Ruotsin pakolaismenot nousemassa 6MRD euroon

Siis vuositasolla. Ennuste on jouduttu tuplaamaan kun pakolaisia tulvii ovista ja ikkunoista. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Ruotsin puolustusmenot ovat n. 4,5MRD euroa vuodessa.

Ja pieni mutta pippurisen sinnikäs Suomihan aina seuraa Ruotsia kaikesa muutaman vuoden viipeellä.

Paitsi koulusurmissa Ruotsi seurasikin, vasta nyt, USAaa ja Suomea.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ruotsi on suurissa ongelmissa maahanmuuttajien kanssa. Titä ja asuntoja ei riitä kaikille ja Ruotsissakin on meneillään vahva monikulttuurisuuden politiikka. Kaikki kriittisyys tulkitaan rasismiksi, jopa ruotsalaisuuden esiin tuominen. Ruotsi joutuu ottamaan lisää velkaa ja leikkaamaan kulujaan selviytyäkseen tilanteesta, joka on jo menetetty. Muslimikaupunginosat ja sahrialaki ovat arkipäivää Ruotsissa. Naisiin kohdistuva väkivalta on kasvanut suuresti.

Sinnikäs Suomi seuraa Ruotsia vaikka suon silmään, se on totta. Vaikka kansalla olisi järkeä pieni poliittisten ja taloudellisten vaikuttajien ryhmä ohjaavat tämän maan perikatoonomien intressiensä vuoksi, joita käyttävät taitavasti hyväkseen suuremmat maailmaluokan pelurit.

Islamisaation uhka on todellinen Suomessa. Mitä poliisi tekee? Käskee naisten pysyä poissa kaduilta alueilta, joissa on muslimipakolaisia. Tästä se on jo lähtenyt liikkeelle.

Palvelemme ja alistumme ruoasta valittavien ahlämien edessä ja sopeutamme itseämme heidän kulttuuriinsa ohjeistamalla naisiamme, tkemällä heille vaatimusten mukaista ruokaa, antamalla asuntomme heille ennen omiamme, ottamalla valtiolle lainaa, jotta voimme ruokkia ja kouluttaa näitä uusia isänmaan toivoja, jotka ovat tuoneet mukanaan oman valtakulttuurinsa ja aovimesti julistavat islmaisaatiota ja shariaa Suomeen. Euroopan kalifaatti alkaa pohjoisesta tällä kertaa.

Espanjassa muslimieja kutsutaan conquitadoreiksi, valloittajiksi, sillä he ovat jo yhden kerran historian aikana valloittaneet Espanjan ja nyt uusi valloituksen aika on jo alkanut.

Äänestä

Missä lähde 6MRD eurolle? Vaikea uskoa koska maahanmuuton kustannukset Suomessa ovat nyt noun 300 milj. luokkaa vuositasolla.

Yhtä kaikki, pitäisi vaikuttaa pakolaisuuden syihin eli niihin jotka pakolaisuutta aiheuttaa. Tämänhetkisen, pääasiassa arabitaustaisista turvapaikanhakijoista koostuvan pakolaistungoksen suurin syy on USA:n ja EU:n sekä muiden liittolaisten sählääminen arabimaissa. Jo pelkästään Irakin ajaminen sekasortoon tuottaa merkittävän osan Suomeen saapuvista pakolaisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ioyyu kirjoitti:

Siis vuositasolla. Ennuste on jouduttu tuplaamaan kun pakolaisia tulvii ovista ja ikkunoista. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Ruotsin puolustusmenot ovat n. 4,5MRD euroa vuodessa.

Ja pieni mutta pippurisen sinnikäs Suomihan aina seuraa Ruotsia kaikesa muutaman vuoden viipeellä.

Paitsi koulusurmissa Ruotsi seurasikin, vasta nyt, USAaa ja Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu