...lapsenuskoni? Oman elämäni aloitin (no melkein)pärevasussa navetan lattialla - minnekkäs se äiti pienen vauvan olisi pistänyt navettatöiden ajaksi. Sieltä ajoilta peräisin on minussa suunnaton eläinrakkaus (eläinten kanssa tulee aina toimeen - ihmisten ei), josta on tullut minun elämäntapani - ei harrastus.
No eläimiä on huushollissani ollut aina - kaikki ovat vanhuuteen kuoleet - minkä olen ottanut, niin sen olen myös pitänyt. Siksi meille ei tule possuja, hevosia, kanoja, lampaita jne. - näin sanoo ukko! Ja jossain asiassa sitäkin on pakko totella (huokaus).
No sitten asiaan: kun olin pieni tyttö, niin jossain keskustelussa äitini kanssa tulin maininneeksi, että kun silloinen vanha koira lähtee enkeliksi, niin taivaassahan minä sen tapaan. Suureksi järkytykseksi äitini sanoi, etteivät koirat (tai eläimet) pääse taivaaseen. Se oli minulle aivan kamala juttu, koska olin olettanut itsestään selvästi, että taivaaseenhan sitä kaikki mennään, olipa sitten elukka tai ihminen.
Jääräpäisesti olen edelleenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kun minä lähden enkeliksi, niin siellä ne minun eläinkaverini ovat ottamassa minua vastaan, niiden läheisten ihmisten kanssa, jotka sinne ovat minua aiemmin menneet. No täytyy kyllä mainita, että minä olen myös sitä mieltä, että kun puhutaan taivaasta (paratiisista) ja helvetistä - niin se ainut helvetti on ihmisillä täällä maan päällä. Se helvetti kokeilee/ koettelee, toisia ihmisiä enemmän, ja toisia ihmisiä vähemmän - mutta kokeilee/koettelee joka tapauksessa. Sitten kun täällä aikamme taistelemme, pääsemme jokainen sinne taivaaseen/paratiisiin rauhaan. Näin on - näin minä uskon.
Sittemmin joku ihminen sanoi minulle (ja olen lukenut), ettei esim. koiralla ole sielua. Miten niin ei ole sielua - kuka sen on pystynyt todistamaan ettei olisi. Minun koirillani on ainakin sielu - minä näen sen koirani silmistä - minä tunnen sen. Voiko joku sanoa että minä valehtelisin - silloin eikö olisi aivan sama, että minä sanoisin, että se joka pystyy, tai on pystynyt todistamaan, ettei eläimellä ole sielua - sekin olisi valehtelija.Milläs sitä sielun olemassa oloa voidaan todeksi näyttää? Minulle ei riitä se, että joku on näin kirjoittanut, vaan minun täytyy se itse omilla silmilläni nähdä / tai tuntea.
Joka tapauksessa, kun minä täältä enkeliksi lähden, niin siellä ne kaverit minua odottavat, ja häntäänsä heiluttavat. Kuka uskaltaa minun lapsenuskoni (lohtuni)kieltää - kuka kivellä ensimmäisenä hivauttaa??!!!?!
No eläimiä on huushollissani ollut aina - kaikki ovat vanhuuteen kuoleet - minkä olen ottanut, niin sen olen myös pitänyt. Siksi meille ei tule possuja, hevosia, kanoja, lampaita jne. - näin sanoo ukko! Ja jossain asiassa sitäkin on pakko totella (huokaus).
No sitten asiaan: kun olin pieni tyttö, niin jossain keskustelussa äitini kanssa tulin maininneeksi, että kun silloinen vanha koira lähtee enkeliksi, niin taivaassahan minä sen tapaan. Suureksi järkytykseksi äitini sanoi, etteivät koirat (tai eläimet) pääse taivaaseen. Se oli minulle aivan kamala juttu, koska olin olettanut itsestään selvästi, että taivaaseenhan sitä kaikki mennään, olipa sitten elukka tai ihminen.
Jääräpäisesti olen edelleenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kun minä lähden enkeliksi, niin siellä ne minun eläinkaverini ovat ottamassa minua vastaan, niiden läheisten ihmisten kanssa, jotka sinne ovat minua aiemmin menneet. No täytyy kyllä mainita, että minä olen myös sitä mieltä, että kun puhutaan taivaasta (paratiisista) ja helvetistä - niin se ainut helvetti on ihmisillä täällä maan päällä. Se helvetti kokeilee/ koettelee, toisia ihmisiä enemmän, ja toisia ihmisiä vähemmän - mutta kokeilee/koettelee joka tapauksessa. Sitten kun täällä aikamme taistelemme, pääsemme jokainen sinne taivaaseen/paratiisiin rauhaan. Näin on - näin minä uskon.
Sittemmin joku ihminen sanoi minulle (ja olen lukenut), ettei esim. koiralla ole sielua. Miten niin ei ole sielua - kuka sen on pystynyt todistamaan ettei olisi. Minun koirillani on ainakin sielu - minä näen sen koirani silmistä - minä tunnen sen. Voiko joku sanoa että minä valehtelisin - silloin eikö olisi aivan sama, että minä sanoisin, että se joka pystyy, tai on pystynyt todistamaan, ettei eläimellä ole sielua - sekin olisi valehtelija.Milläs sitä sielun olemassa oloa voidaan todeksi näyttää? Minulle ei riitä se, että joku on näin kirjoittanut, vaan minun täytyy se itse omilla silmilläni nähdä / tai tuntea.
Joka tapauksessa, kun minä täältä enkeliksi lähden, niin siellä ne kaverit minua odottavat, ja häntäänsä heiluttavat. Kuka uskaltaa minun lapsenuskoni (lohtuni)kieltää - kuka kivellä ensimmäisenä hivauttaa??!!!?!
Vastaukset 18
Vanhimmat
pelastavaa uskos, josta Johannes 3. luvussaan
kertoo Nikodeemukselle eli ihmisen tulee syntyä
sisäisesti uudesti, mikä tarkoittaa sitä, että tulet Jumalan pyhien käskyjen valossa ensin synnituntoon, säikähdät ja pelästyt sitä tosiasiaa, että jos nyt joudut Jumalan valkean valtaistuimen eteen tuomittavaksi, joudutkin kadotukseen..lapsen usko ei ole sitä uskos, joka uudistaa ihmisen siäisesti,,,,siihen tarvitaan
tämä ahdas portti, että siinä synnintunnossa käännytkin Jumalan puoleen ja pyydät syntejäsi anteeksi ja silloin Pyhä Henki kirkastaa sinulle, että Jeesus on jo kuollut syntiesi tähden ja hänen viaton verensä vuodatettiin Golgatalla niiden sovitukseksi ja saat kaikki syntisi anteeksi...silloin olet vanhurkas...kuten Raamattu opettaa..tulemme vanhurkaiksi uskon kautta Jeesuksen vereen...tämä kaikki on sinulle varmaan jo lapsena kasteessa annettu, mutta et ole saanut vielä kokea sitä todeksi,,,siis uudestistyntymisen eli uskoontulon "peso" on jo sinulla ulkonaisesti, mutta sisäinen pelastava usko puuttuu....Muista täsää lapsen uskossasi, että vielä köyhemmin alkoi Jeesuksen elämä kun hänen ensimmäinen vauvansänkynsä oli aläinten syöttökaukalo ja kaikin puolin hämärä. köyhä maja, kallioon lohittu eläinsuoja, mutta siinä Jumala jo osoitti rakkautensa sinuakin kohtaan, että antoi ainokaisen Poikansa tulla ihmiseksi maailmaan, että sinäkin saisit häneen...Jeesukseen uskomalla syntisi anteeksi....
Ei sinusta enkeliä tule koskaan, mutta jos kuolet uskossa Herraan tai olet ukovaisena Häneen elossa silloin kun hän tulee uudestaan maan päälle, on Raamattu luvannut silloin, että Jumala muuttaa yhdessä hetkessä, silmnänräpäyksessä meidän syntisistä liharuumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaisiksi ja sehän on samanlainen ylösnousemusruumis, jollainen Jeesuksellakin oli
ylösnousemuksensa jälkeen...hän söi ja joi...kulki lukkojen läpi ja katosi taas...muuntui toisennäköiseksi Emmauksen tiellä kulkeneille niin etteivät he häntä tunteneet...ja tämä ruumis ei enää sairasta...ei kuole vaan on ikuinen ja siinä ruumiissa saamme olla aina hänen kanssaan ja siinä ruumiissa meitä ei koskaan enää tuomita kadotukseen...
vaihda siis lapsenuskosi pelastavaan uskoon..Pyydä sitä Jumalalta Jeesuksen nimessä..vedotkaamme Jumalan lupaukseen, että missä kaksi sopivat keskenään mistä asiasta tahansa, että sitä rukoillen Jumalalta pyytävät, niin Herra sen tekee...Pyydän sinulle Pyhän Hengen uudistusta ja elävää uskoa, tee samoin ja niin saat oikean uskon Herraan;
Rakas Jeesus, pelasta tämä "tuulikello"-nimimerkillä kirjoittava ihminen.. Herra,,,tuuli puhaltaa missä tahtoo emmekä tiedä mistä se tulee ja minne se menee, mutta niin on myös Hengestä syntynyt...anna tälle ihmiselle johdatuksesi Golgatan ristille..Jeesuksen verilähteelle..anna pelastava usko..lain kautta tullut synnintunto..parannuksen armo ja uusi elämä, kun hän saa ymmärtää, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä...kiitos, että teet tämän kaiken hänen kohdallaan...vaikutat ja vedät Jeesuksen tykö ja Raamattu ei raukene tyhjiin, koska siellä sanotaan, sinun sanoneen, Jeesus, että joka sinun tykösi tulee, sitä sinä et heitä pois vaan annat voiman tulla sinun lapsiksesi--johdata myös raittiissa ja oikeassa opissa uskoontulon jälkeen...varjele uudestikastajien ja muiden harhaopettajien ja valheapostolien eksytyksiltä ja johdata kaikessa totuuteen..Jeesuksen nimessä! Amen!
siunausta kaikessa t. raimo
jos sinulla on jotain henkilökohtaista kysyttävää, voit kysyä luottamuksellisesti
e-mail: [email protected]
...ei millään pahalla, mutta saisko saman suomeksi, me "uskottomat" ja uskomattomat, kun ei kaikkea aina ymmärretä, ellei ne ole selkokielelle kirjoitettu.
Silti lapsenuskoni pidän - enkeli minusta tulee sitten joskus. Siitä minä lohtua elämässäni saan - ei pidä pieneltä "lapselta" tikkaria viedä. Luulenpa että samoin ajattelevia kuin minä on muitakin, ja kun puhutaan siitä Jumalan hyvyydestä, niin minun uskossani Jumala on suvaitsevainen, anteeksi antavainen - eikä nakkaa sitä kiveä niskaan, vaikka tällainen lapsenusko onkin.
