Yhtiökokous ei osakkaita paikalla

Haamukokous

Miten yhtiökokous menee, jos isännöitsijä yksin istuu kokouksessa
ja yhtään taloyhtiön osakasta ei ole edustettuna. Napauttaa kokouksen ja päättää?
Talousarviot ym käsittelyssä.
Näyttää ettei ole nyt niitä muutamaakaan tulossa ja ollaan ulkomailla jne.

10

214

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OsakasTapiolasta

      Tarttee olla vähintään joku puheenjohtajana/sihteerinä, ja toinen henkilö pöytäkirjantarkastajana. Sinänsä jos kokous on oikein kutsuttu koolle ja paikalla on edes yksi yhtiön osakkaista, niin vaikea muiden on jälkikäteen riidellä päätetyistä asioista... kuitenkin miniminä tuo. AsOy lain 6. luku, 23§ "Puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksesta laaditaan pöytäkirja. Pöytäkirjaan merkitään tehdyt päätökset sekä äänestysten tulokset. Lisäksi pöytäkirjaan on otettava ehdotukset yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi. Puheenjohtajan ja yhden pöytäkirjan tarkastajaksi valitun on allekirjoitettava pöytäkirja."

    • meitä-ei-kiinnosta-rahat

      Eiköhän yksi osakas tai kuka tahansa valtakirjalla riitä. Toimii siis puheenjohtajana ja isännöitsijä sihteerinä, näin ainakin meillä.

    • ei.kiinnosta.vai

      Yhtiökokouksessahan valitaan myös hallitus seuraavalle tilikaudelle. Yhtiöjärjestyksessä on määritelty hallituksen kokoonpano. Jos paikalla on yksi osakas, on hallitusta vaikea muodostaa. Lain sallima minimikoonpano on puheenjohtaja ja kaksi varsinaista jäsentä yksi varajäsen. Usein yhtiöjärjestyksessä määrätään enemmän jäseniä, esim. pj vpj. (voi olla myös yksi jäsenistä) 3 jäsentä 2 varajäsentä. Jos hallitusta ei saada kasaan, pitää kutsua uusi yhtiökokous. Jos hallitusta ei silloinkaan saada kasaan, on yhtiö haettava konkurssiin. Kuinka välinpitämätöntä porukkaa voi olla taloyhtiöiden osakkaina. Useimmilla kuitenkin kyse suurimmasta tai ainoasta omaisuudestaan mitä omistaa, mutta ei kiinnosta silti sen kohtalo paskaakaan.

      • ei.kiinnosta.vai

      • Vanha_täti

        Voi kokouksesta poissaolevankin valita hallitukseen, kun näin etukäteen sovitaan. Yksi osakas tai valtakirja riittää ja joku toinen hlö eli yht.kokouksessa täytyy olla pj. ja siht.


      • No, sehän on sille paikalla olevalle ainoalle osakkaalle loistava tilanne. Isännöitsijä kokouksen puheenjohtajaksi ja seuraavaksi soitot tarpeeksi monelle ystävälle, että hallittuksen jäsenmäärä saadaan täyteen. Hallituksen kun ei tarvitse koostua osakkaista, niin tämä kyseinen paikalla oleva osakas saa käytännössä yksin päätäntävallan yhtiössä. Tietenkin hän voi samalla päättää, että hallitusjäsenten palkkio on 500 euroa/kokous yms.


      • kokoukseen_aina

        onhan tämä helppoa kun varmistaa vanhoilta hallituksen jäseniltä ennen kokousta että ovatko kiinnostuneita jatkamaan. Jos joku haluaa hallitukseen niin tulkoon yhtiökokoukseen. välittäjä_lkv vähän taas haaveilee.


      • 0hm0
        kokoukseen_aina kirjoitti:

        onhan tämä helppoa kun varmistaa vanhoilta hallituksen jäseniltä ennen kokousta että ovatko kiinnostuneita jatkamaan. Jos joku haluaa hallitukseen niin tulkoon yhtiökokoukseen. välittäjä_lkv vähän taas haaveilee.

        Miksi vanhoilta hallituksen jäseniltä pitäisi kysellä yhtään mitään?
        (tuskin sitä halukkuutta jatkamiselle on jos ei ole kokouksessakaan. (eikä kukaan kaveri valtakirjallakaaan)


    • hallitusjäsen_

      As. oy:n hallituskaan ei paikalla? Ei todellista!

    • vai-uusi-kokous

      Jos joku aiotaan valita hallitukseen niin etukäteen pitää saada asiaan suostumus. Kokouksen jälkeen on oikeus kieltäytyä tehtävästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      37
      3541
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      98
      1721
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1605
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      46
      1535
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      91
      1310
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      30
      1236
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1135
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      281
      1129
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      125
      1010
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      991
    Aihe