Kangasalan keskustan aiemmin kukoistaneet kaupat ovat kuihtuneet Tampereen suurten markettien ja lukuisten pikkukauppojen imussa. K-kauppa Kesäpäivä oli kangasalalaisten ykkösostospaikka ja tapaamispaikka vuosikymmeniä, mutta sitten väki suunnisti isolla joukolla Tampereen suurille kauppamarkkinoille. Ehkä tämä on yksi osa sitä tulevaisuutta, että Kangasalan kunta lopulta siirretään osaksi Suur-Tamperetta.
Keskustan kaupat kuihtuvat Tampereen imussa
holisokka
33187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kangasalan keskusta on näivettynyt jo vuosikausia. Ratkaiseva isku keskustan kaupoille ja muillekin yrityksille oli kunnan aloittama asiakkaiden kyttäys epäasiallisen, ns. pysäköinninvalvonnan muodossa. Kunta saattaa kyttäyksellä tienata jonkin verran, mutta todellisuudessa tappiot ovat paljon hyötyjä suuremmat. Yritysten veronmaksukyky pienenee asiakaskadon seurauksena ja monet asiakkaat vievät rahansa ihan periaatteesta ulkopaikkakuntiin. Myös Lentolan alueen imu on vienyt asiakkaita keskustan kaupoista. Jos kunnan päättäjät eivät jossakin vaiheessa herää, kuihtuu koko Kangasala keskustoineen pois.
Viimeisessä paikallislehdessä oli juttua tästä pysäköintiasiasta. Rivien välistä oli melko selvästi luettavissa, että nyt kunnan päättäjätkin ovat tosissaan huolissaan nihilistisen pysäköinninvalvonnan seurauksista. Saattaa asia olla melko kuuma peruna, kunhan seuraavat kunnallisvaalit tulevat. Olisiko kenelläkään listaa, ketkä ja mikä puolue valvonnan aikoinaan ajoi läpi? Olisi kiva saada syylliset edesvastuuseen.
Kyllähän ajatus aikarajoitetusta pysäköinnistä lähti alunperin säästökeskuksen liikkeiltä! Heidän mielestään samat autot täyttivät silloisen ison parkkipaikan koko päivän.
Kuhmalahteen tulee pian uusi kauppa.
Aika yleinen suuntaus tuo on. Tampere naapurina...miksi sitten menette sinne ostoksille ?
Pahempaa alkaa olla netti-kaupan vaikutus, ei enää viitsi mihinkään mennä kun tulee tavara niin nopeasti. Kotiovelle... :)
@ Harjun-tarkkailija,
Sulla on aika helppo elämänselitys miksi menee huonosti.... Parkkivalvonta.
On sitä muuallakin ja ei liene edes kangasalalaiselle mahdotonta kokeilla parkkikiekon käyttöä.
Toki vaatii kellon tuntemisen.
Kangasala näivettyy. Hyvin yleismaailmallinen suuntaus. Viikonloppuisin suuntautuu ostosmatkat muualle.
Suhteellisen turhaa taistella tutkainta vastaan.
Tätä minäkin ihmettelen. Toisaalta niin moni paikkakuntalainen kertoo välttelevänsä keskustaa pysäköintiongelmien vuoksi, että kyllä asiassa joku perä taitaa olla. Monet väittävät saaneensa myös hyvin kyseenalaisilla perusteilla sakkoja eikä valvojien esimies ole pyynnöistä huolimatta suostunut tutkimaan asian oikeellisuutta. Varmasti jotakin asialle pitäisi tehdä, ennen kuin Kangasalan keskusta on joku Ponsan kokoinen "taajama"...
Eikö ole hienoa että omalla autolla voi ajaa taajaman ulkopuolelle, parkkipaikkoja on niin paljon ettei oikein osaa valita. Kaikkien alan kaupoissa voi käydä samalla, jopa syödä pientä välipalaa tai kahvilla käydä. Alko löytyy.
Mikä ihme siinä on kun ei tunnu menestyvän nuo keskustan kivijalkamyymälät ?
Toki auttamassa on aina avulias parkkivalvonta....
Jos vielä uskaltaa lisätä...onko kukaan tilannut mitään netissä.
Oliskokohan Asevelikauppa Lidlillä osuutta asiaan.S/K kaupan ryöstely on tiensä päässä.Markettien järkyttävä koko jo vaikuttaa hintoihin.Näiden jättimäisten kolossien rakennuskustannukset menevät kaikki hintoihin.Hölmöt ajavat autoillaan säästämään marketteihin.Helsinkiin on avattu ensimmäinen,olikohan keskon pienempi kokeilukauppa,nopeaan ostamiseen.
Olin parkissa Kalan keskustassa,istuin autossa,paikalle tulee lappuliisa,tuijottaa,kysyin pitääkö olla kiekko.ei mutta onko sulla sellainen,vilautin kiekkoa.Parkkipaikka puolityhjä.Kyse on vain rahastamisesta.Hassua,että valkekoskella ei ole parkkimittareita eikä tietenkään lisamauri/maurilisa valvojia.
Eihän täällä ole maksullista pysäköintiä! Kiekonkäyttö vain, mutta miksi se on niin vaikeaa?
Kuka seisottaa autoaan vuorokausikaupalla keskustassa,jos joku auto siellä jököttää se on todennäköisesti hylätty,eiköhän se näy ulkoasusta.Parkkipirkot ovat vain rahaa keräämässä.Oli pysäköintimaksu tai ei.Vaimo sai sakot kun ei tiennyt,että k:alan keskustassa vaaditaan kiekko,silloin kun sakottaminen alkoi.Ei ole sen jälkeen käynyt ostoksilla keskustassa.Eikä kuulemma mene. Tampere on lähellä kun asemalta lähtee.5min olet pois K:alta.
Samoin toimii moni muukin. Kangasalan itäisistä osista käydään Orivedellä ja eteläisistä kylistä Pälkäneellä ja Valkeakoskella. Ne, jotka asioivat Kangasalla, vievät rahansa Lentolaan. Kunnan pitäisi nyt tosissaan alkaa miettiä keinoja keskustan yritysten pelastamiseksi. Mahdollisuuksia on monia, mutta pysäköinninvalvonnan järkevöittäminen tai jopa kokonaan poistaminen ei ole niistä huonoimpia. Tässä on hyvä esimerkki, kun kansa äänestää jaloillaan pieleen menneen kunnallispolitiikan seurauksena.
Kangasala on pieni kylä, eikä tarvetta parkkisakottamiseen oikeasti liene. Koska kunta ilmeisesti ei voi irtisanoa virkasuhteisia pysäköinninvalvojia, heille ilmeisesti löytyisi kunnalta jokin sopiva aputyö. Jos pysäköinti tämän jälkeen aiheuttaa oikeasti ongelmia (mitä en usko), voidaan valvonta kriittisissä kohteissa hoitaa ostopalveluna joltakin vartiointiliikkeeltä tms.
Kyllä pysäköinti on maksullista,jo se kiekko unohtuu.Elikä tarkoitus on saalistaa niitä joilta kiekko jää laittamatta.Kyse ei ole parkkipaikkojen puutteesta vain pelkästään rahastamisesta keskustasta löytyy aina parkkipaikka.
No ainakin vaimosi oppi kerrasta että joko laittaa kiekon kojelaudalle tai sit käy muualla kaupassa. Ei se ole parkkipirkon vika jos autoilija ei osaa lukea liikennemerkkejä.
Ainakaan minä (=me eli perheeni) ei enää katsokaan Kangasalle päin sen jälkeen kun saimme epäasialisen parkkipirkon kimppuumme. Huomaamattomuuttamme emme kiekkoa laittaneet, noin viisi minuuttia olimme kaupassa, eikä kiekon näyttäminen enää auttanut ja maksulappu tuli. Aikaisemmin kävimme keskustassa usein kaupoilla jopa Tampereella käydessämme - vaan emme siis enää. Samasta syystä emme ole käyneet Kangasala-talossakaan. Saas nähdä, koska sinne tulee poikettua, siellä kuitenkin mukavaa tarjolla. Eli summa summarum: uskomme, että parkkipolitiikka on saanut paljon kielteistä aikaan, joten perukaa käytäntö tai ainakin inhimillistäkää! Pysäköintikiekollahan tähdätään lähtökohtaisesti siihen, ettei auto majaile paikalla kohtuuttoman pitkään. Kangasala ei ole tätä periaatetta hiffannut, vaan rahastaa katogorisesti aina kun siihen on tilaisuus.
Kyllä täytyy olla melko huono liikennemerkkituntemus jos parkkisakkoja saa itselleen. Kiekon puuttumisesta ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Liikennemerkeillä ilmoitetaan ohjeet pysäköintiin. Onko se kiekko niin outo käsite niille jotka täällä valittaa siitä kun saa sakot omasta virheestä? Jos pysäköit autosi mäkeen, kuinka monta kertaa unohdat laittaa vaihteen päälle ja käsijarrun päälle?
Edellisissä viesteissä ei mielestäni ollut kyse siitä, että ihmiset eivät tuntisi liikennemerkkejä. Kysymys oli enemmänkin siitä, onko Kangasalan kokoisessa kylässä virkaintoinen pysäköinninvalvonta oikeasti tarkoituksenmukaista ja pitäisikö kunnan tehdä asialle jotakin. Kyllä valvonnalla varmasti joku merkitys on keskustan näivettymiseen, sitä harva kiistää. Itsekin olen boikotoinut keskustan palveluita valvonnan alkamisesta asti. sakkoja en ole saanut, mutta periaatteesta boikotoin tämän tyylistä kyttäystä ja asiatonta rahastusta.
Pienet asiat potuttaa ehkä enemmän kuin ansaitsisi. Luulen että Kangasala on ampunut omaan jalkaansa tässä parkkivalvonta asiassa. Jos jokin yksityinen pikkufirma saa valvontasopimuksen kunnan kanssa niin aika lahjakkaasti kyttää aluetta, työvoimatoimiston työmarkkinatuella oleva työtön ( plus 9 Eur ).
