Seinäjoella nähdään toinenkin vaaleaverikkö

Hannan lisäksi:

Tarttuvasta Touch Me (I Want Your Body) -hitistään muistettava Samantha Fox saapuu ensi kuussa Suomeen. Hän esiintyy Seinäjoella pikkujoulutunnelmissa 14. marraskuuta. Edelliskerran nainen nähtiin näillä leveyksillä viime kesänä.

Samanthan ensimmäinen albumi julkaistiin vuonna 1986. Julkisuuteen nainen oli noussut jo sitä ennen, sillä hän oli The Sun -lehden viekoitteleva kolmossivun tyttö. Malli- ja laulu-uraa on seurannut myös tosi-tv-tähteys. Samantha ja hänen aiemmin tänä vuonna edesmennyt puolisonsa ja managerinsa Myra Stratton osallistuivat muun muassa julkkisten Vaimot vaihtoon -ohjelmaan.

Suomessa Samantha Foxin esiintymispaikkana on Club Onniteekki. Aikaisemmin samalla klubilla on nähty Samatha Foxin kanssakin yhteistyötä tehnyt Sabrina. Entiset kilpasiskot julkaisivat yhteisen Call Me -kappaleen vuonna 2010.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaaleaverikköfani kirjoitti:

Hannan lisäksi:

Tarttuvasta Touch Me (I Want Your Body) -hitistään muistettava Samantha Fox saapuu ensi kuussa Suomeen. Hän esiintyy Seinäjoella pikkujoulutunnelmissa 14. marraskuuta. Edelliskerran nainen nähtiin näillä leveyksillä viime kesänä.

Samanthan ensimmäinen albumi julkaistiin vuonna 1986. Julkisuuteen nainen oli noussut jo sitä ennen, sillä hän oli The Sun -lehden viekoitteleva kolmossivun tyttö. Malli- ja laulu-uraa on seurannut myös tosi-tv-tähteys. Samantha ja hänen aiemmin tänä vuonna edesmennyt puolisonsa ja managerinsa Myra Stratton osallistuivat muun muassa julkkisten Vaimot vaihtoon -ohjelmaan.

Suomessa Samantha Foxin esiintymispaikkana on Club Onniteekki. Aikaisemmin samalla klubilla on nähty Samatha Foxin kanssakin yhteistyötä tehnyt Sabrina. Entiset kilpasiskot julkaisivat yhteisen Call Me -kappaleen vuonna 2010.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu