Tuleeko turvapaikkaa vai ei, tämä nostaa jo kiivaita tunteita Hennalassa
Turvapaikanhakijoiden enemmistö on irakilaisia. Heidän kulttuuriinsa kuuluu äänekkäiden torikokousten pito ja kiivas mielipiteiden vaihto. Kuva: Sami Kuusivirta
Liittyy juttuun
Torikokoukset kuuluvat turvapaikanhakijoiden kotimaiden kulttuuriin
Hennalaan majoitettujen lapsilla syyhyä - kouluunmeno siirtyy
Vastaanottopaikkojen tarve ei hellitä
Viimeiset viisikymmentä turvapaikanhakijaa Heinolaan
Ensimmäisiä turvapaikanhakijoita odotetaan Heinolaan jo sunnuntaina
Turvapaikanhakijoiden keskuudessa alkaa olla kärsimättömyyttä. Lauantaina Hennalan hätämajoituskeskuksen pihalla keskusteltiin kiivaasti yhdestä ja toisesta turvapaikan saantiin ja hätämajoitukseen liittyvästä asiasta.
Asukkaille oli juuri pidetty asukasdemokratianeuvottelu, kun tilaisuuden päätteeksi asukkaiden kesken syntyi majoituskeskuksen pihalla kiivasta mielipiteen vaihtoa.
Suomalaisten silmään neuvonpito näytti mielenosoitukselta.
- Heidän kulttuuriinsa kuuluu torikokousten pito, mielipiteiden vaihto kovaan ääneen, puhuminen yhtä aikaa ja käsien huitominen sanojen vahvistamiseksi, toteaa hätämajoitusyksikön johtaja Markku Heikkilä.
Meno pihalla rauhoittui pian.
Lahden Hennalaan on majoitettu hieman yli 500 turvapaikan hakijaa. Heistä 60-70 prosenttia on irakilaisia.
Irakilaiset tietävät Heikkilän mukaan hyvin, että heidän mahdollisuuksiaan saada turvapaikka Suomesta aiotaan kiristää.
- Monet ovat huolestuneita tulevaisuudesta. Useilla on jo muutenkin takanaan turvattomuutta ja vaarallinen pakomatka Suomeen.
Irakilaiset ovat tyytymättömiä turvapaikka-anomusten käsittelyn hitauteen.
- Olemme kertoneet, että tilanne ei ole hätämajoituskeskuksen henkilökunnan ratkaistavissa, vaan Suomen ulkomaalaisviranomaisten.
Asukkaat ovat vaatineet enemmän ja nopeammin lääkkeitä. He ovat kotimaissaan tottuneet huomattavasti väljempään lääkkeiden käyttöön kuin suomalaiset.
- On tavallista, että he ovat saaneet kotimaissaan ostaa vapaasti esimerkiksi antibiootteja. Suomessa sellaisia saa vain reseptiä vastaan. Tämä on osa kotouttamista, kun opetamme asukkaille, että Suomessa lääketurvallisuus on korkeaa tasoa.
Eija Kupiainen
[email protected]

Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse hämmästyin että odottavat turvapaikka päätöstä jo nyt kuukauden päästä??
Ruotsissa päätös kuulemma vie jo vuosia ja Suomessakin kauan kun matuja tunkee joka paikasta,,mitähän nuo oikein odottaa?
kiivasta porukkaa
parempi antaa turvapaikka etteivät nosta mekkalaa
Joo ja pildee kans, et rauhottuu.
Oliko vapaaehtoisia, alle 20 vuotiaita naisia matuille helpotuksen tuojaksi?
Koulutuskeskus Salpaus lähettää nuorta pillua sinne, ahmed voi purkaa sotatraumojaan pumppaamalla nuorta pillua
Lue lisää salpauksen sivuilta jos et usko.
ei tuo 20v taida kelvata,,,on niin pieni pili että 10v pitää olla,,,
No tänne meille USA:aan ette ainakaan ala niitä dumbbamaan,perkeleen vatipää pöpilät.
Ja kauan ne on täss maassa ollut, viikon kaksi? Siinähän odottavat saatana!
Antibiootteja tottuneet saamaan pyynnöstä? Kannattaisi mennä sinne, mistä on tullutkin, hakemaan niitä lääkkeitä. Sairaalabakteeripesäkkeet.
Sloveniassa matut polttivat kaikki leirin teltat, kun joutuivat päivän odottelemaan turvapaikkapäätöstä. Tästäkään ei sinulle yksikään media suomessa ole tainnut kertoa...?
http://www.bbc.com/news/world-europe-34592797
Ruskea silmäiset huitovat käsillään, koska silmistä ei näy mitään tunnetiloja. Siksi kädet ovat mukana kommunikoinnissa. Siksi se on huvittavaa kun sinisilmäiset matkivat noita nykyisin muodikkaita käsiliikkeitä :D
Vittu mä meen sinne ronald mcdonaldiksi pukeutuneena, ne voi muodostaa jonon siihen pihalle ja lussuttaa mun munaa yksi vuorollaan saatana!
"- Monet ovat huolestuneita tulevaisuudesta. Useilla on jo muutenkin takanaan turvattomuutta ja vaarallinen pakomatka Suomeen."
Juuri niin. Valtavalla joukolla suomalaisia on jo takanaan turvattomuutta ja vaarallisen paljon työttömyyttä ja niukkaa toimeentuloa.
Kuvitteleeko joku, että nämä huitovat torikokoontujat, joille mielenosoitus on elämäntapa tulevat tyytymään rippeisiin?