Persunauraja on samaa sakkia kuin tämä

Ruotsissa koulussa lapsia tappanut "miekka-natsi". Sillä silläkin oli natsi-kiinnostus ja kauhea komu- ja mamuviha päällä. Eli täysin samat oireet kuin palstan persunaurajalla.
Poliisin kannattaisi jo seurata tiiviisti mitä tämä sekopää ulkonaollessaan tekee.
55120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Toivottavasti on valvonnassa. Taudinkuva on vaarallinen. Viha puskee pojun päästä niin että savu näkyy palstallakin. Työeläkeläiset ja hallajussit kiihottavat raukkaa sivusta.

Äänestä

Sama tyyppi kirjoittelee myös satoja "POIS PAKKO RUOTSI" - avauksia eri palstoille.
Vinksahtanut ja Soiniin rakastunut pikkupoju on kyseessä. Hoitoon hänet tarvitsisi saada.

Äänestä
  • Niinpä. Ja suljetulle osastolle.

    Äänestä

Ensi alkuun pojulle viiden vuoden hoito Niuvassa. Sitten voi katsoa mahdollista avohoitoa.

Äänestä

Homoihin rakastunut ja Pohjois-Koreaan ihastunut persu on potentiaalinen breivik-kaltainen tappaja. Hänen vihansa kaikkea vasemmistolaisuutta vastaan kumpuaa raamatusta kuten Breivikillä. Yhteiskunnan etu olisi pistää tyyppi Niuvaan pitkäksi aikaa. Valitettavasti työeläkäiset ja muut oikeistolaiset ruokkivat mielisairasta elleivät peräti ohjaa sairasta kovempaan vihaan.

Äänestä

Persuilu tuottaa mitä sairaampia yksilöitä pitkään jatkuessaan.

Äänestä
  • Sukurutsan tulosta.

    Äänestä

  • Soinismi on sairautta.

    Äänestä

sairas se on

Äänestä

Avohoidon huono tilanne johtuu porvarihallitusten vääristä päätöksistä. Mielenterveysongelmien hoidon ulkoistus ja kotihoito eivät nimittäin toimi, muuta kuin kapitalismin ideologioissa. Ei käytännössä.

Äänestä

Sairas persupoju on taas unohtanut lääkkeensä. Ja myös pakkoruotsi-avaukset.

Äänestä

Että nimimerkki Työeläkeläinenkin osoittautui paskassa uivaksi persuksi. Ei se nyt yllätys ollut. Sille ei riittänyt punakaartilaisten joukkomurhan muisto. Sellaisia ne espoolaistimot ovat.

Äänestä
  • Olet todella jälkeen jäänyt

    Äänestä

  • Mutta onneksi en persu. Se vasta olisi häpeä.

    Äänestä

Persuilu tuottaa näköjään kaikkia mielisairauden ääripäitä. Ja kun persut itse vielä vähentävät kunnallisen mielenterveystyön mahdollisuuksia, niin pahan kierre on valmis.

Äänestä

Perspojujen sukurutsaperintö näkyy ja tuntuu.

Äänestä

Persujen hallituspolitiikka on niin työväenvastaisen edesvastuutonta ettei sitä sontakärryjen levityskään pelasta.

Äänestä

Persuilu on sairaus.

Äänestä

Lomarahojen puolitus .....aaaaahhhhhhhhhhhhhhhhhh

Äänestä

Persujen taru on ohi. Sammuva tähti maan päältä lähti. Työväenliikkeen vastaisuus koki sontaisen lopun. Muutamat jäljelle jääneet persut nuolevat sontasormiaan lopun ikäänsä.

Äänestä
  • Mitkä persut?

    Äänestä

  • Enitenhän tässä työväen pitkäntähtäyksen hyvinvointia on estämässä ay liike. Se ei pysty seuraamaan aikaa joka muuttaa ympäröiviä olosuhteita vaan pyrkii samaistamaan maailmaa jonnekin 1800 luvun ja 1900 luvun alkuvuosiin. Sehän ei toimi vaan kuten automallitkin ovat paljon siitä muuttuneet niin pitää kaiken muun ja muidenkin seurata aikaansa.

    Se mikä oli ehkä puolustettavissa ennen sotia ei kelpaa enää eikä sekään mitä pyrittiin ajamaan sotien jälkeen koska silloin tilanne oli aivan toinen. Nyt pitää yhtä lailla sopeutua tähän maailman tilanteeseen ja jos ay ei siihen kykene se tulee menemään dinojen tietä.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Enitenhän tässä työväen pitkäntähtäyksen hyvinvointia on estämässä ay liike. Se ei pysty seuraamaan aikaa joka muuttaa ympäröiviä olosuhteita vaan pyrkii samaistamaan maailmaa jonnekin 1800 luvun ja 1900 luvun alkuvuosiin. Sehän ei toimi vaan kuten automallitkin ovat paljon siitä muuttuneet niin pitää kaiken muun ja muidenkin seurata aikaansa.

    Suomalaisen järjestäytyneen työntekijän ainoa tuki ja turva on juuri tuo suomalainen todella aktiivinen ja hyvin toimiva ammattiyhdistysliike.

    Äänestä

  • kirjoitat_paskaa kirjoitti:

    Suomalaisen järjestäytyneen työntekijän ainoa tuki ja turva on juuri tuo suomalainen todella aktiivinen ja hyvin toimiva ammattiyhdistysliike.

    Vanhakantainen näkemys! Mitä onammattiyhdistysliike saanut aikaan työttömyyden pienentämiseksi? Onko vastuu ainoastaan muilla vaikka ay liike haluaakin olla päsmärinä mutta ilman vastuuta?

    Jos haluaa määräillä asioista niin tuloksista pitää kantaa myös vastuuta. Missä on ay liikkeen vastuu lopputuloksesta?

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Enitenhän tässä työväen pitkäntähtäyksen hyvinvointia on estämässä ay liike. Se ei pysty seuraamaan aikaa joka muuttaa ympäröiviä olosuhteita vaan pyrkii samaistamaan maailmaa jonnekin 1800 luvun ja 1900 luvun alkuvuosiin. Sehän ei toimi vaan kuten automallitkin ovat paljon siitä muuttuneet niin pitää kaiken muun ja muidenkin seurata aikaansa.

    Se mikä oli ehkä puolustettavissa ennen sotia ei kelpaa enää eikä sekään mitä pyrittiin ajamaan sotien jälkeen koska silloin tilanne oli aivan toinen. Nyt pitää yhtä lailla sopeutua tähän maailman tilanteeseen ja jos ay ei siihen kykene se tulee menemään dinojen tietä.

    Pappa jaksaa valehdella. Aina samaa ikiaikaista loruaan. Ilmankos "Työläkeläinen" tukee persujen paskakuvapolitiikkaa.
    Ammattiliitot katsovat tähän päivään ja tulevaisuuteenkiin palkkatyöläisen puolesta. Kapitalistiluokka pyrkii viemään rakenteet (s.o. työväenliike) 1 800 luvulle. Aikaan jolloin kapitalistit hallitsivat suvereenisti. Insinöörinretale puhuu omaa ammattikuntaansakin vastaan. Insinöörien palkkataso jää jatkuvasti jälkeen ammattityöläisten keskipalkasta lukuuunottamatta pientä huippukerrosta.
    Kapitalistiluokka on vastuussa talouslamasta, veronkierrosta, työttömyydestä, sotaisuudesta. Kyvyttömänä vastata taloudesta sille tulee antaa kenkää.
    Ilmankos "Työläkeläinen" tukee persujen paskakuvapolitiikkaa.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Vanhakantainen näkemys! Mitä onammattiyhdistysliike saanut aikaan työttömyyden pienentämiseksi? Onko vastuu ainoastaan muilla vaikka ay liike haluaakin olla päsmärinä mutta ilman vastuuta?

    Jos haluaa määräillä asioista niin tuloksista pitää kantaa myös vastuuta. Missä on ay liikkeen vastuu lopputuloksesta?

    Kumman sinä nyt valitset?

    Tässä nyt pari erilaista listaa kyseisen asian suhteen.

    http://ariwigelius.fi/ammattiliittojen-saavutukset-1889-2014/

    Äänestä

  • westö kirjoitti:

    Pappa jaksaa valehdella. Aina samaa ikiaikaista loruaan. Ilmankos "Työläkeläinen" tukee persujen paskakuvapolitiikkaa.
    Ammattiliitot katsovat tähän päivään ja tulevaisuuteenkiin palkkatyöläisen puolesta. Kapitalistiluokka pyrkii viemään rakenteet (s.o. työväenliike) 1 800 luvulle. Aikaan jolloin kapitalistit hallitsivat suvereenisti. Insinöörinretale puhuu omaa ammattikuntaansakin vastaan. Insinöörien palkkataso jää jatkuvasti jälkeen ammattityöläisten keskipalkasta lukuuunottamatta pientä huippukerrosta.
    Kapitalistiluokka on vastuussa talouslamasta, veronkierrosta, työttömyydestä, sotaisuudesta. Kyvyttömänä vastata taloudesta sille tulee antaa kenkää.
    Ilmankos "Työläkeläinen" tukee persujen paskakuvapolitiikkaa.

    Miksi et kirjoita tosiasioita! Ovatko ne sinulle liian karvaita!

    Minä en kirjoita tai puhu ketään vastaan vaan jokaiselle ansionsa mukaan joka nyt ei tapahdu. Jos tapahtuisi ei työttömiä olisi!

    Jos on kunnon insinööri niin pärjää jos vain intoa ja älliä on riittävästi. Pitää olla idea ja lähteä yrittäjäksi, minulla on tuosta tiestä hyvät kokemukset!

    Äänestä

  • valinnan_paikka kirjoitti:

    Kumman sinä nyt valitset?

    Tässä nyt pari erilaista listaa kyseisen asian suhteen.

    http://ariwigelius.fi/ammattiliittojen-saavutukset-1889-2014/

    Mikä noista päätöksistä joita väitetään aikaansaannoksiksi on sellainen josta ay liike vastaa kustannuksiltaan.

    Ay:hän toimii kuin rosvo se uhkaa lähes aseella jotta jos ette tee kuten me vaadimme niin alamme lakkoon ja tuhoamme siten koko yrityksenne.

    Kuitenkin jos haluaa olla vaikuttamassa pitää myös olla valmis vastaamaan tuloksista ja työttömien määrä tänään näyttää jottei ay liike ole tilanteen tasalla. Se on vaihdettava nykyaikaisemmin toimivaan ja vanhan saa haudata historian kirjan sivuille.

    "Mikä noista päätöksistä joita väitetään aikaansaannoksiksi on sellainen josta ay liike vastaa kustannuksiltaan."

    Suomalainen vahva ay-liike on aina itse vastuussa tekemistään päätöksistä.

    Äänestä

  • mitä_sekoilet kirjoitti:

    "Mikä noista päätöksistä joita väitetään aikaansaannoksiksi on sellainen josta ay liike vastaa kustannuksiltaan."

    Suomalainen vahva ay-liike on aina itse vastuussa tekemistään päätöksistä.

    Mityen se on kantanut vastuunsa vaikkapa työttömyyden lisäyksestä, onhan se ollut luomassa sopimuksia jotka suurelta osin ovat sitä aikaansaamassa ollessaan liian vanhakantaisia.

    Paljonko ay sektori on työttömyyskorvauksiin osallistunut edes jäsentensä osalta?

    Missä se vastuu yhteiskunnan taloudelle näkyy ay sektorin toimissa ja maksuissa?

    Kerro nyt kun kerran väität sen olevan vastuullinen!

    Ei aay-liikkeen tehtävä todellakaan ole mikään työttömyyden lisäys.
    Ay-liike hoitaa nyt pelkästään vain maksavien jäsentensä asioita ja etuja.Ja todella hyvin hoitaakin.

    Äänestä

  • mitä_sekoilet kirjoitti:

    Ei aay-liikkeen tehtävä todellakaan ole mikään työttömyyden lisäys.
    Ay-liike hoitaa nyt pelkästään vain maksavien jäsentensä asioita ja etuja.Ja todella hyvin hoitaakin.

    Onko tuo aay joku anonyymien alkoholistien yhdistys?

    Ay liike sen sijaan takoo lisää työttömiä koska ei pysty näkemään omien toimiensa vaikutuksia. Kun heidän sopimuksensa ovat tänään tilanteeseen sopimattomia niin he vain patsastelevat ja uhoavat lakoilla jos ei tehdä kuten HE haluavat. Kuitenkaan heitä ei ole valittu kansan demokraattisella vaalilla vaan vain jäsenten. Siten eduskunnalla ja sen luottamusta nauttivalla hallituksella on kansan mandaatti muuttaa heidän sopimuksiaan kulloisenkin tarpeen mukaan.

    Ne ovat ihmisiä nuo ay jäkälätkin, siten he tekevät virheitä mutta heidän suurin virheensä on jotteivat he uskalla tunnustaa virheitään. Koko järjestelmä perustuu toiseen aikaan eikä se ole tänään käytettävissä noiden työläisten hyväksi koskapa heistä jo lähes puoli miljoonaa on päässyt kilometritehtaalle ilman että ay porukka mitenkään huomioi asiaa.

    Miten sitä voi sanoa hyvin hoitamiseksi?

    Hyvin hoitamisessa ainakin he maksaisivat aiheuttamansa ongelmat eli työttömyyskorvaukset jotta siihen ei tarvittaisi eläkeläisten verorahoja, heillä kun ei ole edes mahdollisuutta nostaa työttömyyskorvauksia, toistaiseksi ainakaan.

    Ay liike hoitaa palstaansa vastuuttomasti aiheuttaen muille kustannuksia jotka sen tulisi oikeudenmukaisuuden nimissä maksaa itse. Ainakin verotusta pitää muuttaa jäsenmaksujen suhteen, on todella väärin antaa heidän kerätä tulonsa verottomina ja silti laskuttaa muita veronmaksajia jotka eivät heidän touhuistaan hyödy sentin vertaa. Nuo työttömyyskorvausten vero-osuus tulisikin lisätä jäsenmaksuja maksavien veroihin jotta liittoihin kuulumattomat omat asiansa itse hoitavat eivät olisi ay liikkeen lypsylehminä.

    Äänestä

Nuoren demarin laatima lista työväen oikeuksien sääntelylaeista on hyvä. Kun nykyporvaristo puhuu työelämän rakenneuudistuksesta se tähtää voimassa olevien lakien mitätöimiseen. Lait pakottavat eittämättä kapitalisteja tiettyihin sääntöihin työväen kohtelussa ja joista ne haluaisivat päästä irti vapaan kapitalismin tunnuksella. Lakiluettelo kuvaa hyvin työväenluokan luokkataistelun tuloksellisuutta.

Listan otsikko on hiukan hämäävä. Loimaan työttömyyskassa ei ole saavuttanut minkäänlaista työelämän uudistusta mutta ei myöskään ammattiliittojen kassat. Työttömyyskorvaukset ovat syntyneet ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen kamppailun tuloksena ja kassat hoitavat työttömyyskorvausten jakamista, ei muuta. Loimaan kassa on lähinnä poliittinen vastaveto ammattiliittojen hoitamia kassoja vastaan mutta osittain avittaa pätkätyöläisten työttömyysvakuutusta.

Osa suuria edistysaskeleita on listattu toisarvoiksiksi. Työeläkejärjestelmän luominen oli merkittävä tapahtuma ja siinä tesseissä luovuttiin tietystä palkankorotuksen osasta ja se seuraa vuodesta toiseen. Työeläkejärjestelmä alunperinkin oli palkkatyöläisten itsensä rahoittama ja on sitä edelleen. Ammattientarkastuslaitoksen suurremontti 1 970 luvulla johti työsuojeluhallinnon perustamiseen. Uudistus oli merkittävä edistysaskel sekä työturvallisuusnormien uudistamisen että valvonnan alueella. Työläisten valvontavastuuta lisättiin mm. työsuojeluvaluutetuilla.

Lakien synnystä. Ylipäänsä ne ovat työväenluokan toiminnan tulosta. Joko niiden puolesta on jouduttu lakkoilemaan ja osoittamaan mieltä tai porvaristo on vallankumouksen pelossa suostunut uudistuksiin tai muualla saadut edistysaskeleet ovat edesauttaneet lakien syntymiseen.
Kun Perussuomalaiset huutavat sääntelyn purkamisen puolesta, he puhuvat mm. työeläkejärjestelmän tai työturvallisuuslainsäädännön purkamisen puolesta. Pahimmassa tapauksessa Perussuomalaiset vaativat työilman epäpuhtauksien normiston purkamista. Kapitalisti ajattelee, että työttömiä piisaa eikä ole väliä jos jonkun terveys menee.

Nuoren demarin esiintuoma lista kertoo kiistattomasti työväenliikkeen tuloksellisen toiminnan puolesta.

Äänestä
  • Työeläkejärjestelmä on ainakin omalla kohdallani ollut työnantajien rahoittama pääosin. Palkansaajan osuus on vain pikkuruinen siivu koko potissa.

    Olet siis väärässä s.p, se ei ole palkansaajien rahoittama!

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Työeläkejärjestelmä on ainakin omalla kohdallani ollut työnantajien rahoittama pääosin. Palkansaajan osuus on vain pikkuruinen siivu koko potissa.

    Olet siis väärässä s.p, se ei ole palkansaajien rahoittama!

    Työeläkeläinen jaksaa valehdella joka asiasta. Olisi voinut luulla että insinöörillä olisi jonkin verran yleissivistystä ja itsetuntoa mutta ei.
    Alunperin työeläkemaksu rahoitettiin tietyn palkankorotuksen osan luopumisen avulla. Työnantaja laski tilissä työeläkemaksun osuuden ja tilitti sen eläkekassalle. Sittemmin alkoi leikkaukset. Näennäisesti työnantajan maksamaa osuutta pienennettiin ( minulla 3.5 prosenttiyksikköä) ja se siirrettiin tilistä maksettavaksi. Työntekijä alkoi maksaa eläkemaksuaan toisen kerran.
    Työeläkejärjestelmä on täysin työntekijän kustantama. Työnantaja toimii vain tilisiirron tekijänä. Eläkemaksu on osa palkkaa, joka laitetaan sivuun ja jaetaan myöhemmin.

    Äänestä

  • UPDATE_10283194 kirjoitti:

    Työnantajan maksamaa osaa ei lasketa palkaksi koska sitä ei siinä tilanteessa edes veroteta joten se on työnantajan kustannut eläkkeisiin ei palkansaajan!

    Kuten komuloiset yleensä niin sinä s.p olet taas metsässä. Sillä jos se olisi palkkaa niin sitä verotettaisiin vaan ei niin tehdä!

    Työntekijähän ei kustanna edes palkkaansa vaan senkin kustantaa työnantaja!

    Äänestä

Työkkäri on oman aikansa lapsi. Siis läpimätä kapitalisti ja porvariunelmiensa pöhöttämä itseriittoinen paskianen. Ainakin kirjoittelunsa perusteella.
Mutta uskoisinpa että henk.koht. jutusteltaessa hänkin on ihan mukava seuramies. Sillä tämä palstalla, sanailu kun aina provosoituu kaikilla liikaa.

Persunaurajan tapaus onkin enempi sairauskertomus ...

Äänestä
  • Jokainen meistä on aikansa lapsi, arvelen kuitenkin omaavani kokemusta elämästä enemmän kuin moni muu tällä palstalla tänä päivänä. Olen ollut monen sortin työsuhteissa mutta en koskaan lakossa koska omalta osaltani olen aina sopinut omat sopimukseni työnantajieni kanssa.

    Kun on hyvä ja tuottava työläinen niin palkansaajanakin on mahdollisuus olla itsenäinen ilman minkään kattojärjestön apua. Olen sillä tavoin pärjännyt varsin mukavasti, en rikastunut mutta tullut hyvin toimeen.

    Hyvin pärjäsin myös yrittäjänä kun sen aika koitti, oli hyvä idea ja sopiva kaveri siihen hommaan. Reilut 30 vuotta sitäkin kehiteltiin ja pyöriteltiin kunnes ikää alkoi olla ja homma myytiin ulkopuoliselle, siinäkään en rikastunut mutta hyvin tultiin toimeen ja tullaan edelleen.

    Äänestä

Sairas persulapsi se on. Ei kannattaisi kommentoida asiaa sen enempää.

Äänestä
  • Tarkennetaan vielä että mielisairas persulapsi on kyseessä.

    Äänestä

Olen jutustellut Työeläkeläisen kanssa. Täysin tunteeton natsi. Valmis välittömästi toimimaan kuten lahtarit aikoinaan. Turha sitä on puolustella.

Äänestä
  • Milloin ja missähän tuokin on tapahtunut?

    Vitsit vitseinä mutta suoranainen valhe ei kuulu sivistyneen ihmisen repertuaariin.

    Äänestä

Naurajan ja työkkärin rakkaussuhde ei kuulu meille muille. Antaa pappan hoonata naurajan anaalia, kun kumpikin näyttää siitä niin kovasti nauttivan.

Äänestä
  • On se kyllä sitten varmaan paskasta hommaa noiden mainitsemiesi henkilöiden rakkaussuhde.

    Äänestä

  • Haiseeko porvarien paska?

    Äänestä

Milloinkohan ISIS värvää persunaurajan riveihinsä? Kelpaa niille varmasti pelkkien palstakirjoitustensa perusteella. Sen verran mielenvikaisia ne on. Jutut ja nauraja.

Äänestä
  • Ei pääse persunauraja hluuserimme koskaan yhtään mijinkään.
    Persunauraja on aina liian tyhmä ihan mihin vaan.:- hehehehheheheheheheheheheeh

    Äänestä

  • Ehkäpä naurajan pää kelpaa kuitenkin Soinin jytkytapiksi, jos sen vaan hyvin rasvaa!!?

    Äänestä

Persunaurajan mieli on nyt varmasti musta, kun Pariisin iskussa kuoli vain 200 henkeä.

Äänestä

naurua pukkaa ja mamuja pelkään

Äänestä

jälkeenjäänyt persunauraja voi todellakin olla vaarallinen ... ainakin lapsille ... ja ulkoroskiksille ... heheheh heheheheh hehehhehe

Äänestä

Taas on naurajan lääkkeet loppuneet. Komupelko iskenyt taas koko voimallaan. Ja palstat saavat taas kärsiä sairaista avauksista. Valitettavasti

Äänestä

Mielenterveystyöhön pitää saada lisää rahaa. Muuten persunaurajia tulee yhä vaan lisää.

Äänestä
  • Ei sovi porvarien ajatusmaailmaan ilmaiset terveyspalvelut. Ja naurajan kaltaisissa yhteiskuntakelvottomissa mielenvikaisisssa tulos.

    Äänestä

  • ei lisättävää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nettipoliisille_ilmoitus kirjoitti:

Ruotsissa koulussa lapsia tappanut "miekka-natsi". Sillä silläkin oli natsi-kiinnostus ja kauhea komu- ja mamuviha päällä. Eli täysin samat oireet kuin palstan persunaurajalla.
Poliisin kannattaisi jo seurata tiiviisti mitä tämä sekopää ulkonaollessaan tekee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu