Suomi on virkamiehien elättämistä varten

Rinne: Virkamiehet sooloilivat irtisanomistutkimuksessa - "minulla ei mitään tekemistä"


Lauantai 24.10.2015 klo 10.46

  

Oppositiojohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) sanoutuu jyrkästi irti valtiovarainministeriössä vuosi sitten tehdystä irtisanomistutkimuksesta.

Antti Rinne oli lauantaina onkinut selville, että tutkimuksen olivat tehneet ministeriön kansantalousosaston kaksi nuorta virkamiestä.

Antti Rinne oli lauantaina onkinut selville, että tutkimuksen olivat tehneet ministeriön kansantalousosaston kaksi nuorta virkamiestä. (MATTI MATIKAINEN)


LUE MYÖS


Antti Rinteen VM tutki virkamiesten massairtisanomista

- Minulla ei ole mitään tekemistä tuon tutkimuksen kanssa, Rinne painottaa.

Rinne soitti Iltalehteen lauantaiaamuna luettuaan uutisen valtiovarainministeriön viime vuonna tekemästä selvityksestä, jossa ekonomistit tutkivat virkamiesten irtisanomisten nettohyötyjä valtiolle ja kunnille.

Entinen valtiovarainministeri Rinne kertoo, että hän ei ministerinä olleessaan tiennyt että tuollainen tutkimus oli tehty. Rinne sanoo, että tutkimukselle ei ollut poliittista hyväksyntää, tutkimus ei edustanut ministeriön näkemystä eikä tutkimus varsinkaan ollut ministerin tilaama.

Rinne oli lauantaina onkinut selville, että tutkimuksen olivat tehneet ministeriön kansantalousosaston kaksi nuorta virkamiestä. Tutkimus oli alun alkaen tehty kansantalouspäiville. Sittemmin se oli julkaistu keskustelualoitteena ministeriön julkaisusarjassa syksyllä 2014.

OLLI AINOLA
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tindepinde kirjoitti:

Rinne: Virkamiehet sooloilivat irtisanomistutkimuksessa - "minulla ei mitään tekemistä"


Lauantai 24.10.2015 klo 10.46

  

Oppositiojohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) sanoutuu jyrkästi irti valtiovarainministeriössä vuosi sitten tehdystä irtisanomistutkimuksesta.

Antti Rinne oli lauantaina onkinut selville, että tutkimuksen olivat tehneet ministeriön kansantalousosaston kaksi nuorta virkamiestä.

Antti Rinne oli lauantaina onkinut selville, että tutkimuksen olivat tehneet ministeriön kansantalousosaston kaksi nuorta virkamiestä. (MATTI MATIKAINEN)


LUE MYÖS


Antti Rinteen VM tutki virkamiesten massairtisanomista

- Minulla ei ole mitään tekemistä tuon tutkimuksen kanssa, Rinne painottaa.

Rinne soitti Iltalehteen lauantaiaamuna luettuaan uutisen valtiovarainministeriön viime vuonna tekemästä selvityksestä, jossa ekonomistit tutkivat virkamiesten irtisanomisten nettohyötyjä valtiolle ja kunnille.

Entinen valtiovarainministeri Rinne kertoo, että hän ei ministerinä olleessaan tiennyt että tuollainen tutkimus oli tehty. Rinne sanoo, että tutkimukselle ei ollut poliittista hyväksyntää, tutkimus ei edustanut ministeriön näkemystä eikä tutkimus varsinkaan ollut ministerin tilaama.

Rinne oli lauantaina onkinut selville, että tutkimuksen olivat tehneet ministeriön kansantalousosaston kaksi nuorta virkamiestä. Tutkimus oli alun alkaen tehty kansantalouspäiville. Sittemmin se oli julkaistu keskustelualoitteena ministeriön julkaisusarjassa syksyllä 2014.

OLLI AINOLA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu