Kaikista kivuttomin ja oikeudenmukaisin ratkaisu talouden parantamiseksi.Mutta eihän se porvarille sovi kun joutuisi vähän lisää tuloistaan veroa maksamaan.Leikataan köyhiltä,työttömiltä ja eläkeläisiltä.Se on väärin.....sitten huom.vastaajille.Ei tarvitse kehottaa minua menemään töihin.Olen töissä,kuulun keskiluokkaan ja olen valmis maksamaan tuloistani veroa enemmän.Näitä suunniteltuja leikkauksia en hyväksy.Veroja on kerättävä niin paljon että tämä sirkus nimeltään Suomi pyörii
Tuloveroa ja pääomaveroa nostettava!
JärkeäPäättäjille
2562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Perutaan yhteisöveroalemoka ja työnantaja huojennukset! Varallisuusvero.
Hyvä olisi että yrityksilläkin toiminta edellytykset Suomessa säilyvät.Kilpailukyvystä on huolehdittava mutta se että aina vedotaan palkkakustannuksiin on puppua.Suomalainen työ on laadukasta ja kilpailukykyistä.Totta ja väärin oli että nämä yhteisöveron alennukset ja työnantajahuojennukset valuivat aiemmin suoraan omistajien ja osakkaiden taskuun.Peräänkuuluttaisin yritysjohtajiltakin nyt isänmaallisuutta.Varallisuusveron ehdottomasti voisi palauttaa vaikka sen tuotto nyt ei ehkä ihmeitä valtiontalouteen tee mutta periaatteesta ja oikeudemukaisuuden takia olisi se palautettava.
Ajattelepa asiaa näin. Jos Kiinassa ja Suomessa esim insinöörit tekevät ihan yhtä hyvää työtä, mutta kiinalainen tekee työn puolella siitä mitä suomalainen, niin moniko raahaa bisneksensä suomalaisen tehtäväksi kaksinkertaisella hinnalla.
"vaikka sen tuotto nyt ei ehkä ihmeitä valtiontalouteen tee mutta periaatteesta ja oikeudemukaisuuden takia olisi se palautettava."
Verottamista kateuden vuoksi siis. Se on omiaan ajamaan loputkin maksajat pois maasta. Hyvätuloisten verotusta siis on kiristetty noin kymmeneen otteeseen viime hallituskaudella. Nyt on tehtävä leikkauksia ja niiden tekeminen on sitä kipeämpää, mitä kauemmin viivytellään.
Ei voida verrata kiinaa ja suomea työkustannuksiltaan tietenkään.Ei suomessa voida kilpailla volyymilla vaan laadulla johonkin esim.kiinaan verraten.Se prosentti pohjainen tuloveron nosto kirpaisisi kaikkia yhtä kovasti ja tasapuolisesti.Älkää yrittäkö nyt kiemurrella kokoomuslaiset tästä.Tasapuolisesti jokainen maksaisi yhtä paljon.Tulojensa mukaan.
"Ei suomessa voida kilpailla volyymilla vaan laadulla johonkin esim.kiinaan verraten."
Et tainnut lukea mitä kirjoitin. Kerrataanko?
"Jos Kiinassa ja Suomessa esim insinöörit tekevät ihan YHTÄ hyvää työtä" (isot kirjaimet lisätty)
Ei ole syytä olettaa, että kiinalaiset inssit tekisivät sen huonommin työnsä kuin suomalaisetkaan.
"Tasapuolisesti jokainen maksaisi yhtä paljon.Tulojensa mukaan."
Siis progressio vai tasavero? Mutta kuten sanottua, verotason nosto ei yksin riitä, tarvitaan paljon leikkauksiakin julkisella sektorilla.
Isokallion kirjoitus Tunkua Tallinkille kannattaa lukea. Hän kuvaa siinä yrittämisen eroja Suomessa ja Virossa:
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2014/10/14/tunkua-tallinkille/
Kuten tuossa todetaan, pääomia ja firmoja täällä verottamalla työpaikkoja kyllä syntyy -Viroon.
"Totta ja väärin oli että nämä yhteisöveron alennukset ja työnantajahuojennukset valuivat aiemmin suoraan omistajien ja osakkaiden taskuun."
Joo on suorastaan traagista, jos tämän kaltaiset veronalennukset siirtyvät pääomiksi firmoissa ja niitä käytetään investointeihin, jotka luovat niitä mitäs ne nyt olikaan ai niin työpaikkoja. Demareilta voisi loppua kannattajat kesken jos iso osa ihmisistä saa elämiseen tarvittavat rahat työstä eikä sossun luukulta.
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2014/10/28/brezhnevin-oppi/
Isokallio on kommentoinut tätä yhteisöverojuttua blogissaan:
"Jos kaikki suorat ja epäsuorat yritystuet lopetettaisiin kertaheitolla, yhteisövero voitaisiin laskea nollaan ja silti valtion nettotulot jäisivät ennalleen. Arvelisin menestyvien yritysten tyytyvän siihenkin, että tuet poistetaan ja yhteisövero puolitetaan."
Suomessa kun, tyypilliseen demarityyliin, yritystuella tuetaan luuserifirmoja. Tällä lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Menestyvä firma ei saa kerättyä kovin tehokkaasti pääomia eikä sitä kautta kehity, joten uusia työpaikkoja ei synny ja kun ihmiset joutuvat hakemaan elantonsa sossun luukulta he todennäköisemmin äänestävät demareita tai vasemmistoliittoa.
Yritystukien poisto vähentäisi valtion velanottoa kahdella miljardilla.
Näitä "pääomia" kun ei valitettavasti käytetä investointeihin, eikä tuotekehittelyyn. Finanssipääoman, kun on vain ja ainoastaan tarkoitus kerätä voittoa. Siihen sijoitetaan, joka tuo rahaa, ei siihen, joka hukkaa rahaa kehitystoimintaan.
Uuden tuotteen kehittely tai vanhan parantaminen kuluttaa niin paljon rahaa, että moni pk yritys on kaatunut omistajansa pelle peloton hankkeisiin.
Yrittäjävetoisessa bisneksessä on halua tuotekehittelyyn, koska firman pyörittämisen intresseistä vain osa on rikastumisessa.
Kehitys ja investoinnit lähtevät sisältävän. Ei finanssikeinottelijoista ulkoapäin.
"Näitä "pääomia" kun ei valitettavasti käytetä investointeihin, eikä tuotekehittelyyn. "
ja
"Yrittäjävetoisessa bisneksessä on halua tuotekehittelyyn, koska firman pyörittämisen intresseistä vain osa on rikastumisessa."
Onnistuit hämäämään tuolla pläjäyksellä. Siis toisaalta sanot, että halua investointeihin ja tuotekehittelyyn ei ole ja tarkoitus on vain rikastua sekä heti perään, että halua tuotekehittelyyn oikeasti on ja rikastuminen vain sivuosassa.
Miksi täällä vertaillaan Suomea ja Kiinaa? Vertailkaa Suomea ja Saksaa. Ovat lähempänä toisiaan ja Saksa on talousnousussa.
Viroon siirtyvät yrittäjät huomaavat kyllä tavaran häviävän varastoista ennätysnopeasti, tosin maksua saavat odottaa niin pitkään kuin jaksavat.
Viroon ei kannata siirtää kuin oheistoimintoja, jos niitäkään.
Hävikin pienentämiseen on omat keinonsa. Se varmaan on halvempaakin kuin pienentää tulohävikkiä Suomessa.
Suomessakin muuten työpaikoilla työntekijät varastelevat vähän kaikenlaista. Yleensä keskimääräisellä työpaikalla ei ole sellaista siirreltävää tilpehöörää, joka ei kelpaisi pitkäkyntisille työntekijöille. Meinaan eihän se työnantajaa romuta jos vie kotiin "vastaisen varalle" paperiliittimiä, kyniä, postimerkkejä jne.
Hieman kummallist, että kehotat vertaamaan Suomea ja Saksaa ja sitten paasaat heti perään virosta. No verrataan Suomea Saksaan kaikin mokomin. Suomen talous menee alaspäin kuin lehmän häntä, kun taas Saksan talous on nousussa (Ainakin jos he eivät päästä maahanmuutto-ongelmaa käsistä). On ihan hyvä sattuma, että Saksan esimerkki osoittaa aloituksen ajatuksen, että Suomen taloustilanne korjaantuu (hyvätuloisten) verojen korotuksilla, humpuukiksi.
Saksa pääsi nousuun luotuaan halpatyömarkkinat. Työstä kun koskaan ei kannata maksaa enempää kuin sen tuottavuuden verran.
Eivät Suomen ongelmat sillä ratkea että veroprosenttia korotetaan yhdellä tai kahdella. Vaikka kovatuloisimpien verotus nostettaisiin 100 prosenttiin silti se ei riittäisi.
On tehtävä leikkauksia ja karsittava turhimpia toimintoja joihin menee rahaa. Se on ihan niin yksinkertaista.
Alla on hyvä kirjoitus siitä, miksi nykyinen meno ei voi jatkua:
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2015/09/21/vahan-lukuja/
Viime hallitus on tehnyt kymmenkunta korotusta hyvätuloisten verotukseen. Loputtomat veronkorotukset pelkän kateuden ja surkean taloudenpidon pohjalta ajavat loputkin maksajat pois.
Samaan aikaan vuodesta 2007 kansanedustajien palkkaa on korotettu 20 prossaa.
Tämäkin kirjoitus olisi verosimpsalabimeille hyvää luettavaa:
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2014/12/29/kummallinen-nisakas/
Nykyisiä hyvinvointipalveluja pidetään yllä vain osaksi verovaroin. Osaa pidetään jo nyt yllä velaksi eikä kaikkea julkista sektoria nykyään ole enää edes mahdollista rahoittaa pelkillä veroilla.
Isokallio tiivistää osuvasti verosimpsalabimienkin helposti ymmärtämään muotoon:
" Jos ihmislauma ottaa syömävelkaa niin paljon, ettei rahaa riitä tulevaisuuden investointeihin, silloin ei ole lapsille töitä, eli ruokaa. Perillisten on silloin siirryttävä muualle laiduntamaan."
Toisaalta kaikilla tietenkään ei ole asiat kovin huonosti:
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2014/12/22/sopulimatematiikka-vs-kallion-laskuoppi/
Hyvinvointiyhteiskuntaa ajettiin alaspäin vaivaiset 0,2 prosenttia vuodessa viime vaalikaudella. Tuskin päätähuimaava luku.
Palkankorotusaateli kunnallispuolella sai 2,6 prosentin palkankorotukset samaan aikaan ja kansanedustajathan ovat nostaneet palkkaansa 20% vuodesta 2007. Toisaalta kuntapuolen verovaroja on varaa käyttää lööperisti, kun kunnan työntekijät tekevät noin kahden viikon verran vähemmän työtä per vuosi kuin yksityisen puolen. Tämä verorahalorvailu pitäisi saada ihan alkuun loppumaan.
Toisaalta tällä hetkellä 20% kotitalouksista maksaa veroista yli 50%. Silti demari-idioottien hännystelemä ammattiyhdistysliike haluaa kiristää työn verotuksen progressiota.
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2014/12/15/luvut-kertovat-totuuden/
Isokallio tarkastelee verotusta nettoverotuksena, siis paljonko kotitalouden maksamien verojen ja sen nostamien sosiaalitukien erotus on. Kun erotus on positiivinen (plus-merkki edessä, demareille tiedoksi) niin silloin kotitalous on ns nettosaaja. Se siis saa tulonsiirtoina enemmän kuin maksaa veroja valtiolle tai kunnalle.
Tulokset taas kerran eivät imartele verosimpsalabimejä. Puolet kotitalouksista ei maksa siten nettoveroa. Edelleen 40%:lla saadut avustukset ylittävät kerätyn veron määrän. Tuosta siis on rivien välistä luettavissa, että SDP haluaa korottaa nimenomaan hyvätuloisten verotusta. Ja sitähän onkin korotettu kymmenkunta kertaa viime hallituksen aikana. Kuinka ollakaan demarit ovat taas kerran totaalisen pihalla todellisuudesta.
Kataisen/Stubbin hallitus sai valtion menoja pienennettyä vain 500 miljoonalla, noin prosentin valtion budjetista. Siten puheet Kokoomuksen massiivisista leikkauksista ovat olleet pitkälti pötyä. Toisaalta Sippi/Stubbi-hallitus kasvattanee valtion menoja, kiitos jo mamukriisin.
Oikeasti koska pidät kirjailijaa talousguruna?
Huitaiset Romukoppaan oikeiden taloustieteilijöiden lausunnot tosta vaan ja vaihdat ne keittiötaloustieteeseen.
Minkä "oikeiden" taloustieteilijöiden? :DDD
Sori vaan, minä toope ihan unohdin "oikeat taloustieteilijät" joita olisi pitänyt siteerata. Aidot Gurut kuten Marx, Engels, Lenin, Stalin, Keynes. Heidän mukaansahan Uusi Uljas Neuvostoliitto pystytetään, ei jonkun liike-elämässä menestyneen Isokallion, jonka ajatukset eivät varmaan edes toimi teoriassa.
Voisi olla hyvä tässä vaiheessa esitellä demareiden lääkkeet taloustilanteen korjaamiseksi. Uuden Uljaan Neuvostoliiton rakentaminen sekä himoverotus, joka mahdollistaa asioiden hoidon maassamme mahdollisimman raskaan byrokratian kautta:
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2014/07/07/uuden-neuvostoliiton-rakentajat/
Peruspäiväraha 700euroa kuukaudessa ja siitä menee vero 140e reipikää jo pelihousut ja kiristäkää lisää. Yli 300000 tuhatta työtöntä tipahtaa tälle tulolle 2 vuoden sisällä. Olis aika jo tehdä jotain vaikka penentää tuota verotusta ja siirtää se hyvätuloisten maksettavaksi. Onko teillä omaatuntoa ollenkaan vai ahnehdittetko vielä lisää yli 5000 euron kuukausituloihin???
Kannattaisi tutustua noihin aiemmin esittelemiini linkkeihin. Niissä on mainittu mm se, että nykyistä taloustilannetta ei voi korjata yksin veronkorotuksilla. On myös leikattava.
Hyvätuloisten veroprosentti sadassa ei riittäisi nykyisiin menoihin, joita poliitikot ovat järjestäneet.
Pääasiallinen pulmahan on, että poliitikot eivät käytä tuloja edes hyvinä aikoina maksaakseen velkoja, vaan keksivät lisää tuhlauskohteita. Niin kauan kuin meno jatkuu näin vastuuttomana mitkään veronkorotukset eivät auta.
Peruspäivärahasta vero 20% ja vero voisi olla oikeudenmukainen esim 5% ja suurituloisille veronkorotus 0,5%. Tällä toimenpiteellä saataisiin törkeä 20% vero 700euron kuukausitulosta poistettua ja kivuittomasti. Ymmärrän toki, että ahneet ei hyväksy mitään ja supisevat vain lisää palkkaa itselleen. Ahneella ei ole omatuntoa. Toimeentuloluukulleko haluatte lisää väkeä. Ahne on maailmanparantaja toisten selkänahasta ei itsensä. Tutkikaa edellistä lausetta huolella, syventykää siihen.
Demari on ihan irrallaan talouden realiteeteista. Vaikka kaikkien suurituloisten verotusta nostettaisiin sataan prosenttiin, se ei riitä kaikkiin menoihin, puhumattakaan lainojen maksusta.
Tälläkin hetkellä hyvätuloisin 20 prosenttia maksaa 50 prosenttia kaikista veroista. Lisäksi hyvätuloisten verotukseen on tehty kymmenkunta korotusta viimeisen 7 vuoden aikana.
"Toimeentuloluukulleko haluatte lisää väkeä."
Jos haluatte, niin kannattaa tietenkin kokea demareiden elvytystoimia. Lisää veroja, jotka estävät tehokkaasti vastaisetkin investoinnit ja pitävät yksityisen rahan pois tuottavasta toiminnasta. Toisaalta veronkorotukset tietenkin ylläpitäisivät kallista ja tehotonta byrokratiaa.
Ainoa järkevä ratkaisu tässä tilanteessa on karsia julkista sektoria kovalla kädellä. Sanoa irti tuhansia hyödyttömiä pakastevirkailijoita, joilla on lähinnä liikaa aikaa aiheuttaa byrokratiaa haittaamaan yritystoimintaa.
"Ahne on maailmanparantaja toisten selkänahasta ei itsensä."
Tuo kuvaus sopii kehen tahansa nettoveronsaajaan. Esimerkiksi poliitikot ja virkamiehet ovat nettoveronsaajia. He vievät valtiolta rahaa enemmän kuin tuovat veroina. Sen sijaan yrittäjät ja yksityisen sektorin työntekijät ovat nettomaksajia tälle vasemmistolaiselle rahantuhlaukselle. Heidän selkänahastaan riivitään rahat julkisen sektorin tuhlattavaksi. Taannoin kun Solidium haaskasi yli 100 miljoonaa veronmaksajien rahoja, sen pakastevirkajohtaja sanoi summan olevan pikkurahaa. Kuitenkin tuollaisen summan kerääminen yksityisellä sektorilla (tuhannet yritykset keränneet) on kaikkea muuta kuin "pikkujuttu". Mutta tietenkin julkiselle sektorille rahat tulevat kuin manulle illallinen, joten ei mitään huolta törsäyksestä.
Veroastetta ei nosteta! Kolmenässän tupeksinnan huippu!
Ihan hyvä niin, mutta nyt pitäisi tehdä myös kovalla kädellä leikkauksia. Hyvä aloituskohta olisi tuo massamaahanmuutto.