Tuloerot kasvaa rajusti eläkeläisten ja palkansaajien välillä. Hallitus keventää palkansaajien verotusta merkittävästi ja eläkeläisten verot pysyy ennallaan. Hallitus jäädytti eläkeläisten indeksikorotukset ja verotuksen pysyessä ennallaan tuloerot kasvavat merkittävästi. Kun huomioidaan ikääntyvien ihmisten väistämätön tosiasia tilastollisesti, he sairastavat luonnollisesti enemmän kuin keskiverto palkansaaja, niin Hallituksen leikatessa terveyspalveluista ja terveysmenoista, niin se on pois jälleen eläkeläisten kukkarosta ja hyvinvoinnista. Kaikkein heikoimilla olevat eläkeläiset menettävät vielä Hallituksen toimien vuoksi vielä asuntotuessakin. Niin surullista kuin se onkin, niin jostain se raha on otettava, jotta voidaan toteuttaa suuret palkansaajien veronkevennykset.
Olen ennen ymmärtänyt väärin, kun kuvittelin olevani onnekas pienestä palkastani huolimatta, kun vaan olen saanut pitää työni. Olisin ollut valmis jopa veronkorotukseen, kun vaan saan tehdä työtä. Palkkani on netto 1300€ joten ei sillä juhlita, mutta tiedän Suomessa olevan eläkeläisiä, työttömiä ja opiskelijoita joiden tulee pärjätä huomattavasti pienemmin tuloin. En voi kuin ihmetellä, nykyisen Hallituksen arvomaailmaa ja miten kaukana he ovat tavallisesta kansalaisesta, heistä jotka ovat uurastaneet pienellä palkalla, maksaen kitisemättä veronsa.
Kun on tyytynyt pieneen palkkaan, niin pienen palkkatulon vuoksi eläkekertymä on jäänyt pieneksi ja nyt Hallitus "" kunnioitaa"" heitä leikkaamalla heiltä.
Kovaa on Hallituksen linja ja pahalta näyttää heidän tekojensa ja leikkurinsa vaikutukset myös työllisyyteen, sillä ostovoima supistuu merkittävästi juurikin heiltä, keiden raha menisi kiertoon.
Olen jäämässä piakkoin eläkkeelle ja tunnustan pelkäävän sitä aikaa, juuri noiden Hallituksen toimien vuoksi. En pääse karkuun veroja muuttamalla Portugaliin, koska olen työskennellyt ikäni julkisella sektorilla ja käsittääkseni tuo verottomuus ei heitä koske:-(
Osaako joku selittää minulle, mihin noita eläkesäästöjä käytetään (183 miljadia) jotka tuottavat enenmmän minuutissa kuin Suomi samassa ajassa velkaantuu, miksi ei ole varaa maksaa eläkkeitä? eläkeikää tulee nostaa? ja eläkeläisiltä leikataan katsomatta sitä miten tulevat eläkkeellään toimeen? Mitä en ole osannut ottaa huomioon ja mitä en ole ymmärtänyt ?
Pelottaa mihin kaikki tämä johtaa ja miten pärjätä pienellä eläkkeellään kunniallisesti vanhuuden päivillään.
Olen ennen ymmärtänyt väärin, kun kuvittelin olevani onnekas pienestä palkastani huolimatta, kun vaan olen saanut pitää työni. Olisin ollut valmis jopa veronkorotukseen, kun vaan saan tehdä työtä. Palkkani on netto 1300€ joten ei sillä juhlita, mutta tiedän Suomessa olevan eläkeläisiä, työttömiä ja opiskelijoita joiden tulee pärjätä huomattavasti pienemmin tuloin. En voi kuin ihmetellä, nykyisen Hallituksen arvomaailmaa ja miten kaukana he ovat tavallisesta kansalaisesta, heistä jotka ovat uurastaneet pienellä palkalla, maksaen kitisemättä veronsa.
Kun on tyytynyt pieneen palkkaan, niin pienen palkkatulon vuoksi eläkekertymä on jäänyt pieneksi ja nyt Hallitus "" kunnioitaa"" heitä leikkaamalla heiltä.
Kovaa on Hallituksen linja ja pahalta näyttää heidän tekojensa ja leikkurinsa vaikutukset myös työllisyyteen, sillä ostovoima supistuu merkittävästi juurikin heiltä, keiden raha menisi kiertoon.
Olen jäämässä piakkoin eläkkeelle ja tunnustan pelkäävän sitä aikaa, juuri noiden Hallituksen toimien vuoksi. En pääse karkuun veroja muuttamalla Portugaliin, koska olen työskennellyt ikäni julkisella sektorilla ja käsittääkseni tuo verottomuus ei heitä koske:-(
Osaako joku selittää minulle, mihin noita eläkesäästöjä käytetään (183 miljadia) jotka tuottavat enenmmän minuutissa kuin Suomi samassa ajassa velkaantuu, miksi ei ole varaa maksaa eläkkeitä? eläkeikää tulee nostaa? ja eläkeläisiltä leikataan katsomatta sitä miten tulevat eläkkeellään toimeen? Mitä en ole osannut ottaa huomioon ja mitä en ole ymmärtänyt ?
Pelottaa mihin kaikki tämä johtaa ja miten pärjätä pienellä eläkkeellään kunniallisesti vanhuuden päivillään.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lainaus: "Tuloerot kasvaa rajusti eläkeläisten ja palkansaajien välillä. Hallitus keventää palkansaajien verotusta merkittävästi ja eläkeläisten verot pysyy ennallaan. Hallitus jäädytti eläkeläisten indeksikorotukset ja verotuksen pysyessä ennallaan tuloerot kasvavat merkittävästi."
Mistä olet tuommoista kuullut - en itse ole kyllä havainnut sellaista päätöstä hallitukselta, että palkansaajien verotusta oltaisiin erityisesti keventämässä, sen sijaan pientä eläkettä saavien osalta poistuu mediamaksu. Ja kyllä palkansaajien käteen jäävä summa tulee ensi vuonna laskemaan, koska palkasta perittävä työntekijän eläkevakuutusmaksu ja työttömyysvakuutusmaksu todennäköisesti nousevat. Sehän ei koske eläkeläisiä.
Tuosta indeksikorotuksen jäädyttämisestäkään en kyllä ole kuullut mitään - toki nyt on ollut voimassa ns. leikattu indeksi jo Lipposen hallituksen ajoilta (1990 luvulta). Jos tarkoita nyt sitä, että eläkkeet ei vuodenvaihteessa nouse, niin sehän johtuu puhtaasti siitä, että suomessa ei ole tällä hetkellä inflaatiota, vaan deflaatio - eli hinnat ovat laskeneet ja kun eläkkeet on osin sidottu hintojen muutokseen, niin laskutilanteessa myös elälkkeet laskevat.
Ensivuoden alusta palkansaajille nostetaan työtulovähennystä jotta se kannustaa töihin, siinä on selvä veronkevennys eläkeläisiin ja työttömiin nähden.
Mielestäni työnteko on nytkin taloudellisesti paljon kannattavampaa kuin vastaavista tuloista laskettu ansiopäiväraha tai työeläke.
Hallitukselta on loukkaavaa kohtelua eläkeläistä tai työtöntä ajatellen, ikäänkuin tuo työ olisi vaihtoehtoinen tai työ ei kiinnosta. Onpa nyt paljon tullut viimeaikoina noita työtä vieroksuvia, mm. entiset Nokian diplomi-insinöörit, joilla ei ollut vaihtoehtoa. Näitä työtävieroksuvia tulee jatkuvasti lisää, aina jokaisten yt neuvottelujen tuloksena. Kysyn vaan ovatko iloissaan ja kiitollisia?
Eläkeläinen on myös työnsä tehnyt ja palvellut työnantajaansa ja yhteiskuntaa, maksaen veronsa ja työeläkemaksunsa. Nyt hänellä pitäisi olla turvattu vanhuus ja kohtuullinen toimeentulo. Hän on usein kasvattanut lisäksi uusia hyviä veronmaksajia, joten kyllä hänellä tulisi olla oikeus turvattuun toimeentuloon.
Hallitusohjelmassa on kirjattu miljadin luokan veronkevennykset.
Olisin todella iloinen mikäli nuo edellä mainitsemani Hallituksen toimet eivät toteutuisi ja olisin vain nähnyt painajaista.
"Mielestäni työnteko on nytkin taloudellisesti paljon kannattavampaa kuin vastaavista tuloista laskettu ansiopäiväraha tai työeläke."
No noinhan se pitääkin olla. Työttömyyden ei ainakaan pitäisi olla "kannattavaa", ja eläke - no, jossain suhteessa maksettuihin eläkemaksuihin ja eläkevarantoihin. Se peli ei ainakaan vetele, että te nykyeläkeläiset söisitte myös meidän nuorempien sukupolvien kaikki eläkerahat. Kun ei ne eläkkeetkään tule mistään tyhjästä, vaan sieltä yhteisestä potista.
Nyt on jostakin syystä lisääntynyt tämä eläkeläisten katkeruus ja vertailu palkkatyöntekijöiden ansioihin - en ymmärrä miksi - eläkeläinen on työnsä tehnyt ja sen perusteella elääkkeensä saanut - PISTE. Ei ole enää heidän asiansa puuttua ja sekaantua edelleen töissä olevien palkkoihin tai verohin. Jos eläke tuntuu pieneltä, niin se on kyllä ammatinvalintakysymys ja kiinni omasta aktiivisuudesta työikäisenä - turha itkeä sitä enää eläkeläisenä. Tämän päivän työelämässä kiinni olevat ovat niin paljon kovemmassa rääkissä kuin mitä nämä nykyiset eläkeläiset koskaan voivat kuvtellakaan - ei ole enää "eläkevirkoja" tai satavarmasti pysyviä työpaikkoja joihin on päässyt epämääräisillä suhteilla.
Ahneudella ei ole rajoja ja mikään ei riitä, joten onko sitten ihme, että talous yskii tai on jopa kuralla. Ei riitä, että on työpaikka ja turvattu toimeentulo, tavaraa on koti täynnä, mutta lisää pitää hankkia. Yksi ulkomaan matka vuodessa ei riitä, ja kuntosalit on täynnä , ett ä kroppa näyttäisi paremmalta. Ok. muuten, mutta jos sinun pitäisi vaan rikastua, ja lapsesta asti työtä tehneiden eläkeläisten pitäisi tyytyä syömään kaurapuuroa päivästä toiseen, kun eläkerahat ei muuten riittäisi, niin ei ihme jos eläkeläiset ovat heränneet puolustamaan etujaan.
On hienoa että meitä riittää myös pienipalkkaisille aloille, kauppoihin, elintarvike aloille, siivoomaan, hoitamaan sairaat, lapset ja vanhukset, jotta sinunkin maailmasi olisi helpompaa ja mahdollistaa sinun isopalkkaisen työmahdollisuutesi. Hyvin pärjää edellämainituilla aloilla maksetuilla palkoilla, mutta eläkkeet jäävät pieniksi. Eläkkeilläkin on pärjännyt tähän asti, mutta hallituksen kiristykset osuvat juuri meihin eläkeläisiiin, mm.terveysmenoihin, lääkkeet ja terveyspalvelut jne.
Koska sinun palkkakustannuksesi on niin suuri, on meidän on tyytyminen pienenpään tuloon. Rahat ei vaan riitä kaikille. Mutta kyllä olisi kohtuullista, että Hallitus peruisi veronkevennykset ja laitettaisiin niistä säästyneet varat säästöön tai sijoituksiin, jotta teillekkin jäisi eläkeläisinä palveluita ja kohtuulliset eläkkeet.
Meidän ikäryhmämme ovat säästäneet eläkerahastoon mittavat säästöt, ja ovat yleisesti ottaen tyytyneet hieman nykyistä vaatimattomampaan elintasoon.
Toki lapsiperheiden ostovoimasta tulisi myös huolehtia, sillä heidän rahansa menee suoraan kiertoon ja pitää osaltaan markkinat pystyssä, parantaen työllisyyttä monella sektorilla.
Eläkerahastoissa on n.130miljadia ja niiden sijoitukset tuottavat joka tunti enemmän kuin Suomi samaan aikaan velkaantuu, joten revi siitä. Joten sillä on turvattu jo lapsenlapsesi eläkkeet, sikäli että ne käytetään eläkkeisiin, joihin ne on alunalkaen tarkoitettu.
Kukaan ei ole väittänyt, etteikö olisi oikein jos palkka on isompi kuin eläke-tai työttömyys päivärahat, mutta se palkka on jo nyt huomattavasti isompi, kuin niiden perusteella saatu päiväraha. Työttömyys-,sairaus- ja eläkevakuutusmaksut on tarkoitettu siltä varalta jos kaikki ei mene kuten on toivonut ja johon on pyrkinyt, vaan elämässä kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan ja elämässä saattaa tulla vastaan karikkoja, ja niitä vastaan on tämä hyväksi koettu vakuutus järjestelmä tehty, vaikka hieman olisi paineita niitä nostaa, sen sijaan hallitus on niistä leikkaamassa. Tarkoitus vakuutuksilla lienee, ettei ihmiset joutuisi eläkkeellä , sairaina tai työttöminä tyhjänpäälle.
Rahakaan ei tuo onnea ja ahneus sitäkin vähemmän, ja hyvä antaa vähästäkin ja ahne ei paljostakaan ,
Mutta onnellinen on se joka antaa
Valitettavasti arviosi eläkkeiden riittävyydestä on pielessä.
Rahastoja on Kiljusen informaation mukaan yli 180 miljardia. Ne on eläkeläisten rahaa eikä varoja hoitavien firmojen. Eläkevakuutusmaksut ovat ns. jatkopalkkaa, jonka palkanmaksaja maksaa palkanmaksuvarasta vakuutusyhtiöiden hoidettavaksi tulevia eläkkeitä varten. Eläke ei ole mikään sosiaalituki vaan työllä ansaittua palkka. Eläkeyhtiöillä ei pitäisi olla mitään oikeutta pidättää varoja ominaan. Kiljunen on oikeassa siinä, että ei olisi mikään kustannus, jos eläkkeitä korotettaisiin ns. puoliväli-indeksin mukaan tai jopa suoraan palkkojen nousun mukaan. Kannatetaan tätä aloitetta !
Lukekaa Kimmo Kiljusen mietteitä ja tietoa Suomalaisten eläkerahastojen varoista, Studio55 olleesta haastattelusta. Asiasta löytyy tietoa googlesta.
Laittaa ihmetyttämään mihin noita rahoja on tarkoitus käyttää ?
"Kaikkien alojen asiantuntija" Kimmo Kiljunen, sen paremmin kuin muutkaan demarit, ei nauti ainakaan meikäläisen taholta kovin suurta luottamusta talousosaamisen suhteen...
Jaa mihin olisi tarkoitus käyttää? Olisiko tulevien eläkkeiden maksuun mitään? Niiden rahojen on ihan oikeasti tarkoitus riittää myös seuraavalle sukupolvelle, niitä ei ole tarkoitus käyttää kokonaisuudessaan suurten ikäluokkien eläkkeisiin. Tai siis, jos on tarkoitus, niin sitten kaikki nuoremmat ikäluokat lopettavat eläkkeenmaksun justiinsa.
Ei ole mitään järkevää syytä asettaa Kiljusen tietoja eläkerahastoista kyseenalaiseksi. Hänen esittämänsä tilanne on tosi, aito ja valitettava. Mutta meillä kansalaisilla on nyt tilaisuus vaikuttaa asiaan. Eikä ainoastaan tilaisuus vaan velvollisuus.
Hyvät keskusteluun osallistujat,
Tässä keskustelussa on pohdittu, mihin eläkerahastojen varallisuutta käytetään.
Eläkejärjestelmä toimii siten, että työssäkäyvä sukupolvi aina vuorollaan rahoittaa eläkkeellä olevien eläkkeet. Työssäkäyvät maksavat ansioistaan työeläkemaksua, josta osa menee nyt eläkkeellä oleville ja osa rahastoidaan.
Eläkerahastoilla varaudutaan siihen, että eläkkeet voidaan maksaa myös tulevaisuudessa ja että työssäkäyvien työeläkemaksut eivät nouse liian korkeiksi.
Eläkevarojen sijoitustuottoja käytetään tälläkin hetkellä eläkkeiden rahoittamiseen, sillä perittävät eläkemaksut eivät yksin riitä kattamaan koko eläkemenoa, eli sitä rahamäärää, joka menee eläkkeellä olevien eläkkeiden maksuun. Ilman eläkerahastoista saatavia sijoitustuottoja työeläkemaksuja jouduttaisiin nostamaan.
Eläkemeno pysyy lähitulevaisuudessakin suurena, sillä Suomessa väestö vanhenee koko ajan, ihmiset elävät yhä pidempään ja suuret ikäluokat ovat juuri tulleet eläkeikään.
Tällä hetkellä eläkerahastoissa on n. 180 miljardia euroa tulevien eläkkeiden maksuun.
Myös ns. puoliväli-indeksiin palaaminen lisäisi eläkemenoa, ja vuoden 2040 paikkeilla menonlisäys olisi jo lähes 2 miljardia euroa. Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto avaa Ylen Ajantasa-ohjelmassa taitetun indeksin purkamisen kustannuksia: http://yle.fi/radio/radiosuomi/ohjelmat/kansanradio/kansanradion_aanestys/paljonko_maksaisi_purkaa_tyoelakkeiden_taitettu_indeksi/8384102
Työeläketietäjä palvelee teitä tällä palstalla työeläke-etuuksia koskevissa kysymyksissä.
Facebookin Kysy työeläkkeestä –sivulla Eläketurvakeskuksen viestintä vastaa myös eläkejärjestelmää koskeviin kysymyksiin: https://www.facebook.com/kysytyoelakkeesta/
Ystävällisin terveisin
Työeläketietäjä
Opiskelin työeläkeasioita 60-luvulla esim. työeläkekehittäjä Teivo Pentikäisen opein. Hänen mielestään työeläkkeet ovat ansaittua palkkaa ja jos niitä ei olisi maksettu eläekävakuutusyhtiöille,ne olisi maksettu palkkana. Kun ne nyt on maksettu eläkevakuutusyhtiöille, jotka ne ovat ne sijoittaneet turvaavasti, voidaan olettaa, että maksuista kertynyt tuotto on ollut vähintään inflaation verran ja vähän yli. Siispä kun olin töissä 40 vuotta ja palkastani maksettiin karkeasti arvioiden ainakin 15% joka vuosi yhtiölle, niin siitä on kertynyt minulle maksettavaa eläkettä 40 x 15% = 600% palkkaa. Se on 10 vuoden 60% eläke. En kuitenkaan saa sitä kokonaan, sillä 90-luvulta lähtien ei palkasta peritty eläkevakuutusmaksun osuus ole ollutkaan palkkaa, vaan eläkkeeni on n. 50% palkastani. Tämän pitäisi riittää n. 12 vuoden eläkkeiden maksuun. Olen täten itse ansainnut eläkkeeni, ei sitä nykyiset palkansaajat maksa. Käytännössä ehkä mutta ei teoriassa. Suuret ikäluokat ovat nyt eläkkeellä ja poistuvat siitä suurimmksi osaksi ennen vuotta 2040, jolloin olisivat vähintään 90 vuotiaita. Eikö ne menot ole silloin jo laskeneet. No minkä pommin aiheuttaa alkanut pakoloisten virta ?? Uudet suuret ikäluokat, jotka eivät edes ehdi ansaitsemaan kuin 10-20% eläkkeet !
Siis ajattelit elää vain noin 75-vuotiaaksi?
Etkä sinä mitään omia rahojasi saa takaisin. Niillä rahoilla maksettiin edellisen sukupolven eläkkeet.
Alun perin eläkejärjestelmässä oli toki sellainen idea, että jokainen maksaa omat eläkkeensä. Se idea kaatui siinä kohtaa, kun valtio sosialisoi eläkekassan vuonna -56.
Minun ikäisteni miesten oletettavissa oleva elinikä on n. 75 vuotta. Totesin kommentissani, että Teivo Pentikäinen on aikoinaan opettanut, että eläke on jatkopalkkaa. Ja totesin, että näin on teoriassa ja se pitää. Se, että minun palkastani perittyjä maksuja on käytetty aikaisemminen eläkkeelle jääneiden eläkkeisiin ei tätä muuta. Minun rahojani on vain lainattu on se käytäntö, mutta ei muuta tätä periaatetta. Laskelmani ovat muutenkin karkeita,mutta oletan, että vakuutusmaksusijoitusten tuotto korkoa korolle on tuottanut enemmän kuin tuon 12 vuoden eläkkeen. Sillä nekin rahat jotka ovat vielä vakuutusyhtiön hallussa jäädessäni eläkkeelle, tulevat maksuun kerran kuukaudessa. Siis koko eläkkeelläoloaikanani vakuutusyhtiön hallussa on osa palkastani kasvamassa tuottoa.Mitä tulee etk:n asiantuntijavastaukseen, totean, että kyllä he ovat asiantuntijoija, mutta päätökset tehdään maassamme polittiisesti ja asiantutijat ovat kovin nöyriä poliitikkojen edessä. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat pitää tässäkin tapauksessa paikkansa.
Samaa mieltä. Kyse on vakuutuksesta, jota olemme palkastamme maksaneet ja teoriasi vaikuttaa järkeenkäyvältä.
Suuret ikäluokat on vähenevä ilmiö ja moni ahkera ystäväni on nukkunut ikiuneen ennen eläkeikää, useimmat syövän vuoksi.
Me eläköityvät ihmiset jotka olemme syntyneet 1950-1957, olemme syöneet pahimmat torjunta- ja antibioottijäämät teho maatalouden sivutuotteena, olemme nauttineet kaikkia mahdollisia lisäaineita, jotka sittemmn todettiin todella vaarallisiksi, jopa niin että vedettiin pois kauppojenkin hyllyltä mm..DDT, jota oli kauraryyneissä jne....
Taajoissa taajamissa joka talossa poltettiin ahkerasti puilla lämmitettäviä saunoja ja vaaraavia takkoja. Autot saastuttivat nykyisiäkin autoja enemmän. Rakennusmateriaalit sisälsivät kaikenlaisia myrkkyjä, asbesti jne.. Teollisuus saasteet jne..
Joten kuka uskoo , että ihmiset jotka ovat tuon kaiken saastan aikana eläneet lapsuutensa, nuoruutensa ja varhaisen aikuisuutensa eläisivät vanhempiaan tai isovanhempiaan kauemmin? Minun kokemukseni mukaan näyttäisi olevan päinvastoin. Isovanhempamme söivät yksinkertaista ruokaa, mutta ruoka oli puhdasta.
Nyt monissa asioissa on opittu jo lapsemme onneksi saavat paremmin valvottua ruokaa ja materiaalit on turvallisempia, joten toivon heille tervettä ja pitkää ikää.
Onko kellään kokemusta takautuvasta kansaneläkkeestä , joka muutoksenhakulautakunnassa muuttuikin työkyvyttömyyseläkkeeksi ? Sain vajaan vuoden ajalta kys.olevaa eläkettä ja hämmästyin veron suuruudesta ( oli 40% ) . Eihän nuo satojatuhansia ja jopa miljoonia tienaavat "herratkaan" maksa moisia prosentteja ?
Uskoisin, että asia korjaantuu lopullisessa verotuksessa. Hallituksen suunnitelmissa olevat heikennykset eivät ole vielä voimassa.
Mutta Hallitus on valitettavasti leikkaamassa kovalla kädellä, ja monin tavoin eläkeläisiltä ja sairailta.
Mikäli mediaan on uskominen, niin kansan suuri enemmistö vastustaa terveysmenojen leikkauksia. Joten uskomatonta ettei kansan ääntä kuulla, kun kuitenkin kansalaiset ovat äänestäneet edustajia valvomaan etujaan, ja se jätetään kylmästi huomioimatta. Keinoja on monia talouden parantamiseksi, keinot riippuu taustasta ja arvoista, sekä kenen etuja ajetaan.
No.Ei ainakaan Percy Lilius kovasti kärsi 67000 euron kuukausieläkkeineen.