Lahja työntekijöille.

Tuusby-Tuusula

Tuusulan kunnan kaikki työntekijät saavat palkinnoksi matkan Hawaijille, 2 viikon matka ja palkka maksetaan loman ajalta. Matka on palkinto hyvin hoidetusta kunnan taloudesta, tappiota kunta on tuottanut 2014 vaivaiset 18 miljoonaa euroa, ja konkurssi uhkaa kuntaa vasta 2017. Vaikka palkintomatka tulee kuntalaisille maksamaan 2,7 miljoonaa euroa, se auttaa työntekijöitä virkistäytymään ja voimaan paremmin työssään. Kunnan asukkaat voivat tinkiä omista matkoistaan, jolloin vaadittu matkakassa saadaan helposti haalittua kunnantalon kassakaappiin. Matkan takia joudutaan nostamaan veroprosentti 24,5% ja kiinteistövero 3,8%. Jos kuntalaisten rahat ei riitä veronmaksuun, voi ihan vapaasti muuttaa johonkin toiseen kuntaan, ei liikuta meitä.
Tuusulankunta / Lomavaliokunnan puheenjohtaja : Terttu Mäkikallio SDP

2

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilakeskusmies

      Eipä koske minua, irtisanottua, mutta eipä haittaa.
      Sain nimittäin 1,5 milj kultaisen kädenpuristuksen.

      Tällaisen työsopimuksen tein aikoinani tilakeskuksen kanssa.

    • kanakoppi

      Potkut ne toimistotantat tarvitsevat persauksiinsa eikä mitään palkkiota. Jos ihmetellään, miksi kunnan kaavoituksesta lähtee väkeä vähän väliä, syy löytyy tasan tarkkaan talon sisältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1456
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1013
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      379
      854
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      824
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe