Emanuel Swedenborgin kautta ilmestynyt Taivaallinen Oppi valaisee Jumalan Sanan sisäiset merkitykset, suoden siten avaimen ihmisen henkisen älykkyyden ja intuition kehittymiselle. Swedenborgin ilmoitus Raamatun sisäisistä merkityksistä paljastaa myös kansainvälisten sionistien eli juutalaisen eliitin salakavalat pyrkimykset kansainvälisen hegemonian saavuttamiseksi. Juuri tästä syystä Raamatun sisäisten totuuksien ja hyvyyksien paljastuminen on myrkkyä sionistisen mafian kansainvälisille pyrkimyksille. Swedenborgin teokset ovat painettu mediapimentoon.
Aidot Swedenborgilaiset tulevat murskaamaan kyykäärmeen pään eli kansainvälisen sionismin. Israel on kirjaimellisesti perkeleen maanpäällinen valtakunta.
Mikäli valtamedia olisi coelestiaalisten (taivaallinen) tai spirituaalisten (henkinen) ihmisten hallinnassa yhteiskunnan kehittymisellä ei olisi rajoja. Tällöin alkaisi maailmassa todellinen valistusfilosofian kausi, eikä vai filosofisessa mielessä, vaan yhteiskunnan kullakin sektorilla. Oikea ja rehellinen tiedonvälitys virvoittaisi myös luonnollisia ihmisiä ja kenties tiettyihin motiiveihin vedoten aistillisia ihmisiä suorittamaan lähimmäisenrakkauden tekoja jo siitäkin syystä, että niistä koituu hyötyä myös tekijöilleen. Jo valehtelevan propagandistisen tiedonvälityksen tyrehtyminen ohjaisi luonnolliset, ja ehkä myös aistilliset populaatiot äänestämään oikeudenmukaisia, isänmaallisia ja viisaita kansanedustajia.
Jo luonnollisella tasolla ihminen ymmärtää Taivaallisen Opin avulla seuraavat asiat: Eheytyneet avioliitot ovat yhteiskunnan perusta; Yhteisen kodin rakentaminen edellyttää onnistuakseen uskollisuutta, jota jo luonnollisen asteen moraalikäsitys vaatii. Hyvän parisuhteen onnistumiseen heijastuu myös hedelmälliseen vuorovaikutukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Onnellisista kodeista syntyy tasapainoisia lapsia yhteiskunnan jäseniksi ja sen tuleviksi rakentajiksi toisin kuin nykyajan rikkirevityistä uusperheistä ja sukupuolineutraaleista liitoista.
Valaistuneelle ihmiselle on itsestään selvyys, että ihmisellä on kuolematon sielu ja että on taivas ja helvetti, ja että Herra Jeesus Kristus on Jumala. Ihmisellä on näistä asioista luja varmuus, sillä ne istutetaan ihmiseen taivaasta jo lapsuudessa. Ihmisen luonnollinen mieli on kuitenkin helvetillinen, joka tukahduttaa taivaasta tulevan virtauksen.
http://muutosvoima.com/2015/05/01/ihmiskunnan-valistumisesta/
http://muutosvoima.com/2015/05/01/epajatkuvien-asteiden-filosofiaa/
Apocalypse Revelata
Arcana Coelestia
http://www.novahierosolyma.fi/
Uusi Jerusalemi ja sionismi
Swedenborg ja yhteiskunta
3
138
Vastaukset
- ttkkl
Vanhan käärmeen pää onTurkki, joka on kartalla kärmeen päänmuotoinen ja Jumalan Poika polkee sitä rikki, ja sentähden siellä järisee jatkuvasti, kun kallliot murtuu rikki!
- Anonyymi
"Aidot Swedenborgilaiset tulevat murskaamaan kyykäärmeen pään eli kansainvälisen sionismin."
Tuollaisia uskontoja kun on olemassa niin ei ole ihmekään että Adolf Hitlerin ajatuksille oli helppo löytää tukea kansansa keskuudessa. Samanlaisia kuin ne Martti Lutherin kirjoitukset juutalaisista.
Ihmiset unohtavat että monet vanhan testamentin profeetoista sekä Jeesuksen maanpäällinen äiti ja kristillisen seurakunnan ensimmäiset jäsenet (apostolit ja muut) olivat juutalaisia.- Anonyymi
Sitä paitsi tuo "kansainvälisen sionismista" ei ole mitään todisteita sen enempää kuin Trumpin väitteistä. Jos on todisteita niin tuokaa ne sitten esiin (todisteet eivät ole vain väittämiä).
Ateistisessa Neuvostoliitossa juutalaisia kanssa vainottiin pogromeissa. Noilla ateisteilla ja kaiken maailman "jumalan palvoljilla" on ainakin yksi asia yhteinen: väkivalta toisia kohtaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979