Onko kaikki hyväntahtoisuus keskitetty pakolaisiin

OlisKorjaamista

"Ulosottomies haluaa ulosmitata vanhuksen kodin muutaman tuhannen euron takia
82-vuotias vanhus asuu mökissä, jossa ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Ulosottomies haluaa viedä sen häneltä."

"Esko Oksanen asustelee Lammin kunnassa Hämeessä kallellaan olevaa lahoa mökkiään. Mutta ulosottomies ei tunne armoa. Hän haluaa viedä 82-vuotiaalta mieheltä kodin, kertoo Hymy."

Veronmaksajien rahoja käytetään mielivaltaisesti turistipakolaisten hyysäämiseen mutta eipä sitä suvaitsevaisuutta löydykkään köyhälle eläkeläiselle vaan häneltä ollaan viemässä koti.
On laskettu että pakolaisten hyysämiseen menee miljoona päivässä mutta epäilen ettei se riitä kuluihin?

11

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IhmetteleväKysyy

      On. Kaikkea vielä kysytkin. Suomen asunnottomat ja muuten vaan tänne veroja maksaneet ovat toisen luokan kansalaisia. Pitäisköhän lähteä pakolaiseksi jonnekin?

      Mistä löytyy yhtä hölmö maa kuin Suomi?

      • OlisKorjaamista

        Eipä löydy tai jos ruotsi otetaan mukaan niin se on samaa hölmöläisluokkaa meidän päättäjiemme kanssa.
        Turvapaikanhakijan vuorokausi voi maksaa jopa 443 euroa - Migri: "emme valehtele"
        Suomelle saattaa koitua tämän vuoden turvapaikanhakijoista jopa miljardin euron lasku.

        Kansalaisille yritetään syöttää vääriä lukuja näitten turviksien kuluista että muka yhden turviksen kulut olisivat 43 euroa vuorokausi kun tuolla summalla ei varmasti elätetä näitä turistipakolaisia. Näille eläteille pitää olla erikoiset heidän vaatimuksiensa mukaiset ruuat eikä samat ruuat kelpaa mitä kouluihin, lastentarhoihin ja vanhuksille täällä meillä tarjotaan.
        Jos tämä maahan tulo ryntäys jatkuu olemme tosi liemessä näitten rikollisten kanssa ja moni vanhus joutuu pelkäämään kun liikkuu kotinsa ulkopuolella ja varsinkin iltamyöhällä.

      • Pelko.on.seuranamme
        OlisKorjaamista kirjoitti:

        Suosittelen kaikille vanhuksille, ettei pimeän aikaan ulos. Samoin kaikille muillekin. Me olemme turvattomia omassa maassamme!

        Tämä SSS-hallitus on kamalin hallitus ikinä.!

      • LystinMaksajana

        Saattaapa olla ettei tarvitse edes pimeällä mennä ulkoilemaan kun päivälläkin nämä sotakarkuriturvikset saattavat tehdä hyökkäyksiä ja viedä rahat ja kotisiavaimet.
        Laimoissa kuljeksivat miesturvikset ovat tehneet maastamme turvattoman ja tilanne pahenee kun miestä lappaa maahamme kuin saluunanovista eikä päättäjämme tee muuta kuin levittelevät käsiään.

      • ruoka-aika
        OlisKorjaamista kirjoitti:

        Eipä löydy tai jos ruotsi otetaan mukaan niin se on samaa hölmöläisluokkaa meidän päättäjiemme kanssa.
        Turvapaikanhakijan vuorokausi voi maksaa jopa 443 euroa - Migri: "emme valehtele"
        Suomelle saattaa koitua tämän vuoden turvapaikanhakijoista jopa miljardin euron lasku.

        Kansalaisille yritetään syöttää vääriä lukuja näitten turviksien kuluista että muka yhden turviksen kulut olisivat 43 euroa vuorokausi kun tuolla summalla ei varmasti elätetä näitä turistipakolaisia. Näille eläteille pitää olla erikoiset heidän vaatimuksiensa mukaiset ruuat eikä samat ruuat kelpaa mitä kouluihin, lastentarhoihin ja vanhuksille täällä meillä tarjotaan.
        Jos tämä maahan tulo ryntäys jatkuu olemme tosi liemessä näitten rikollisten kanssa ja moni vanhus joutuu pelkäämään kun liikkuu kotinsa ulkopuolella ja varsinkin iltamyöhällä.

        meillä on vanhuksille ja kouluissa hyvä ruoka ja aika monipuolisesti laaditut ruokaympyrät. mamut ovat tottuneet erilaiseen ruokaympyrään jo ilmastonsakin tähden. kana ja erilaiset kasvikset kelpaavat heillekin. ruoasta ja sen huonoudesta tai hyvyydestä kuuluu silloin älähdystä kun sitä on liikaa saatavilla.

      • MaksaaTurviksienOlosta

        Jos tullaan maahan pakolaisena niin silloin ei pitäisi ruveta valikoimaan mitä haluaa vaan pitäisi olla tyytyväinen että on saanut turvallisen paikan ja ruokaakin.
        Nämä turistipakolaiset ovat öykkäreitä ja inhotuksia joille pitäisi näyttää tietä takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Katsotaan kun nämä sotilaskarkurit alkavat järjestämään ikävyyksiä niin silloin suvakeiltakin hymythyytyy.

    • Toimitaan

      Keräys pystyy aloitajan kertoman vanhuksen pelastamiseksi. Ei mutta suomessahan on kiellettyä kerätä varoja kansalaisen pelastamiseksi, eikös(veroilla loisivat) poliisihallituksen neropatit saaneet sen aikaan? ja keräys lupa heltiäsi vain yhdistyksille..eli perustetaanko yhdistyksiä kautta maan jotta voidaan auttaa toinen toistamme kartuisilla käsillämme..ei mutta sekään ei auttasi..siihen menisi niin kauan aikaa että kyseessä olevan vanhuksen talon veis ulosottomies kuitekin ja jos ei ulosottomieskään veis niin tulevat sairaala maksut sen kuitekin veisi..näin suomea nöyrästi rakentaneet ja kaikensa suomelle antaneet vanhukset ajetaan loukkuun ennen viimeistä pysäkkiään..ja sama kohtalo on meillä kaikilla edessämme. kannataskohan kuitekin tehdä jotakin vanhuksen tilanteen turvaamiseksi ihan siellä paikallistasolla? vanhuksesta on tulossa luottotiedoton joka tapauksessa..hänelle tulisi toimitaa henkilö joka myis talon ja maksas ulosoton ja hommais vanhukselle asunnon ja näinhän siinä pitäs tehdä.

      • TurviksilleKaikki

        Oisko pääministeri Sipilä myös suopea omille kansalaisille mitä hän on turviksille?

    • AutaMiestäMäessä---

      Joo, tuosta Eskon asiasta..

      Tyypilliseen tapaan myös hämärä-heikki-hommat nostavat päätään esille. Eskon hyväksi oli käynnistetty huijarikeräys, siitä 3.11.2015 Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa.

      http://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/273763-esko-oksasen-nimella-jarjestettiin-huijarikerays

      On huijausta, mutta on myös laillista toiminta-ajatusta, mahdollisuutta.

      On vain itse kunkin kysyttävä, mitä voisi tehdä? Eskoa ja (mahdollisesti myös muita hädänalaisia vanhuksia, ja ihmisiä...) voi tukea monin tavoin. Tämä taho, joka järjestää hyväntekeväisyyskonsertteja, on yksi monista. Jokainen voi kantaa kortensa kekoon.

      Kaikkia tarvitaan, ketä missäkin roolissa. Jos on saanut minkä tahansa kyvyn taikka mahdollisuuden, kysymys on vain siitä - onko sydämessä vilpitön halu auttaa lähimmäistä hädässä?

      Jokaisen meidän ympärillä on vähäosaisia kärsiviä ihmisiä!

      Joku viisas on sanonut:

      - Et voi auttaa koko maailmaa, mutta aina (ehkä) voit auttaa yhtä ihmistä!

      Pelkkä voivottelu siitä, että meiltä köyhiltä leikataan ja leikataan.... se ei tuota tulosta!
      On tartuttava toimiin. Tehtävä jotakin? Kuka mitenkin vain hyväksi ja (laillisin tavoin) näkee.

      • elettiinennenkinnäin

        Luultavasti tuo vanhus ei halua kotoaan muuttaa eikä ole pakkokaan,
        mutta sossun kuuluu auttaa sekä rahallisesti että muutenkin,
        kotiapua ja ruokaa, onko puita, uunit kunnossa, vesi juomakelpoista?

        miten vanha mies jaksaa pitää kaivon jäässä aukon talvella,
        no saahan lumesta vettä.

        Miten pääsee pesuille, pesee pyykit,
        voi hyvänen aika,nykyaikana.

      • MissäEletäänSuomessa

        Rosvoille ja elintasopakolaisille riittää hyysääjiä ja rahoituksia kun se raha ryöstetään pakkoveroina kansalta.
        Pahinta on että näitä rikollisia maahamme tunkeutuneita suojellaan ettei heidän rikoksiaan edes tutkita tai ne salataan kansalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      65
      3306
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      143
      2340
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1878
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      171
      1579
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      88
      1468
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1436
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      74
      1409
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      71
      1205
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1140
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      35
      1098
    Aihe