Lähetystyö tuhoaa kulttuureja

Aloittajan mielestä varmaan myös suomalaisen kulttuurin tuhoaminen ja miekkakäännytykset olivat erinomaista toimintaa kristityiltä unohtamatta muitakaan kulttuureja.

Kristinuskon päämäärä on kommunismi:
http://www.angelfire.com/dawn666blacksun/Communism_is_Christianity.html

Suomalaisia lähetysjärjestöjä epäillään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Taiwanissa.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/suomalaisia-lahetysjarjestoja-epaillaan-lasten-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta/
-------------------------------------------------------

" Lähetystyö tuhoaa kulttuureja"

Niin tuhoaa.

Kristinusko tuhosi Suomenkin alkuperäsikulttuurin.

Tuure Vapaavuori kertoo lähetysvuosikokemuksistaan nykyisen Namibian alueelta.
Otteita kirjasta Tuure Vapaavuori: Pistävän auringon alla. Toinen painos. Helsinki 1947. Suomen Lähetysseura.

s. 89: Kun villit hypyt ja huudot olivat kiihtymistään kiihtyneet, istui talossa joukko melkein eläimellisessä tilassa olevia ihmispoloisia, silmät kiiluen ja kaikkien ilmeitten ja eleitten ilmaistessa mitä suurinta kiihkoa ja mieltymystä saavutettuun tulokseen. Pimeyden henkivallat olivat riemuissaan kun olivat saaneet kuolemattomat ihmissielut tuohon tilaan. ….
s. 90…: Missä olin ennen kuullut tuon tanssin rytmiä ja noita eläimellisiä ääniä?
Mieleen palautuu vastustamattomasti mitä ihanin syyskesän kuutamoilta kaukana pohjolassa, erään Keski-Suomen kaupungin kauniissa luonnonpuistossa. Päivä oli ollut tavattoman helteinen. Nyt piti päästä uimaan järven vilpoisaan veteen. Kävelin matalaa hiekkarantaa aina syvemmälle ja syvemmälle kunnes piti heittäytyä uimavesiin. Mutta silloin alkoi kuulua saksofonin inhoittava uikutus sekä monien pelien ja rämistimien säestämä jazzin tahti jonkun matkan päässä rannalla olevasta kahvilasta. Tuo kauhea, musiikin nimellä kulkeva, ihmishermoja rääkkäävä inkvisitsionikeino loihti eteeni kamalan näyn. Minusta alkoi tuntua, että tuolla, äsken vielä niin kauniisti kimaltelevalla veden pinnalla alkoi tanssia pahojen henkiolentojen hurmaantunut joukko vuoroin itkien, vuoroin nauraen saatanallista nauruaan.
Kiirehdin rannalle, mutta en silloin vielä voinut aavistaa, että muutaman vuoden kuluttua, kaukana päiväntasaajan toisella puolella, pimeimmässä Afrikassa tulisin kauhukseni näkemään tuon näyn vielä lukemattomat kerrat. - - - -
Kuutamotanssit olivat pakanuuden alkusoittoa nuorelle lähetyssaarnaajapariskunnalle, joka oli uskaltanut asettua tänne pimeydenruhtinaan päämajaan. Vuosien kuluessa oli tuolta kaiken saastaisuuden, tietämättömyyden ja loputtomien tuskien kuilusta tuleva esiin toinen toistaan kauheampia näkyjä, jotka saattoivat olla niin mieltä järkyttäviä, että mieluummin vaikenee koettaen itse irrottautua noista muistoista kuin niitä enää muitten vaivaksi esittää. Luonnollista on kuitenkin, että tämänkin kirjan rivien välistä on silloin tällöin joku pimeydenpeikko lukijalle näyttäytyvä. On mahdotonta ystävälleen antaa läheskään todellista kuvaa pakanuuden kauheudesta ja lähetystyöstä, jos hienotunteisuuden vuoksi pitää häntä kuljetella Afrikan lähetyskenttien läpi vaunuissa, jonka ikkunoista näkyy vain sinitaivasta sekä puiden latvoja. Itsestään selvää on, ettei kertoja voi ovesta laskea kaikkia kadotuksen koiria ystävälle näyttämään kamalaa muotoaan.
On muuten merkillistä, miten erilaisia kuvauksia Afrikan sydänmailta saa lukea. Ne, joiden täytyy siellä leipänsä vuoksi ahertaa, tulevat näkemään pääasiassa vain sen, mikä heidän toimeentulollensa on joko hyödyllistä tai vahingollista. Kaikenlaiset seikkailijat ja urheilumetsästäjät katsovat tropiikin maita omilla silmälaseillaan. Heistä siellä on ihmisilläkin paratiisi, jonka rauhaa vain lähetyssaarnaajat häiritsevät. Siellä saa (siirtomaahallituksen luvalla tietenkin) ampua uljaita villieläimiä mielin määrin ja usein ne jäävät kuumille aroille mätänemään tai hyeenojen ruoaksi, kun mukana seuranneet mustat apulaiset eivät enää jaksa syödä. Sitä ennen on kuitenkin otettu tuiki tärkeä valokuva itse ampujasta tai tapetusta eläimestä. He näkevät mustia alastomia ihmisiä, mutta eivät näe heidän kuolemattomia sielujaan. On niin mukavaa tuntea olevansa paljon noita alkuasukkaita henkisesti ylempänä. Niin, miksei heidän anneta elää kuten elävät ”suloisessa vapaudessaan ja tietämättömyydessään”, miksi päntätä heidän päähänsä kristinuskoa, joka ei valkoistenkaan päässä pysy? Niin, eivätkö nämä lähetystyön pilkkaajat täten lausu oman tuomionsa? - ”Mutta tämä on tuomio, että valo on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa; sillä heidän tekonsa olivat pahat.” - Kun siirtomaissa näemme tämän valkoisen luopion tekojen seuraukset, tulee mieleen kaikkea muuta kuin ”paratiisi”. Miksi täytyy mustan isän ja äidin niin usein vieläkin nähdä lapsirukkansa inhottavan ja kauhean taudin runtelemana?
Sinne tulee lähetyssaarnaajia, jotka kristillinen kirkko on Herransa käskystä sinne lähettänyt. Heidän tulee monen vaivan ja vastuksen kautta vähitellen oppia noiden kansojen vaikeat kielet, kielimurteet sekä tavat, ennen kuin he alkavat todella nähdä pakanuuden kuilun kauhuja. Ja kuitenkin, tuskin yksikään vanhimmistakaan lähetyssaarnaajista voi kerskata sillä, että hän koskaan olisi tuon kuilun pohjaa nähnyt. He joutuvat vuodesta toiseen elämään näiden ihmisten keskellä, kantamaan yhdessä heidän kanssaan heidän surujaan, katsomaan jatkuvasti heidän kärsimyksiään tietämättömyyden, taikuuden ja pohjattoman henkisen tyhjyyden ja pelon kahleissa sekä samalla näkemään, että heissäkin on vankilaan suljettu sielu, jolle on käsketty kertoa vapaudesta sekä ihmisen oikeasta kodista ja isänmaasta. jatkuu

Kun pakanoiden kanssa silloin tällöin vain hetken joutuu tekemisiin, voi heidän leikillisyytensä ja hullunkuriset eleensä todella tuntua huvittaviltakin, mutta annapas, kun joudutaan taistelemaan heidän sielujensa pelastuksen vuoksi, niin nähdään, kenen herran kanssa ollaan tekemisissä. Joskus joutui ajattelemaan, että saatanallinen henki persoonallisesti asui noissa ihmispoloisissa, sillä niin äärimmäisen täynnä petosta, ilkeyttä ja kaikkea pirullisuutta heidän sydämensä saattoi olla. Silloin kysyttiin kärsivällisyyttä ja sitä rakkautta, jota oppii vain Golgatan ristin luona.
Joskus nämä mustat naapurimme saattoivat tuntua äärimmäisen vastenmielisiltä, mutta kun taas välillä näki yhden ja toisen aivankuin ihmetellen heräävän vankilan porttien ulkopuolella, yhtyen toisten kanssa kiittämään elävää Jumalaa, silloin unohti kaiken ikävän ja inhoittavan. Vähitellen oppi heitä oikein sydämestään säälimään ja rakastamaankin. Hekin ovat ihmisiä kuten me ja heitä varten on taivaan kirkkaus valmistettu yhtä hyvin kuin valkoisellekin rodulle.
s. 248…: ”Siinä nyt näette, miten paljon pahaa lähetyssaarnaajat ovat saaneet aikaan pakanamailla. Miksi ei anneta luonnonkansojen elää kauniissa koskemattomuudessaan? Ja sanotaanhan sitä paitsi, että jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi.” Näin kuulee lukemattomien arvostelevan lähetystyötä täällä kristikunnassa.
Joku on lukenut suuren määrän hauskoja ja mielenkiintoisia matkakuvauksia tropiikin maista ja onkinut näistä kirjoista ”järkkymättömän vakaumuksensa”. Toiset taas ovat sitä mieltä siksi, että saisi elää rauhassa täällä maallistuvassa kristikunnassa. Mutta he erehtyvät suuresti puhuessaan jostain ”kauniista koskemattomuudesta” tai pakanoiden ”rauhasta”, sillä sellaisen opin julistajat eivät koskaan pakanamaille ole menneetkään mitään rauhaa tutkimaan, vaan kuluttamaan joutilasta aikaansa sekä tyydyttämään seikkailunhaluaan ja uteliaisuuttaan. Pakanoiden rauhasta tai rauhattomuudesta he eivät sinä aikana ehdi nähdä eivätkä kuulla mitään.
Lähetyssaarnaajat taas ovat aivan tavallisia ihmisiä, yhtä syntisiä ja vajavaisia kuin muutkin. Voi olla paljon mahdollista, että jotkut heistä lähetysmailla ovat pahaakin saaneet aikaan. Lähetysmaille on lähetetty maailman eri lähetysseurojen kautta monta miestä ja naista, joiden sinne ei olisi koskaan pitänyt mennä, ja lähettäviin seurakuntiin on taas moni jäänyt, vaikka Jumala olisi tahtonut heidän lähtevän. Jos lähetyssaarnaaja on lähetystyössä pakanamailla jostakin muusta vaikuttimesta kuin Kristuksen kutsusta, niin hän ei siellä kyllä paljon muuta voi tehdäkään kuin lähetystyötä vahingoittaa. Hänen paikkansa ei ole siellä.
”Miksi ei anneta luonnonkansojen elää koskemattomuudessaan”? Niin, minkähän tähden ei Kristuskaan jätä niitä omaan ”rauhaansa”? Ihmiset eivät huomaa, että he tuolla typerällä kysymyksellään hyökkäävät syntisten Vapahtajan kimppuun leimaten itsensä Hänen vihamiehekseen. He matkustavat ilman passia vieraaseen maahan, heillä on väärä rauha matkallaan kuoleman rajalle, ja he tuntevat tyydytystä, kun on muitakin passittomia matkaseurassa. Viha ja katkeruus täyttää heidän sydämensä, kun pakanakansoistakin nousee suuri joukko, joka haluaa järjestää asiansa, ennen kuin joutuu elävän Jumalan tuomioistuimen eteen iankaikkisuuteen.
Siirtomaissa on myös moni maakalaiskristitty ollut pahana omanatuntona siellä toimiville jumalattomille eurooppalaisille. Johan tuo harmittaakin, kun musta mies tai nainen on melkein huomaamattaan joutunut ripottamaan suolaa valkoisen miehen syntihaavoihin. On aivan luonnollista, että lähetyssaarnaajat silloin saavat kuulla kunniansa.
Kun sitten maakalaiskristityt alkavat muodostaa suurempia seurakuntia, on aivan ilmeistä, että arvostelevat turistit ja hallitusmiehet alkavat katsoa tätä nuorta kirkkoa ja sen jäseniä ”täydellisenä seurakuntana”, jota se ei luonnollisestikaan ole. Sielläkin luopiot ja heikompi aines ui pinnalla kaikkien nähtävänä. Mutta eikö näin ole laita täällä kristikunnassakin? Kristuksen kirkko on yksi ja sen todelliset jäsenet ovat siroteltuina hajalle maailman kansojen mereen.
Kristusta vihaava maailma ei tahdo nähdä Jumalan ihmetekoja, sillä ne saavat sen raivoihinsa. Se ei tahdo kuulla puhuttavan entisestä murhamiehestä, pimeäsieluisesta pakanasta, joka nyt elää onnellisena ja kaikkien rakastamana ihmisenä. Maailman ihmistä kiusaa se, että kauheassa saastassa ja tietämättömyydessä elänyt pakanvaimo nyt siistinä ja puettuna omille lapsilleen kertoo siitä Jeesuksesta, joka hänetkin, äitiraukan, löysi ja kuoleman kuilusta nosti. Kun suruttomat maailmankiertäjät saavat siellä, missä ihmiset ennen myrkyttivät ja kiduttivat toisiaan kuoliaaksi, nyt kuulla rauhallisten kristittyjen veisaavan rakkaita virsiään, vihloo se heidän sydämiään. Näistä pilkkaajista on itsestään tullut isänmaan pettureita, he tyytyvät vieraaseen maahan, tähän maailmaan, mutta taivaaseen he eivät tahdo. - - - - jatkuu

s. 250…: Niinä aikoina Iipumbu, Uukuambin mieletön heimopäällikkö, oli raivoissaan huitonut niin puoleen kuin toiseen. Häntä suututti silmittömästi se, että kristinusko ei antanut hänen, valtakunnan isänkään, rauhassa tehdä syntiä. Ja nuo kelvottomat opettajat rohkenivatkin saarnata ihmisille, että ei saisi tehdä niin ja niin. Hänenkin tekojaan arvosteltiin. Kristittyjen joukossa oli mies, joka oli muita rohkeampi. Hovin palvelijat tiesivät kertoa hänen puhuneen vastoin niitä riettaita tapoja, joiden pesäpaikka juuri kuninkaan asunto oli. Kyllä hän, Iipumba, saa tehdä valtakunnassaan juuri sitä, mitä hän tahtookin. Hän tulee sen vielä näyttämään vielä tuolle kirotulle opettajallekin.
Niinpä oli mies viety vihasta kihisevän heimopäällikön eteen ja siellä ruoskittu ja potkittu melkein puolikuoliaaksi. Pitäisihän sitten suunsa kiinni.
Mutta tämä musta opettaja ei voinut olla vaiti. Hän oli lyönneistä siksi paljon toipunut, että saattoi tulla kirkkoon. Tuossa hän nyt seisoi, seurakunnan vaieten odottaessa, mitä se saisi kuulla.
”Pelkurit eivät peri Jumalan valtakuntaa”. Näin lausui Kristuksen nimen tähden ruoskittu mies puhuen nöyrästi, mutta hengen voimalla. ”Kristusta, joka tähtemme on kärsinyt mitä kauheimmat tuskat, tulee meidän myöskin tunnustaa maailman ja hallitusmiestenkin edessä. Vaikeneva kristillisyys on kuollutta kristillisyyttä, suolatonta, joka ei mihinkään kelpaa, vaan mätänee yhdessä tämän maailman kanssa. Kuulkaa te seurakuntalaiset! Me emme pääse Jumalan valtakuntaan, vaikka kuinkakin olisimme kristityn nimeä kantavia ihmisiä, jos pelkäämme tämän maailman lapsia ja rupeamme luopioiksi.”

Kuinka kauan suomalaiset lähetyssaarnaajat ovat hilluneet Japanissa?