Dramaattinen tilanne Kampissa - Silminnäkijä: Sivullinen pelasti tukehtuvan naisen
# Tunnetko 'pelastusotteen' Heimlichin otteen? Millainen se on ja miten tehdään?#
Lauantai 24.10.2015 klo 18.18
Sivullinen mies pelasti tukehtumassa olleen naisen Kampin linja-autoasemalla, kertoo tapausta todistanut silminnäkijä Iltalehdelle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102420553537_uu.shtml
Kampin linja-autoasemalla lauantaina iltapäivällä bussia odottaneet joutuivat yllättäen keskelle dramaattista tilannetta, kertoo paikalla ollut mies Iltalehdelle.
Kellon käydessä puolta kolmea, alkoi miehen mukaan yksi linja-autoa odottaneista yhtäkkiä pyöriä penkillään.
- Siinä odotellessa bussia huomasin, ettei kaikki ollut ihan hyvin. Rouva alkoi pyöriä penkissä ja kakomaan. Hän nousi seisomaan ja haukkoi henkeä, siinä oli aika hätä päällä.
Mies kertoo yrittäneensä hetimmiten auttaa naista. Hänen mukaansa vaikutti siltä, että nainen olisi ollut tukehtumaisillaan ruoantähteeseen tai muuhun vastaavaan.
- Ympärille tuli muitakin auttajia, ja yksi henkilö rupesi soittamaan hätäkeskukseen.
Mies sanoo itse yrittäneensä auttaa naista Heimlichin otteella, mutta siitäkään ei tuntunut olevan apua. Se oli "tiukka paikka", hän kuvailee.
- Vähän aikaa oltiin jo yritetty, ja rouvalla alkoi voimat ehtyä.
Yhdennellätoista hetkellä paikalle osui miehen mukaan sivullinen auttaja, jonka eleet vaikuttivat asiantuntevilta. Hänkin otti käyttöönsä Heimlichin otteen.
- Olisiko ollut kolme rivakkaa yritystä, ja se oli sillä ohi.
- Hän onnistui pelastamaan naisen hengen, mies kertoo.
Hänen mukaansa koettelemuksestaan toennut nainen kiitteli pelastajaansa ja vaihtoi muutaman sanan puhelimessa myös hätäkeskuspäivystäjän kanssa. Dramaattinen tilanne tuli ja meni lopulta niin nopeasti, ettei ammattiapua paikalle ilmeisesti ehtinyt, mies arvelee.
Pelastuslaitoksen yksiköitä ei Kampissa ole käynyt, Helsingin pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta vahvistetaan Iltalehdelle.
KALLE JOKINEN
[email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heimlichin_ote
Heimlichin ote
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heimlichin ote.
Heimlichin ote on amerikkalaislääkäri Henry Heimlichin keksimä hätäkeino estää henkilöä tukehtumasta. Toimenpide tehdään, jos esimerkiksi ruokaa on joutunut kurkkuun jumiin. Ote tehdään niin, että mennään potilaan taakse, laitetaan omat kädet potilaan käsien alta yhteen pallean yläpuolelle ja vedetään voimakkaasti.
Heimlichin ote voi murtaa kylkiluita tai aiheuttaa sydämeen rytmihäiriöitä, joten suositeltavaa olisi, että kyseinen ote olisi vasta viimeinen hätäkeino potilaan pelastamiseksi.