Näin toimivat suuryhtiöt USA:n ja NSA:n avulla
Ei ole miään ihme, että puoli maailmaa on liikkeelä, kun amerikkalaiset imperialistit ryöväävät heidän maitaan.
Entinen köyhien kyykyttäjä paljastaa kuinka maailmantalouden sisäpiiri toimii.
On outo tunne, kun tajuaa puhuvansa miehelle, jonka aiempi työ on muistuttanut jännityskirjallisuutta salaisine tehtävineen. John Perkins oli 1970-luvulla ”talouden ammattitappaja”. Hänen kohteitaan olivat kolmannen maailman valtiot ja niiden resurssit, keinojaan päättäjien lahjonta, suostuttelu ja kiristys.
Vuonna 2004 Perkins teki täyskäännöksen ja toi julkisuuteen suuryhtiöiden likaisen edunvalvonnan bestseller-kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man.
Perkinsin uusin Hoodwinked-kirja on selonteko nykytilanteesta, kun todellinen valta on siirtynyt valtiotason poliittisilta toimijoilta globaaleille yrityksille. Nämä kun hallitsevat lobbaamalla politiikkaa ja omistussuhteilla mediaa.
Ekonomistiksi kouluttautunut Perkins tunnustaa Confessions-kirjassaan millainen hänen toimenkuvansa oli, kun hän toimi suurvallan yritysten edunvalvojana. Yhdysvaltain kansallinen turvallisuuspalvelu NSA rekrytoi hänet salaisiin tehtäviin. Keikka vei hänet Chas. T. Main -konsulttifirman pääekonomistin pallille.
Ensimmäinen askel oli löytää maita, joissa oli suuryritysten ja valtion tavoittelemia resursseja kuten öljyä tai kuparia. Sen jälkeen Perkinsin kaltaiset ”talouden ammattitappajat” tekivät työtään kahdessa vaiheessa.
Ensin heidän tehtävänään oli suostutella tai lahjoa kolmansien maiden johtajat ottamaan suunnattomasti lainaa suuriin projekteihin, esimerkiksi voimaloihin tai infrastruktuurin kehittämiseen. Maat kuten Panama tai Ecuador ottivat velkaa NSA:n ja suuryritysten pussiin pelaavien ekonomistien ruusuisiksi maalailemien ennustusten varassa.
Toinen tärkeä tehtävä oli yksityistämisen läpiajo, jotta sopimukset menisivät amerikkalaisille toimijoille. Lainojen takuina oli hänen mukaansa se, että lainarahoista jopa 90 prosenttia palautuisi amerikkalaisille suuryrityksille kuten pahamaineiselle Halliburtonille.
Väärien ennusteiden avulla suurlainoihin huiputetut maat ajautuivat odotetusti vaikeuksiin. Tällöin ”ammattitappajat” palasivat rikospaikalle vaatimaan velkaantuneelta maalta korvauksia, esimerkiksi halpaa öljyä.
Kun maat eivät sitten selvinneet velkataakastaan, niiden ohjailijoiksi tulivat Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kaltaiset laitokset. Velan verukkeella Yhdysvallat ja isoimmat yritykset siis käytännössä valtasivat käyttöönsä tarvitsemiaan resursseja ikään kuin laillisina siirtomaina.
Eniten tästä hyötyivät yritysten omistajat ja valtion eliitti. Maan kansalaiset jäivät velkataakan maksajiksi – velan maksukorvaukset kun otetaan yleensä sosiaalisista menoista, kuten kouluista tai työttömyysturvasta.
Uusimmassa Hoodwinked-kirjassaan Perkins kertoo, että ”taloudellisten ammattitappajien” toiminta todettiin niin tehokkaaksi kolmannessa maailmassa, että samaa menetelmää alettiin soveltaa muuallakin. Tuloksena on korporaatioiden pyörittämä kapitalistinen suurvalta, jota Perkins kutsuu imperialistiseksi ”korporatokratiaksi”.
”Sen päätavoitteena on maksimoida voitto sosiaalisista ja ekologisista haitoista piittaamatta. Kaksi muuta ominaisuutta ovat yritysten säätelyn purku sekä kaiken vastuun – vankilat, koulut – sälyttäminen niille eli yhteiskunnan yksityistäminen. Nämä kolme tavoitetta ovat johtaneet erittäin epävakaaseen ja vaaralliseen maailmaan.”
Viimeisin esimerkki velkaloukkuun joutumisesta lienee suuren voimalan Alcoa-alumiiniyhtiön tarpeisiin rakentanut Islanti. Perkins huomauttaa kyseisen voimalaprojektin myös tuhonneen hyvin herkän ekologisen ympäristön maan pohjoisosassa.
Islanti ei ole mielenkiintoinen tapaus pelkästään ensimmäisenä velkaantuneena korkean kehityksen valtiona vaan myös äskettäisten kansanäänestysten takia. Yli 90 prosenttia islantilaisista oli sitä mieltä, että pankkien velkoja ei tarvitse maksaa.
Ei ole miään ihme, että puoli maailmaa on liikkeelä, kun amerikkalaiset imperialistit ryöväävät heidän maitaan.
Entinen köyhien kyykyttäjä paljastaa kuinka maailmantalouden sisäpiiri toimii.
On outo tunne, kun tajuaa puhuvansa miehelle, jonka aiempi työ on muistuttanut jännityskirjallisuutta salaisine tehtävineen. John Perkins oli 1970-luvulla ”talouden ammattitappaja”. Hänen kohteitaan olivat kolmannen maailman valtiot ja niiden resurssit, keinojaan päättäjien lahjonta, suostuttelu ja kiristys.
Vuonna 2004 Perkins teki täyskäännöksen ja toi julkisuuteen suuryhtiöiden likaisen edunvalvonnan bestseller-kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man.
Perkinsin uusin Hoodwinked-kirja on selonteko nykytilanteesta, kun todellinen valta on siirtynyt valtiotason poliittisilta toimijoilta globaaleille yrityksille. Nämä kun hallitsevat lobbaamalla politiikkaa ja omistussuhteilla mediaa.
Ekonomistiksi kouluttautunut Perkins tunnustaa Confessions-kirjassaan millainen hänen toimenkuvansa oli, kun hän toimi suurvallan yritysten edunvalvojana. Yhdysvaltain kansallinen turvallisuuspalvelu NSA rekrytoi hänet salaisiin tehtäviin. Keikka vei hänet Chas. T. Main -konsulttifirman pääekonomistin pallille.
Ensimmäinen askel oli löytää maita, joissa oli suuryritysten ja valtion tavoittelemia resursseja kuten öljyä tai kuparia. Sen jälkeen Perkinsin kaltaiset ”talouden ammattitappajat” tekivät työtään kahdessa vaiheessa.
Ensin heidän tehtävänään oli suostutella tai lahjoa kolmansien maiden johtajat ottamaan suunnattomasti lainaa suuriin projekteihin, esimerkiksi voimaloihin tai infrastruktuurin kehittämiseen. Maat kuten Panama tai Ecuador ottivat velkaa NSA:n ja suuryritysten pussiin pelaavien ekonomistien ruusuisiksi maalailemien ennustusten varassa.
Toinen tärkeä tehtävä oli yksityistämisen läpiajo, jotta sopimukset menisivät amerikkalaisille toimijoille. Lainojen takuina oli hänen mukaansa se, että lainarahoista jopa 90 prosenttia palautuisi amerikkalaisille suuryrityksille kuten pahamaineiselle Halliburtonille.
Väärien ennusteiden avulla suurlainoihin huiputetut maat ajautuivat odotetusti vaikeuksiin. Tällöin ”ammattitappajat” palasivat rikospaikalle vaatimaan velkaantuneelta maalta korvauksia, esimerkiksi halpaa öljyä.
Kun maat eivät sitten selvinneet velkataakastaan, niiden ohjailijoiksi tulivat Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kaltaiset laitokset. Velan verukkeella Yhdysvallat ja isoimmat yritykset siis käytännössä valtasivat käyttöönsä tarvitsemiaan resursseja ikään kuin laillisina siirtomaina.
Eniten tästä hyötyivät yritysten omistajat ja valtion eliitti. Maan kansalaiset jäivät velkataakan maksajiksi – velan maksukorvaukset kun otetaan yleensä sosiaalisista menoista, kuten kouluista tai työttömyysturvasta.
Uusimmassa Hoodwinked-kirjassaan Perkins kertoo, että ”taloudellisten ammattitappajien” toiminta todettiin niin tehokkaaksi kolmannessa maailmassa, että samaa menetelmää alettiin soveltaa muuallakin. Tuloksena on korporaatioiden pyörittämä kapitalistinen suurvalta, jota Perkins kutsuu imperialistiseksi ”korporatokratiaksi”.
”Sen päätavoitteena on maksimoida voitto sosiaalisista ja ekologisista haitoista piittaamatta. Kaksi muuta ominaisuutta ovat yritysten säätelyn purku sekä kaiken vastuun – vankilat, koulut – sälyttäminen niille eli yhteiskunnan yksityistäminen. Nämä kolme tavoitetta ovat johtaneet erittäin epävakaaseen ja vaaralliseen maailmaan.”
Viimeisin esimerkki velkaloukkuun joutumisesta lienee suuren voimalan Alcoa-alumiiniyhtiön tarpeisiin rakentanut Islanti. Perkins huomauttaa kyseisen voimalaprojektin myös tuhonneen hyvin herkän ekologisen ympäristön maan pohjoisosassa.
Islanti ei ole mielenkiintoinen tapaus pelkästään ensimmäisenä velkaantuneena korkean kehityksen valtiona vaan myös äskettäisten kansanäänestysten takia. Yli 90 prosenttia islantilaisista oli sitä mieltä, että pankkien velkoja ei tarvitse maksaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.