Kyllä ne kyttääjät Kangasalla ovat ihan kunnan palkkalistoilla. Heidän toimintansa tosin on paljon häikäilemättömämpää kuin yhdenkään yksityisen valvontafirman. Toisaalta niinhän he toimivat kuin esimies käskee. Pitäisikö syytä epäasiallisuuteen hakea kunnantalolta?
Kysymys,miksi sitä kiekkoa yleensäkään pitää käyttää.Kalan keskusta yleensä tyhjä parkkipaikoista.Kunta haluaa rahastaa.
Muutamana päivänä viikossa (ainakin perjantaisin toriaikaan) saa linja-autoaseman parkkipaikalta välillä odotella tyhjän ruudun ilmaantumista. Parkkikiekko on siis ihan asiallinen ratkaisu. Yli-innokkaat pysäköinninvalvojat voisivat välillä käydä esim. Suoramalla huomauttamassa tienvarsipaikkoja valloittavia venetrailereita ja vastakarvaan pysäköiviä:)
Sehän on muuallakin käytössä,isot liikkeet tappavat pienemmät,sitten jos
isollakaan ei mene hyvin se muuttaa muualle,sitten ei jää yhtään kauppaa
jäljelle.Kierto alkaa alusta.Kaupunginosan on pantava "pyykit yhteen"ja
perustettava asukkaista osakkaita uudenlaiseen kauppaan joka palvelee
paikallista väestöä.ja voitoista hyötyvät kaikki paikalliset asiakkaat,siinä
vetoidea alakynteen jääneille.Kunhan muistatte ettei sitten yhtään
hebrealaista johtokuntaan,muuten putoatte samaan kuoppaan kuin
edellisellä kerralla.
Perustakaa oma kauppa omalle alueelle,onhan teitä kymmeniä tuhansia
asukkaita.Rahoitus ei luulisi olevan este,onhan sitä rahaa maassa jakaa
ihan välimerelle asti.Vanhan-ajan lihakauppakin,ilman piikitettyä karjaa.
Laitetaan sellainen kauppa mistä saa halal-lihaa ja niitä mausteita joista on kuulema Kaivannossakin puutetta.
Ainakin kunnan reuna-alueilta painetaan lusu pohjassa ohi Kangasalan keskustan. Kuntapäättäjät ovat näivettäneet näitä alueita politiikallaan jo pitkään ja nyt mitta on täyttynyt! Vielä kuitenkin muutama kyläkoulu rimpuilee, mutta eiköhän nekin sinnikkään uurastuksen myötä saada lakkautettua... Ennen Kangasalan ympäryskunnat (mm. Sahalahti, Kuhmalahti) käyttivät ahkerasti Kangasalan keskustan palveluita. Vanha sanonta sanoo "sitä saa, mitä tilaa"...
Valkeakoskella ja Lempäälässä ei ole parkkipirkkoja, eikä niitä tarvita Kangasallakaan, paitsi jos haluaa luoda kyttäys- ja vittuiluilmapiirin. Kangasalan rakennusvalvonta on myös niittänyt nihilististä mainetta vuosikymmeniä, muuttakaa loputkin sieltä pikku-pohjoiskoreasta pois.
Osuit asian ytimeen. Kangasalla muutkin viranomaiset pysäköinninvalvonnan ohella toimivat omien sääntöjensä mukaan. Yleensä nämä perustuvat omintakeiseen lain tulkintaan ja ovat aina kunnan asukkaan kannalta vahingollisia. Tässä asiassa on selkeä ero naapurikuntiin. Pysäköinninvalvonta ja rakennusvalvonta ovat tosin ne jäävuoren huiput.
Koska ihmiset tajuavat sen suuren huijauksen,että kaikkien ihmisten pitää lähteä marketteihin säästämään omilla autoillaan.auto,käyt
tökulut,huollot,hinnan alentuminen.Mitä jos kauppa olisi nurkalla,niin kuin ennen,kävelymatkan päässä.Kukaan ei taida pystyä murtamaan näiden markettien voima.Näiden kolossien rakennuskustanukset ovat kymmeniä mil€,kukahan ne maksaa ruoan hinnoissa,sinä hölmö.
Olisi todella hienoa, jos kunnan keskustaajamassa olisi useampi pikkukauppa ja kahviloita ym.. Mutta keskustan ns. elävöittäminen on kääntänyt kehityksen juuri toiseen suuntaan. Kunnan eriskummallinen pysäköinninvalvonta on vielä tehostanut tätä kehitystä. Olisiko aika pistää vaihtoon suuri määrä vanhoja kunnallispoliitikkoja ja kunnan virkamiehiä?
Mitkä asiat vetivät ennen ihmisiä Kangasalan keskustaan päivittäisille asioilleen ja samalla myös pikkukauppojen asiakkaiksi? Ainakin Kesäpäivä, E-market, Osuuskauppa, lukio. Osuuskaupan tilalla nyt vanhustentalo, markettien paikalla ruma kulttuuritalo, jonka käviät tuskin hoitelevat kauppa-asioita samalla. Ainoa market piti väen vängällä rakentaa hautausmaan taakse. Mitä vielä ihmettelette?