FyFan, Ruotsissa päivitettiin pakolaisarvio,

Jopa 170.000 - 190.000 voi saapua tänä vuonna ja näistä arvioiden mukaan 30.000 - 40.000 on yksin matkustavia lapsia ! Mahtaakohan ruotsista löytyä enään yhtään tyhjää kiinteistöä. Ruotsi arvioi että se joutuu perustamaan telttaleirin 50.000 pakolaiselle.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article21627134.ab
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ruotsissa ei olekaan 400 000 työtöntä ja muutenkin niiden talous ei ole heikentynt euroon liittymisessä samoin kuin Suomessa, joten heillä voi olla osoittaa työtä pakolaisille. Toista on täällä meillä, Kun nyt pakolaisille osoitetaan työtä se tarkoittaa että meidän omat nuoret korkeasti koulutetut ammatti-ihmiset jäävät vastaavasti työttömiksi. Ei ole siis mikään ihme että hyvin nuoret ovat kaikista kriittisimpiä maahanmuuttajien suhteen.

Äänestä
  • Swedut kun tekee paljon muutakin kuin keittää sellua tai hitsaa metallia, siksi niillä ei ole 400.000 työtöntä ja talous paremmalla tolalla.

    Äänestä

  • En usko että kielitaidottomista maahanmuuttajista on korkeasti koulutettujen ammatti-ihmisten työllistymiselle mitään haittaa. Savupiipputeollisuus on muuttanut muualle. Yksinkertaisia, vähän koulutusta vaativia tehtäviä ei enää synny. Tätä kehitystä eivät maahanmuuttajat ole meille järjestäneet.

    Äänestä

Suomessa kuulemma tälläisetn telttaleirien perustaminen ei ole mahdollista vaikka maahan tulisi miljoona turvista.....

Äänestä
  • Jos tulee riittävä paine, niin hallitus säätää lain, että tulijoita aletaan majoittaa yksityisasuntoihin. Jos on vaikka 300 neliön lukaali vanhan pariskunnan käytössä, niin sinne mahtuu monta perhettä - tai valtavasti nuoria miehiä.

    Äänestä

  • luultavasti sellaisten päätösten jälkee roviot alkaisi palamaan jo muualllakin kuin pääsiäiskokoissa

    Äänestä

On se nyt helvetti, kun omia rajoja ei saada ajoissa kiinni. Nyt kaikki kannattamaan Paavon kansalaisaloitetta, että saadaan Suomi irti Eurosta ja EU:sta.

Äänestä

Sveduthan tyrkkää puolet näistä Suomeen, se on varmaa. Suomi on pussinperä, se pakolaisten kaatopaikka, kiitos nykyhallituksen hölmöjen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Swedu kirjoitti:

Jopa 170.000 - 190.000 voi saapua tänä vuonna ja näistä arvioiden mukaan 30.000 - 40.000 on yksin matkustavia lapsia ! Mahtaakohan ruotsista löytyä enään yhtään tyhjää kiinteistöä. Ruotsi arvioi että se joutuu perustamaan telttaleirin 50.000 pakolaiselle.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article21627134.ab

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu