Mitäpä EU ei tekisi

ja talous innostaa näköjään liikaa joitakin EU-päättäjiä.



Lehti: USA varoittaa EU:ta purkamasta Kiinan asevientikieltoa

(24.12.2004 11:23)

Euroopan unioni on vaarassa ajautua isoon riitaan Yhdysvaltain kanssa, jos unioni purkaa 15 vuotta kestäneen asevientikiellon Kiinaan, raportoi brittiläinen Financial Times -lehti perjantaina. Lehti lainasi uutisessaan Yhdysvaltain puolustusministeriön korkea-arvoista viranomaista.

Lehden mukaan Yhdysvallat on uhannut keskeyttää sotilasteknologian toimittamisen Euroopan puolustusteollisuudelle, jos EU kumoaa kiellon.

-Tässä puhutaan siitä, kuinka kiinalaisia autetaan tappamaan amerikkalaisia aiempaa tehokkaammin. Eurooppalaisten ei pitäisi tehdä näin. Tässä on siemen suurelle tappelulle, viranomainen sanoi.

Kiinan vastaisesta asevientikiellosta sovittiin 1989, kun Kiina tukahdutti verisesti Tiananmenin aukion demokratiamielenosoituksen. EU-johtajat päättivät aiemmin joulukuussa pidetyssä huippukokouksessa "olevansa poliittisesti valmiita" kumoamaan kiellon, mahdollisesti kesäkuuhun mennessä. Samalla he kuitenkin vaativat, että Kiinan on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja alueellista vakautta. STT-AFP-Reuters
4176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiinasta. Venäjä sen sijaan saattaa olla hieman lähempänä. Saatta olla, että jonain päivänä Suomella on yhteinen raja Kiinan kanssa.

Äänestä

"Tässä puhutaan siitä, kuinka kiinalaisia autetaan tappamaan amerikkalaisia aiempaa tehokkaammin. Eurooppalaisten ei pitäisi tehdä näin. Tässä on siemen suurelle tappelulle, viranomainen sanoi."

Milloin kiinalaiset muka ovat tapelleet jenkkien kanssa? Ei tule minun mieleeni sellaista taistelua. Ooppiumsodassa jenkitkin kyllä tappoivat kiinalaisia, mutta mitäpä puolustuskyvyttömät siviilit tukeillään räiskiville sotalaivoille mahtoivat. Ei tullut jenkeille tappioita siinäkään sodassa. Korean sodassa MacArthur olisi halunnut hyökätä kiinalaisienkin kimppuun, mutta poliitikot estivät hankkeen, joten yhteenotto jäi silloinkin syntymättä.

Mitä pirua ne jenkit kouluissaan oppivat? Jengikäyttäytymistä, huumeiden käyttämistä ja raskaaksi tulemista?

Äänestä
  • Oletko jenkki?
    Korean sodassa kuoli miljoona kiinalaista. Olivatko he poimimassa marjoja vai mitä he tekivät?

    Äänestä

  • yllätti kirjoitti:

    Oletko jenkki?
    Korean sodassa kuoli miljoona kiinalaista. Olivatko he poimimassa marjoja vai mitä he tekivät?

    diktatuurien elämä on myös ankeaa. Jos diktatuureja vahvistaa, niin samalla heikentää maailmanrauhaa. Nytkin Pohjois-Korea uhkailee ydinaseella, jos ei saa rahaa. Sekö on rauhaa? Se on puoluediktatuurin tapa toimia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rahan takia? Kiinan kauppa... kirjoitti:

ja talous innostaa näköjään liikaa joitakin EU-päättäjiä.



Lehti: USA varoittaa EU:ta purkamasta Kiinan asevientikieltoa

(24.12.2004 11:23)

Euroopan unioni on vaarassa ajautua isoon riitaan Yhdysvaltain kanssa, jos unioni purkaa 15 vuotta kestäneen asevientikiellon Kiinaan, raportoi brittiläinen Financial Times -lehti perjantaina. Lehti lainasi uutisessaan Yhdysvaltain puolustusministeriön korkea-arvoista viranomaista.

Lehden mukaan Yhdysvallat on uhannut keskeyttää sotilasteknologian toimittamisen Euroopan puolustusteollisuudelle, jos EU kumoaa kiellon.

-Tässä puhutaan siitä, kuinka kiinalaisia autetaan tappamaan amerikkalaisia aiempaa tehokkaammin. Eurooppalaisten ei pitäisi tehdä näin. Tässä on siemen suurelle tappelulle, viranomainen sanoi.

Kiinan vastaisesta asevientikiellosta sovittiin 1989, kun Kiina tukahdutti verisesti Tiananmenin aukion demokratiamielenosoituksen. EU-johtajat päättivät aiemmin joulukuussa pidetyssä huippukokouksessa "olevansa poliittisesti valmiita" kumoamaan kiellon, mahdollisesti kesäkuuhun mennessä. Samalla he kuitenkin vaativat, että Kiinan on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja alueellista vakautta. STT-AFP-Reuters

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu