LIIOITTELUA IB-LUKION SEKSIVALISTUKSESSA

Seuraavat tiedot on poimittu eräästä blogista (http://iironordling.blogspot.fi/). Tampereen koulusivistäminen saa mainosta. Onhan se vasemmiston Anna Kontulakin koko maan laajuisesti tunnettu.

"Seksin kautta yhteiskunnan ongelmien korjaaminen tunkee nyt jo kouluihin ja seuraavaa sukupolvea aivopestään voimakkaasti. Lukion terveystiedon tunneilla seksuaalisten suuntausten pohtiminen ja analysoiminen kuuluu jonkinlaisen seksuaalisen terveyden nimissä "yleissivistävän" lukion ohjelmaan. Tampereen IB-lukiossa joku terveystiedon ja liikunnan opettaja huutelee terveystiedon tunneilla lukiotytöille "jumalauta" voimasanalla maustettuja solvauksia. Eräs joka ei ollut oikein sisäistänyt sukupuolitautien kaikkia vivahteita, mutta oli vastannut kuitenkin kaikkiin tehtäviin sai arvosanaksi 4-. Tasapainoton naisopettaja ei liene itse mikään seksuaalisen terveyden malliesimerkki. Silti seksuaaliterveyttä opetetaan suurella sydämellä ja liian häveliäitä tyttöjä nöyryyttämällä ja reputtamalla. Voi olla, että liika seksin saloihin perehtyminen on saanut aikaan kyltymättömyyttä - siis toisin sanoen henkisen terveyden järkkymistä ko naisopettajassa.

Minun nuoruudessani terveystiedon ohjelmasta vastasi koulun terveydenhoitaja. Ei siitä mitään numeroita annettu. Ei 4- numeroa voinut saada mistään aineesta jos asteikko oli 4-10. Aika tärkeänä pidetään jotain terveydentietoa tänä päivänä. Muistan nuoruudestani kuinka poliisi-sedät tuli kouluun valistamaan huumeista. Itse kunnioitin heidän auktoriteettia, enkä koskaan ole kokeillut mitään huumeita. Ei sellaisissa asioissa numerot ole niin tärkeitä. Joku voi saada terveystiedosta 10, mutta toimii terveytensä vastaisesta mm. huumeasioissa. Heikompi oppilas on voinut kuunnella sivukorvalla, mutta on sisäistänyt pienenkin oppinsa niin, ettei harjoita irtosuhteita tai ala käyttämään huumeita - miten hän siis ansaitsee arvosanaksi nelosen tai viitosen. Itse en oikein ymmärrä numeroarviointia tuollaisissa aiheissa kuin korkeintaa motivoimisen taustaa vasten. On hyvä, että hyvät oppilaat saa liikunnasta 9 tai 10, mutta huonomille annetaan 7-8. Muistan liikunnanopettajat enemmänkin hilpeinä veikkoina, jotka eivät todellakaan millään nelosilla uhkailleet. Eräälläkin näkyi verkkareiden läpi erektio, kun tämä keskusteli naisopettajan kanssa. Hän sai oppilailta sympaattisen lempinimen "kalupertti".

Nelosen tai viitosen jakaminen jollain terveydentiedon tunnilla ei ole tarkoituksenmukaista. Joku lääkäriksi tähtäävä voi perehtyä aiheeseen 10 arvoisesti. Tuollainen Tampereen IB-lukion liikunnan ja terveystiedon opettaja ei varmaan itse tajua koomisuuttaan. Ääni väristen puhutaan seksuaaliterveydestä - vaikka sellaisten asioiden kanssa tasapainossa oleva nainen varmaan olisi hieman lempeämpi ympäristöään kohtaan. Varmaan naikkosella on jonkinlainen maisteritutkintokin. Nuorena jumppamaikaksi hakeutuneella on voinut olla vientiä. Taitaa homeongelma vaivata alapään seutua tätä nykyä. Kokonaiskuvassa tuollaisten aineiden opettajan tulisi nähdä roolinsa oikein. Tärkeämpää olisi saada siirrettyä kurssista hyöty oppilaiden elämään.

No se on tätä aikaa. Kondomin pujottaminen dildoon alkaa olla naisten tärkein "käsityön" muoto. Varmaan sitä tarvitaan virkauralla etenemiseen".

Maan kuulut Hervannan tytöt ne räpläilee itteään märäksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

IB-koulusivistystä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu