Suomen asevienti terroristeille lähi-itään.

Suomi sai moitteita aseviennistään,kun se vie mm.kranaatinheitin järjestelmiä Saudi-Arabiaan joka pommittaa niillä Jemenin naisia ja Lapsia.Suomihan on samalla tavoin tukenut mm.Ukrainaa.Oli tukemassa laitonta vallan vaihtoa USAN salaisen poliisin ja EU:n kanssa ja avustamalla uutta hallintoa taloudellisesti sekä aselaitteilla tappamaan Luhanskin ja Donnbassin siviilejä.Näillä argumenteilla Suomi tukee terrorismia maailmalla.Tietenkin länsimedia ei hiisku näistä.
9238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mikä masentavinta, Suomen tapauksessa on kyse nimenomaan valtion toiminnasta, koska valtio omistaa asetehdas Patrian. Odotan mielenkiinnolla, ilmestyykö töllöön Niinistön tai Sipilän siunattuilmeinen naama selittelemään, että myymme aseitamme vain puolustustarkoituksiin.
Osa elintasostamme perustuu siihen, että edistämme tappamista ulkomailla. Siinäpä oiva ja monialainen doktriini.

Äänestä

Kerran Ruotsi saa viedä aseita ja saa suuret tulot niiden myynnistä, on myös Suomella oikeus tehdä asekauppaa ja saada siitä tuloja Suomeen. Taitaa vain olla tuo Suomen asekauppojen arvostelu ja vastustus noiden Ruotsalaisten juoni johon on saatu vihreät ja kommarit mukaan. ? Että silleen.

1Äänestä

Ruotsalaisten asevientibisnes on ollut vuosikymmenien ajan paljon suurempaa kuin Suomen. Ruotsalaisilla ei myöskään ole mitään estoja aseviennissään, koska kunnon hyysärivaltion tapaan asekaupasta ei hiiskuta sanaakaan. Jos joku yrittää, niin hänet vaiennetaan ja suljetaan loppuiäksi ulos sivistyneiden piireistä.

1Äänestä
  • Onko Suomella todella varaa " Hurskastella " asekaupoissa ??? Kun Suomi tarvitsisi juuri tuota vientikauppaa korjaamaan maan taloutta. Ketkä oikein vastustavat ja pitävät noita palopuheita asekauppaa vastaan. Että silleen.

    1Äänestä

  • Kyllä tämä bisnes kannattaa tappaa heti alkuunsa, ettei tule mitään "uutta Nokiaa". Amerikkalaiset pystyvät hyvin paikkaamaan aukon, joka suomalaisilta jää.

    Äänestä

  • kiljusieppo kirjoitti:

    Kyllä tämä bisnes kannattaa tappaa heti alkuunsa, ettei tule mitään "uutta Nokiaa". Amerikkalaiset pystyvät hyvin paikkaamaan aukon, joka suomalaisilta jää.

    No jos meillä valmistetaan lähinnä paukkuja pyssyihin, niin eipä voi valtavasta teollisuudesta puhua. Toki Lapualla valmistettavat patruunat ovat maailmankuuluja.

    Kyllä ne isoimmat firmat ovat kuitenkin muutama iso pörssiyhtiö, amerikkalaisia/brittiläisiä alkuperältään. Ja venäläisilläkin on omia laitoksiaan, mutta eivät taida olla pörssissä. Näillä isoilla firmoilla o sitä todellista moderneinta sotateknologiaa myytävänä. Paukun patruunat on kuin pisara meressä. Amerikasta saa o patruunoita, millä voi ampua kulman taakse.

    Asevientiä en sinänsä kritisoi, mutta olen sitä mieltä, että jos jollain valtiolla on varaa ostella aseita, niin sellaisella valtiolla on myös varaa hoitaa kansalaisensa. Eli kaikki apu pois sotivilta valtioilta. Ei ruokaa, ei sairaanhoitoa, ei mitään. Loppuu sodat nopeammin, kun löytyy rauhantekoon motiivit.

    1Äänestä

Kuka sitä Suomea moitti ? Että silleen.

1Äänestä
  • En olisi uskonut että Suomi myy aseita ja auttaa näin sotaa käyviä valtioita.Suomen päättäjien ei kannata mainita että vastuvat sotia joita on mailmalla paljon koska itse ovat mukana aseita myymällä mihin on Suomi ajautunut.

    Äänestä

En yllättyisi vaikka Suomessa valmistettuja aseita olisi ISIS joukkojen hallussa.Itse miehethän Suomi laski jo maahamme.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


SotaAnalyytikko kirjoitti:

Suomi sai moitteita aseviennistään,kun se vie mm.kranaatinheitin järjestelmiä Saudi-Arabiaan joka pommittaa niillä Jemenin naisia ja Lapsia.Suomihan on samalla tavoin tukenut mm.Ukrainaa.Oli tukemassa laitonta vallan vaihtoa USAN salaisen poliisin ja EU:n kanssa ja avustamalla uutta hallintoa taloudellisesti sekä aselaitteilla tappamaan Luhanskin ja Donnbassin siviilejä.Näillä argumenteilla Suomi tukee terrorismia maailmalla.Tietenkin länsimedia ei hiisku näistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu