Venäjä pidätti Suomeen pyrkiviä syyrialaisia
Suomi kiittää!
Pietarin Petrogradin piirin tuomioistuin on langettanut rangaistuksen Syyrian kansalaiselle Ali Farzadille. Hänet tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen ja maksamaan lisäksi 18 miljoonaa ruplaa muun muassa Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n lahjomisyrityksestä.
Farzad yritti laitonta rajanylitystä Venäjältä Suomeen. Hän koetti lahjoa rajavartijoita päästämään itsensä ja kaksi muuta syyrialaista Suomeen. Vartijat ohjasivat hänet esimiehelleen Torfjanovkan kylään.
Viime kesäkuun lopulla Farzad maksoi 300 000 ruplaa lahjuksia miehelle, jota hän luuli korruptoituneeksi rajavartijaksi, mutta joka kuuluikin FSB:hen. Farzad jäi kuitenkin kiinni teossa ja myönsi syyllisyytensä oikeudessa.
Lähde: Patriootti
http://mvlehti.net/2015/10/24/venaja-pidatti-suomeen-pyrkivia-syyrialaisia/
18 miljoonaa ruplaa on noin 263000 euroa. Voi arvata, että vankilasta ei lähdetä ennen kuin rahat on maksettu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.