu