Ovatko kaikki Eurooppaan pyrkivät todella pakolaisia, ja mikä oli se kannustin, mikä laukaisi massakiihkon? Eikö sittenkin olisi ollut turvallisempaa liittyä muihin aiemmin paenneisiin ja jäädä pakolaisleireihin odottamaan tilanteen selkenemistä ja kansainvälisiä ratkaisuja? Miksi he eivät suunnanneet pakoaan muihin arabimaihin, Saudi arabiaan, jolla on laajat harvaan-asutut alueet, tai Persianlahden öljyrikkaisiin maihin?
Massamuuttoa seuratessa ei voi välttyä havainnolta, että jollakin oli intressiä kiihottaa muuttajia luvaten heille turvallisen matkan ja antaen runsaasti rahaa. Suomessa erään muuttajan 1400 Euron taksimatkan vähätteleminen ei osoita suurta hätää ja puutetta. Ei tämä osoita hädänalaisuutta, IS:n agenteilla on varaa.
Toiseksi muuttajien käyttäytyminen ei ole rauhallisesti integroituvan ihmisen käyttäytymistä.
He ovat alusta lähtien täynnä vaatimuksia, avustajien heille tarjoama vesi ei kelpaa, Punaisen Ristin tarjoama ruoka ei kelpaa, majoitustilat ovat heikot, vuoteet kehnoja ja niin edelleen.
Kaikki ristit ja muut kristilliset symbolit on poistettava.
Ehkä heillä tulisi pitää kädestä ja laulaa iltalaulu ennen nukkumista.
He ovat osoittautuneet väkivaltaisiksi sivullisia kohtaan,
raiskaukset ja pahoinpitelyt ovat yleisiä
. Heidän on vaikea ymmärtää, että naiset kulkevat vapaasti pukeutuneina ilman lähisukulaismiehen suojaa myös iltaisin, mikä osoittaa
heidän kulttuurinsa mukaan, että he ovat prostituoituja ja tarjoavat itseään.
On tunnettua, että armeijoiden liepeillä liikkuu irrallisia naisia, miksei myös täällä?
Mutta ovatko he edes halukkaita luopumaan perinteisitään ja kulttuurisiteistään?
Englannin ja Ruotsin esimerkit osoittavat, ettei se ole heidän ensimmäinen huolensa eikä edes halunsa. Mieluummi9n he muodostavat yhtenäisiä ihmisryhmiä vallaten vähitellen kokonaisia kaupunginosia, jossa he toteuttavat omaa sharia-lakiaan.
Tallisista lähiöistä on tullut ei-muslimeille kiellettyjä alueita, jonne eksyminen voi päättyä pahoinpitelyyn ja jopa kuolemaan. IS kertoo soluttaneensa 4000 aktivistiaan siirtolaisten joukkoihin. Heidän tunnistamisensa sieltä lienee mahdotonta. On myös raportoitu leireillä taisteluista shia- ja sunni-muslimien kesken
http://shalom.fi/israelupdate/

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tästä linkistä ilmenee, että irakilaiset tulevat Suomeen sossurahojen perässä:
https://www.youtube.com/watch?v=ZoO9_ZGjuss
Tässä oli ainakin hyvin kuvattu tämän irakilaisten Eurooppaan tunkeutumisen seuraukset. Valitettavasti Merkel ei näe mitään uhkaa ja pitää jatkuvasti portteja auki. Se onkin hyvä kysymys, minkälainen ja kenen toimesta tapahtuva yllytys Eurooppaan lähdöstä tapahtuu. Massat ovat niin suuria, ettei ole kysymys pelkästä puskaradiosta. Olisiko erään maan kosto EU:lle pakotteista. Eihän se ihan mahdotontakaan olisi.
Merkel on pahempi Euroopan tuhoaja kuin Hitler.
Taustalla on maailman valtaeliitti, joka ajaa maailmanhallituksen asiaa. Tarkoitus on tuhota kansallinen identiteetti Euroopan maissa. Valtamedia on valtaeliitin hallussa ja poliitikot saman porukan kontrollissa ja siksi vastustajien äänet on tuhottu varsin tehokkaasti rasismi-kortin avulla.
Ei tietenkään ole pakolaisia. He ovat "people" tai "immigrants". Siirtolaisia tai turvapaikan hakijoita tai onnenonkijoita tai rikollisia yms. Pakolaisia on vain pieni osa. Kaikki tämän jo tietävät.
suomi24 käyttää tav. nimitystä matu, vakiintunut tänä syksynä. matu = laiton maahan tulija, selvitys kesken
Antikristus ilmaantunut!
Se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Kristusta lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi!
Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
"Joka uskoo Jeesuksen olevan Jumalan Pojan, sillä on elämä, mutta joka ei usko Jeesusta Jumalan Pojaksi, sillä ei ole elämää!" Raamattu
"Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!"
"Usko Jeesukseen, niin sinä pelastut autuuteen!" Raamattu
"Jumala loi kaiken Jeesukseen Kristukseen ja kaikki kuoli Golgatalla. " Joka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi ja uudestisyntyy ja saa Pyhän Hengen ja liittyy Kristilliseen Seurakuntaan!
Jeesus pelastaa!
Lisään tuohon ttkkl viestiin vielä sen,että kristillinen seurakunta on kaikki maailman kristityt pyhityselämässä olevat uskovat,ei mikään ihmiskäsin rakennettu rakennus..