"Rakas Jeesus, pelasta tämä "tuulikello"-nimimerkillä kirjoittava ihminen.. Herra,tuuli puhaltaa missä tahtoo emmekä tiedä mistä se tulee ja minne se menee, mutta niin on myös Hengestä syntynyt". Olipa kaunista - kiitos.
Minulla roikkuu n. 10 tuulikelloa verannalla. Vienossa tuulessa ne soittavat uskomattoman kaunista "laulua", kun laitan silmäni kiinni, ja kuuntelen niitä. Aistit ovat ne jotka kertovat tunteista ja tunnoista - niitä aisteja minä edelleenkin aion kuunnella näissä lapsenuskoasioissanikin.
Johanneksen avankeliumin 3.luvun 8. jakeesta
ja tässä 7 ja 8:
" Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle, teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee, niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt..."
Siis suomeksi: sinun tulee syntyä uudesti ylhäältä...eli tulla uskoon....eli saada syntisi anteeksi Jeesuksen veressä...ja silloin Jumalan
Henki synnyttää sinusta todellisen kristityn..
Nyt kaikesta päätellen olet sielullinen ihminen, joka arvostat kauneutta...tuotakin Jumalan sanan kohtaa...olet eläinrakas... arvostat enkeleitä ja niin edelleen....mutta nämä tällaiset "kauneusarvot" samoin kuin "lapsuuden uskomme" eivät pelasta sieluamme, vaan meidän tulee saada tuntea oma viheliäisyytemme ja syntisyytemme...tultava parannuksen paikalle ja saada syntimme anteeksi...
Vielä sanon saman, ettei meistä tule enkeleitä, mutta saamme ylösnousemusruumiin jossa saamme olla jo maan päällä kerran ja sitten myös taivaassa ikuisesti ja on olemassa ainakin yksi Raamatun paikka, jossa sanotaa, että pelastetut
"ovat kuin enkelit",,,mutta se ei kuitenkaan tarkoita samaa, koska Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta enkelit taas palveleviksi hengiksi ja Raamatun mukaan niillä on siivet...kultainen vyö rinnan kohdalla...ja miekka kädessä...
No kuitenkin olen sanonut, mitä halusin ja jos rukoilet toisena, minä olen toinen, että Jeesus ottaisi sinut lapsekseen, se toteutuu!!
siunausta t. raimo
P.S. Olen itsekin hyvin taiteellinen...olin tanssimuusikko, joka kerran pyysin: Jumala, jos
olet olemassa ja sinulla on varattuna minulle jokin muu tehtävä kuin olla tansittamassa kapakoissa ihmisiä, osoita se! Ei mennyt kauaa kun mennessäni Puolangalla kirjakauppaan, tiskin takana oli lämminhenkinen vanha nainen, joka katsoi syvälle silmiini ja alkoi itkeä...Hän sanoi: tule tänne perähuoneeseen...täällä on Iso Raamatun Tietosanakirja, joka on odottanut täällä monta vuotta sinua ja heti kun tulit tuohon ikkunan äärelle, tiesin, että sinä olet se henkilö, jonka Jumala on lähettänyt...ota tämä kirjasarja...se maksaa 500 mk, mutta saat sen ilmaiseksi, koska tulet tarvitsemaan sitä...."
ja paljon paljon muuta tapahtui...Jeesus ilmaisi
itsensä ja alkoi johdattaa aivan toisenlaisia teitä!
Lainaus
------------------------------------------------
Alkuperäinenlähde Tuulikello
Minulla roikkuu n. 10 tuulikelloa verannalla. Vienossa tuulessa ne soittavat uskomattoman kaunista "laulua", kun laitan silmäni kiinni, ja kuuntelen niitä. Aistit ovat ne jotka kertovat tunteista ja tunnoista - niitä aisteja minä edelleenkin aion kuunnella näissä lapsenuskoasioissanikin.
------------------------------------------------
Niillä kelloilla on taipumus soida kauniisti, niin kauniisti, että tuulen huminakin saattaa jäädä kuulematta.
Kuitenkin tuulikellot ovat vain metallia tai jotain muuta materiaalia, ja en usko, että aistien kuunteleminen itsessään voi viedä oikeaan. Itse ainakin itseäni ja aistejani tutkiessa olen joutunut hyvin kipeään havaintoon, että totuus ei löydy minusta. Sen totuuden siis täytyy löytyä muualta. On tuskallista havaita olevansa jo niin rehellinen ja hyvä, että on kova ja vääristyy koko ajan. Ja tähänkin avun täytyy löytyä minun ulkopuoleltani. Tämä on tätä minun uskoani, kantapään kautta opittua.
En tahdo alkaa väittelemään kanssasi, jätän vain pari asiaa ajateltavaksi, jotta voit niitä rauhassa pohtia jos tahdot, vaikkapa tuulikellojesi helinää kuunnellen.
Ensinnäkin. Todellisuus on juuri sellainen kuin se on, mielipiteistämme riippumatta. Jos ihminen on syntinen, niin hän on sitä. Ja hän ei ole sitä sillä tavalla kuinka itse kukin haluaa tuon sanan sisällön määritellä, vaan juuri sillä tavalla mikä asian sisältö todellisuudessa on.
Kuinka sitten voimme päästä siitä perille?
Jos ei ole Jumalaa, ei ole syntiäkään.
Tämän määritelmän mukaan voimme toki antaa "Jumalalle" minkä merkityssisällön tahansa: jokin Korkeampi Voima ym.
Jos siis on Jumala, josta käsin synti ja syntisyys saa todellisen merkityksensä, niin myöskin Jumala on juuri se, joka Hän todellisuudessa on.
Ei ainoastaan "jokin korkeampi voima".
Samaa metodia käyttäen:
Jos taivas JA kadotus ovat - ne ovat ihmisen epäuskosta ja vastaväitteistä huolimatta. Jos taivasta JA kadotusta ei ole - niitä ei ole ihmisen uskosta ja uskonnollisuuksista huolimatta.
Edelleen: jos nämä iankaikkisen olemassaolon perimmäiset ulottuvuudet, joissa jatkamme persoonallista elämäämme ajallisen kuoleman jälkeen, ovat, niin ne ovat juuri sellaisina kuin ovat.
Näin ollen kaikki saa todellisuutensa Jumalasta käsin.
Millainen on Jumala?
Rakkaus? Mitä tarkoitetaan sanalla rakkaus - annetaanko sille sisältö ihmisestä, vai Jumalasta käsin? Saako Jumala ilmaista meille mitä todellinen rakkaus pohjimmiltaan on?
Pyhyys?
Ymmärrän, että Jumala on pohjimmiltaan Pyhä. Se merkitsee mm. juuri sitä, ettei Hän ole määritelmiemme sidottavissa. Hänessä ei ole mitään "likaista, väärää, epäonnistunutta". Jumala on TÄYDELLINEN.
Nyt, miltähän maailma ja ihminen näyttää täydellisestä Jumalasta käsin, persoonasta, joka on ehdottoman Pyhä, persoonasta, jossa ei ole mitään vääryyttä.
Ihminen näyttää syntiseltä (Jumalaa vastaan rikkoneelta, kelpaamattomalta, Hänestä erillään olevalta, olemuksellisesti Hänelle vieraalta ja Hänen suunnitelmaansa vastustavalta, kapinalliselta), eikö niin? Eikä ainoastaan näytä, vaan on! Koska todellisuus määräytyy Jumalasta (joka on Pyhä) käsin.
Eikö voisi olla niin, että iankaikkinen Jumala rakkaudessaan on sovittanut syntimme, juuri sillä tavalla kuin on nähnyt hyväksi tehdä? Ehkäpä Hän teki sen juuri Jeesuksessa Kristuksessa?
Silloin paikkansa pitää Raamatun ilmoitus:
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa (Jeesuksen), ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä (joka uskoo Jeesukseen) olisi iankaikkinen elämä.
Raamatun mukaan ehdoton, pelastava armo edellyttää suhdetta Jumalaan, suhdetta, joka voi toteutua vain Jeesuksessa Kristuksessa, syntien anteeksiantamuksen ja "uudestisyntymän" kautta, jossa ihminen pääsee Jumalan yhteyteen ja Hänen lapsekseen.
Jos me olemme taivaassa enkeleitä, niin sitten olemme. Jos emme ole, niin sitten emme ole.
Sekin on asia, jossa on hyvä myöntää:
Sinä Jumala sen tiedät!
Raamatun mukaan emme ole enkeleitä. Määrätyssä mielessä olemme "enkelten kaltaisia", mutta emme enkeleitä. Ihminen ei ykskaks voi muuttua enkeliksi, sillä enkelithän on eri luomistekoa kuin ihminen.
Sitten tähän toiseen asiaan. Kysymyshän on lähinnä siitä, onko "tikkarimme" todellisuuden mukainen? Todellisuuden mukainenhan se on joka tapauksessa siinä mielessä, että se vastaa joihinkin todellisiin tarpeisiimme, tai ainakin kuvastaa todellisia toiveitamme ja päiväuniamme, ja tunteet joita "tikkaria" nuoleskellessa koemme, ovat nekin todellisia tunteita.
Toki.
Mutta kun ajattelemme ihmisen uskoa. Ovatko ne asiat, joihin uskomme, todellisesti olemassaolevia - vai olemassaolevia ainoastaan mielikuvituksessamme ja toiveissamme?
Näin ajatellen, jos "tikkarimme" ei vastaa todellisuutta, silloin se on todellisuuden ( = syntisyyden ) pakokeino.
Luulenpa, että jos lapsi nautiskelee myrkytettyä tikkaria, niin jokainen vastuullinen vanhempi ja lähimmäinen tekee varmasti kaikkensa ottaakseen sen häneltä pois, vaikka tikkari näyttäisi ja maistuisi kuinka hyvältä? Ja jos lapsi on vastuullinen aikuinen, tai ainakin ihminen jolle (syystä tai toisesta) on annettu oma tahto ja valinnanvapaus, varmasti varoittaisit häntä ja kehottaisit ainakin miettimään tekemisiään tarkasti, kun näinkin vakavista asioista on kysymys?
Onko se kivien heittelemistä?
Ja JOS Jumala on valmistanut ihmiselle pelastustien, mahdollisuuden tuntea Hänet todellisena Jumalana henkilökohtaisesti ja päästä tuomion alta, joka synnistä väistämättä seuraa, onko suvaitsemattomuutta että Hän ei hyväksy ihmisen omia "pelastusteitä", teitä jotka kuitenkaan eivät johtaisi perille?
Minä ajattelen, että Jumala tahtoisi kyllä meillä olevan lapsenomaisen uskon Häneen, joka on todellinen Jumala; se ei suinkaan tarkoita lapsenomaista uskoa johonkin käsitteeseen "Jumala", jolle antaa omien mieltymystensä mukaisen ja ihmistekoisen (humanistisen) sisällön.
Lopuksi. Ihan vain omana kokemuksena sanon, että minulla oli "Jumalasta" kaikenlaisia ajatuksia ja käsityksiä, ne olivat osa minun henkilökohtaista todellisuuttani ja uskomusmaailmaani, mutta kun löysin totuuden Jeesuksesta ja Hän tuli elämääni todelliseksi Vapahtajaksi, silloin pääsin tuntemaan ja kokemaan Jumalan todellisuutta, jonka myötä olen löytänyt myös itseni syvemmin.
Kaikkea hyvää sinulle, Tuulikello.
Toivon että pohdit esittämiäni näkökohtia rehellisesti.
Helvettiin me kaikki mennään, rauhotu.... :)
Ei vaa, mee sie se jumalas luo niitte kavereitte kans...
Mitä sie kaikkie höpinöitä kuuntelet lapsi hyvä?
Pidä uskos.
Tällaiset kirjoitukset, kuten tämä tuulikellon teksti, ovat sikäli hämmentäviä, että ei voi oikein tietää, mitä meiltä muilta toivotaan. Toisaalta on laitettu paljon kysymysmerkkejä ikään kuin toivottaisiin muiden ihmisten näkemyksiä ja mielipiteitä. Toisaalta taas sävy on kovin uhmakas ja itsevarma – ja erilaisten näkemysten esittäjät tuomitaan jo etukäteen kivellä heittäjiksi. Tuntuu siis siltä, että tuulikello haluaa lukea vain omaa uskoaan tukevia ja hänen ratkaisujaan kiittäviä kommentteja, muunlaiset näkemykset ovat kivittämistä.
Mutta koska keskustelupalstan tarkoitus ei ole vain myötäkarvaan silittäminen vaan erilaisten näkemysten esiintuominen, otan tuulikellon kysymysmerkkien haasteen vastaan.
Saatko pitää lapsenuskosi? No, kuka sinua estäisi? Mutta jos kyselet täällä muiden näkemystä uskosi sisällöstä, niin varaudu siihen, että muut uskovat toisin.
"Lapsenuskosi" ei ole kristinuskoa. Sinä pidät uskosi, jos niin haluat, mutta ei varmasti ole pahaksi tietää sitä tosiasiaa, että uskosi ei ole Jumalan sanan ja opetuksen mukaista kristinuskoa. Olet luonut ihan oman uskosi, joka ei ole Jeesuksen uskoa, mutta ehkä asialla ei ole sinulle mitään merkitystäkään.
Jeesuksen opettaman uskon mukaan ihmisistä ei tule enkeleitä. Enkelit ovat olemassaolevia, ihmisistä poikkeavia olentoja. Eläimillä ei ihmisen tavoin ole kuolematonta sielua, eikä niitä odota ikuinen elämä viimeisen tuomion jälkeen. Jeesuksen sanojen mukaan helvetti on myös hyvin todellinen asia, johon osa ihmisistä joutuu kuolemansa jälkeen – Jeesuksen opetuksen mukaan helvettiin menee jopa osa niistä, joiden "oli määrä periä valtakunta" eli päästä taivaaseen. Eläimet eivät siis kuitenkaan joudu helvettiin. Eikä taivaaseen. Eläimen elämä loppuu kuolemaan, mutta tämä nyt on kristinuskon opetus, sinulla on oma oppisi.
on ihan yhtä totta kuin tuulikellonkin.
Se että helvetin moni hölmö uskoo jessescheisseen ei tee Jumalaa tai Jeesusta olevaksi oikeassa elämässä.
Mutta pidä vain lapsenuskosi jesseen
No totta tosiaan! Se, että toista miljardia ihmistä uskoo Jeesuksen ja Isään, ei tee Jumalaa olevaksi ja todeksi. Kolmiyhteinen Jumala on olemassa, vaikka kukaan ei häneen uskoisi. Jumalan totuus ei ole riippuvainen meidän uskostamme. Ei minun, sinun tai tuulikellon uskosta.
Mutta toki uskonasiosita, Jumalasta, taivaasta ja enkeleistä kiinnostuneen on hyvä tietää, mikä on kristinuskoa ja mikä ei.
Tätähän minä halusinkin, että keskustellaan suomen kielellä. Ehkäpä ajatuksen takana oli tarkoitus ärsyttää, ja sohaista muurahaispesää. Mutta ei missään nimessä tarkoitus ollut olla kellekkään ilkeä - enkä omasta mielestäni ollutkaan. Ja itsevarmakin olen, mutten uhmakas - niin itsevarma, että maailma ei ole voinut olla satuttamatta. Niinhän meille itsevarmoille useimmiten käy, koska olemme inhimmillisiä ihmisiä - se on vain geeni jonka on perinyt vanhemmiltaan - jota on tuettu kasvatuksessa - ja joka ei ole helpoin ominaisuus kantaa, varsinkin naiselle, tässä miesten yhteiskunnassa.
Ymmärrättekö te ihmiset jotka kerrotte olevanne uskossa, ja julistatte sitä niillä palstoilla, mitkä eivät liity mitenkään uskontoon, miten se joskus kertakaikkiaan ärsyttää, meitä toisin ajattelevia. Kun olen esim. lemmikkieläinpalstalla lukemassa juttuja, niin sieltä saattaa yks kaks iskeä pitkät litaniat raamatun lauseita eteen, joista en ymmärrä mitään - se ärsyttää, että mitä ne tekstit siellä tekee. Samalla tavallahan minä nyt taisin ärsyttää joitakin kirjoitukseni lukijoita.
Mutta kuitenkin tuulikello on jääräpää, ja pitää näistä omista tikkareistaan kiini. Jos en pääse teidän mielestä "taivaaseen" elukoitteni kanssa, eikä minusta enkeliä tule - niin täytyykö alkaa ateistiksi - sittenhän minä en lohtua mistään saa, kun maailma potkii päähän.No samalla taidan vastata, etten minä ateisti halua olla, johonkin minä kuitenkin haluan uskoa.
Mitä se usko sitten loppujen lopuksi on - kuka on uskova ihminen. Sekö joka osaa ne raamatun lauseet ulkoa, ja tietää tasan tarkkaan mitä mikäkin tarkoittaa.Sekö on uskova joka voi mennä raamatun tekstien takaa tuomitsemaan, olemaan suvaitsematon, paheksuva, ankara, niitä kohtaan jotka ajattelevat toisin asioista (en tarkoita edellä mainittuja kirjoittajia).Minä en usko siihen, että juuri nämä ihmiset ovat niitä oikeita uskovia. Ehkäpä siksi näiden uskovien "usko" ei minuun kolahda, vaan minulla on oma lapsenuskoni - mutta usko kuitenkin siihen, että on olemassa Joku.
Minun kotonani ei uskon asioista löpisty, vanhemmilla oli vain työtä työn päälle - ei ne olisi mihinkään töiltään kerenneet ja jaksaneet, silti vanhempani ovat aina uskoneet Jumalaan omien sanojensa mukaan. Saattelivat sunnuntaisin meitä lapsia pyhäkouluun (missä tykkäsin käydä, kun keräilyvihkoon sai kivoja tarroja, ja muita lapsia tapasi), opettivat ja lukivat pienenä yhdessä iltarukouksen (yllätys, yllätys, saman rukouksen opetin lapselleni, saman rukouksen edelleenkin joskus iltaisin mielessäni luen). Mutta meillä ei siteerattu raamattua, ei oltu tuomitsevia kun töppäsin, ei hylätty kun töppäsin yhä uudelleen ja uudelleen - aina annettiin anteeksi, ja avosylin vastaan otettiin.Minun lapsenuskossani se "Joku" käyttäytyy juuri näin kuin vanhempani.Ja vaikka esim. isäni ei uskosta sen paremmin puhunut, mutta minusta hän oli minun silmissäni aito uskova, koska viimeisenä päivänään tietäessään kuolevansa, sanoi että hän uskoo Jumalaan. Isäni tuntien se tuli täydestä sydämestä, koska hän ei "läpiä päähän puhunut" koskaan.
Tuli mieleeni myös yksi syy miksi minä tänne näitä kirjoituksiani olen kirjoittanut. Ehkä minä haluan purkaa sitä omaa salaista uskoani, jonka haluan piilossa pitää muilta. Kai minun helpompi olisi julistautua uskovaiseksi tai ateistiksi - silloinhan minä pääsisin elämässä paljon helpommalla. Ainahan on helppoa uida vastavirrassa samaan suuntaan kuin muutkin, niin ei eroitu joukosta.
Tuulikello on edelleenkin järkkymätön - elekee viekö miun tikkaria - jospa järki tulloo kun ikkee tulloo lissee, tai sitten ei! Huutomerkit on kivoja - yritin niitä vältellä!
Kyselet kirjoituksessasi kuka on uskova. Sekö joka osaa pitkät litaniat Raamatun lauseita ulkoa? Joka on paheksuva, ankara, niitä kohtaan jotka ajattelevat toisin?
> Minä en usko siihen, että juuri nämä ihmiset ovat niitä oikeita uskovia. <
Raamatun mukaan uskovaisuus ei synny siitä että osaa ulkoa Raamatun lauseita. Ei myöskään se ole mikään uskon tai uskovaisuuden merkki, että tuomitsee ja paheksuu eri tavalla ajattelevia.
Mutta:
Usko ei myöskään katoa siitä, että julistaa (ehkä taitamattomastikin ja väärissä yhteyksissä) niitä Raamatun lauseita. Usko ei myöskään katoa siihen, jos lankeaa olemaan tuomitseva ja paheksuva.
Kristillistä uskoa ei voi synnyttää rakastamalla, huolehtimalla toisista jne.
Raamatun mukaan kristillistä uskoa ei voi synnyttää edes Raamatun ohjeita noudattamalla, siis ulkokohtaisina käskyinä. Päinvastoin. Jeesus sanoi että tuollaiset uskonnolliset ihmiset, jotka eivät koskaan ole todellisesti menneet sisälle "ahtaasta ovesta", ovat estelemässä niitäkin, jotka tahtoisivat mennä.
Kristinusko ei ole tekojen uskonto.
Uuden testamentin opetus on yksiselitteisen selkeä.
Sen mukaan oikea usko Jumalaan ei ole vain "jonkin asian uskomista", vaan se on ennen kaikkea "suhde Häneen, johon uskotaan". Uuden testamentin mukaan jopa riivaajat uskovat että Jumala on olemassa.
Usko Jumalan olemassaoloon ei vielä merkitse suhdetta Jumalaan. Ihminenhän voi sanoa mitä tahansa mielikuvaa, tunnetilaa tai käsiterakennelmaa Jumalaksi.
Tiedän useita tapauksia joissa ihminen on ollut yhteydessä demonihenkeen - kyllä, sielunvihollinen ja riivaajatkin ovat todellisuutta - ja luullut tuota henkeä Jumalaksi!
Laitoin tälle palstalle lyhennelmän kirjoista PIMEÄÄ VALOA ja KAUKO-OHJATTU, on tipahtaneet edelliselle sivulle mutta löytyvät sieltä kun klikkaat oikeasta alakulmasta "seuraava".
Esimerkiksi kirjassa PIMEÄÄ VALOA päähenkilö luulee hindugurua (oikeastaan hänessä vaikuttavaa henkeä) Jumalaksi.
On kuitenkin todellisesti olemassa persoona, jota sanalla Jumala tarkoitetaan.
Olisiko Hän kaikkea mitä tuolla sanalla kuvataan, yhdelle yhdenlainen ja toiselle toisenlainen? Vai olisiko niin, että Hän on kaikkien noiden kuvausten takana, niin että jokainen määritelmä kuvaa Hänestä jotakin, mutta mikään ei kokonaan, koska Hän on kuvaustemme ja määritelmiemme "tavoittamattomissa"?
Olisi varsin kiehtovaa ajatella, että todellinen Jumala on löydettävissä kaikkien uskontojen kautta, että uskonnot ovat kuin polkuja vuoren rinteillä, yksi kiipeää yhtä rinnettä ja toinen toista, mutta huipulla kaikki kohtaavat - ja sulautuvat yhteen kaikkiallisessa jumaluudessa?
Jokseenkin tuolla tavalla minäkin ajattelin, joskus.
Olen edelleen samaa mieltä sikäli, että uskonnot kyllä ovat tietyllä tavalla saman arvoisia, ja - jos tätä kuvaa tahdotaan käyttää: huipulla ne kohtaavat toisensa.
Huipulta on kuitenkin vielä pitkä matka taivaaseen.
Ja sinne ei päästä uskonnon keinoin.
Voimme nuoleskella mitä tahansa tikkareita uskoessamme "omiin jumaliimme", mutta kenellä on nöyryyttä "laskea uskomuksensa ristin juurelle"?
Se tarkoittaa: myöntää että olen rajallinen, ja että Jumala on enemmän kuin määritelmäni, ja että tuo Jumala, joka on enemmän, on ehkä itse valmistanut tien taivaaseen ja pelastukseen, ja jos näin on, eikö Hän olisi valmis sen ilmoittamaan, kun suostun etsimään Häntä koko sydämestäni - vai ovatko "tikkarini" minulle rakkaampia kuin totuus?
...kuluttua. Elikkä vastaan tähän viestiin sitten (huomenna tai ylihuomenna), kun ajatuksen kanssa olen lukenut. Täytyy palata taas "maan pinnalle" - koti kutsuu.
että kirjoitit tuon Tuulikellolle, mutta kun iloitsin viestistäsi niin kovin. (hymyä)
1.
Eräässä laulussa sanotaan
"Uskoa ei synny omin voimin, ilmaiseksi anova sen saa,
sitä ansaita ei töin ja toimin, Jumala sen meille lahjoittaa"
ja vielä:
"Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon..."
On olemassa oikeita uskovia, jotka on anteliaita, ystävällisiä, eläinrakkaita...
Ja on oikeita uskovia, joilla on ongelmana esim. suvaitsemattomuus, äkkipikaisuus, inho eläimiä kohtaan...
Merkillistä, mutta totta?
On uskovia, joissa kristillisen uskon ydinsisältö, henkilökohtainen Jeesuksen tunteminen ja Hänen sydämenlaatunsa, saa vaikuttaa.
Ja on uskovia, joissa uskon sisältö ei kovinkaan paljon vaikuta, tai vaikuttaa hyvin rajallisesti.
Jälkimmäisessä tapauksessa on kyllä ongelma, joka varmasti murehduttaa Jumalaa, mutta ei se heidän uskoaan kokonaan tyhjäksi tee.
Jos ihminen on kokenut syntien anteeksiantamuksen Jeesuksessa ja sen kautta tullut elävään yhteyteen Jumalan kanssa, jonka vakuudeksi Jumala on antanut hänen sisimpäänsä oman Henkensä "lapseuden sinetiksi", niin ei ihmisen omat kömmähdykset ja kasvamattomuudet sitä tyhjäksi tee.
Ihminen ei pelastu hyviä tekoja tekemällä.
Eikä hän menetä pelastustaan pahoja tekoja tekemällä, sillä anteeksiantamus eli armo on voimassa.
Ihminen pelastuu yksin uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, siinä armossa, joka on Jeesuksen Kristuksen lunastustyössä.
2.
Ajattelen että Jumala on.
Ajattelen että Jumala, joka on, on "määritellyt" itsensä Raamatussa, jossa Hän osoittaa tien luokseen, kuin Hänet voidaan löytää ja oppia tuntemaan.
Koko kristinuskon peruskäsite on syntisyys.
Lyhyesti sanottuna se merkitsee olemuksellista eroa Jumalasta. Tämä on tosiasia jota ihminen pyrkii (usein lähes hinnalla millä hyvänsä) pakenemaan tai ainakin kiertämään. Syntitodellisuuden pakeneminen ei ilmene ainoastaan ateistisessa vakaumuksessa, vaan yhtä hyvin uskonnollisena käyttäytymisenä, jossa ihminen uskoo Jumalaan "omalla tavallaan".
Raamatun ilmoituksen mukaan ihmisen oma uskonnollisuus, jolla Hän korvaa Jumalan valmistaman pelastuksen ja nöyrtymisen todellisen Jumalan edessä, on Jumalalle "kuin saastainen vaate".
Silloisessa kulttuurissa "saastainen vaate" merkitsi vaatekappaletta, jota ei voinut puhdistaa, se oli tuhottava.
En ole aina ajatellut että Jumala on. Varsinkin synti oli käsite jota vierastin. No, eihän se mieltä ylentävä sana olekaan, toden totta. Sekin on totta, että tuota sanaa joskus käytetään kevytmielisesti ja sillä leimataan ja alistetaan lähimmäisiä. Kuitenkin todellisuus, jota Raamattu kyseisellä sanalla kuvaa, on olemassa. Se vaikuttaa maailmassa ja meissä. Syntitodellisuuteen on vain yksi lääke: Jumalan anteeksiantamuksen ja armon kautta päästä Hänen yhteyteensä. Lähtökohta tähän on Jeesuksen sovintoveri. Kuinka valtava onkaan pelastuksen todellisuus noiden yksinkertaisten sanojen "Jeesuksen sovintoveri" takana! Ihmeelliset armon ja elämän tuntemisen ulottuvuudet!
(kaksi huutomerkkiä)
3.
En ole siis aina ajatellut näin.
Lyhyesti. Eräässä elämäni vaiheessa olin tullut tilanteeseen, että olin tietoinen että on jotakin itseäni suurempaa, minun ulkopuolellani olevaa, ja että tuo jokin itseäni suurempi tahtoi minun löytävän itsensä. En osannut nimittää häntä Jumalaksi, koska mielestäni "Jumala" kuului uskontoihin, ja se mitä kaipasin ja mitä olin ikäänkuin aavistelemassa, oli mielestäni suurempaa kuin mitkään uskonnot.
Erityisesti tunsin vastenmielisyyttä kristinuskoa kohtaan, koska näkemykseni oli että se on alistamiseen ja ihmisten manipuloimiseen perustuva uskonto.
Tulin sitten tilanteeseen, jossa ymmärsin, että rehellisenä totuuden etsijänä minun täytyi sanoa:
"Jeesus, jos sinä olet oikeasti olemassa, jos sinä olet tuo Rakkaus, jos on totta se mitä Raamattu sinusta sanoo että olet kuollut syntieni tähden, ilmaise itsesi todeksi, anna kaikki pahat tekoni anteeksi ja tule elämääni, sydämeeni."
Kokemukseni oli ja on että tuona hetkenä minun ja Jumalan välillä oleva "muuri" murtui ja Hänen rakkautensa tuli sisimpääni elävällä, todellisella ja vaikuttavalla tavalla.
Tuosta hetkestä lähtien Jumala on vastannut rukouksiini, on opettanut minua tuntemaan Häntä syvemmin jne.
Tätä minulle merkitsee kristinusko, elävän Jumalan tuntemista ja halua kasvaa Hänen tuntemisensa kautta.
Silmäni alkoivat avautua. Kristinusko ei enää ollut uskonto uskontojen joukossa, yllätyksekseni koin epäämättömän selvästi että kristinusko onkin elämän perustavaa laatua olevien tosiasioiden ja periaatteiden ilmaus, kertomus siitä, mitä todellinen Jumala on oikeasti tehnyt. Ja että tuon kertomuksen omaksuminen ei ole vain uskomista tiettyyn käsiterakennelmaan - uskon todellisuus on pääsemistä kertomuksen osallisuuteen, jossa kristillisten käsitteiden sisältö, ei ulkonaisina sanoina ja terminologiana vaan toimivan Jumalan tekoina elävällä tavalla avautuu elämäni arkeen.
Raamattu, joka oli ennen ollut kuollutta kirjainta, tosin myös hyviä ja ihan kannatettavia elämänohjeita sisältävä uskonnollinen teos, alkoi elää ihanasti. Siitä tuli Jumalan elävää puhetta minulle.
Tuosta kokemuksesta on nyt yli 15 vuotta.
Yhä edelleen minulla on jano ja kaipaus tuntea Jumalaa syvemmin. Tietyssä mielessä etsintäni ja kaipaukseni päättyi uskoontulemisen kokemukseen, tietyssä mielessä se vasta alkoi tuosta hetkestä.
Olen löytänyt Jumalan - oikeastaan: Hän löysi minut - mutta se oli vasta seikkailun alku.
Pohjimmiltaan kristillinen elämä on Hänen päivittäistä löytämistään, kasvamista sen Jumalan tuntemisessa, joka Golgatan ristillä - kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan - löysi ihmisen.
Se mitä Raamattu Jumalan yhteyteen pääsemisestä, Jeesuksen Kristuksen sovintotyön kautta, kertoo, on joko totta tai valhetta.
Asennoidutpa näihin asioihin miten tahansa, luulen että sinun täytyy myöntää ainakin se, että tuo saattaa olla totta:
Ehkä olen syntinen (mitä Raamattu tuolla termillä sitten tarkoittaakaan)?
Ehkä Jumala on Jeesuksessa valmistanut minulle mahdollisuuden saada syntini anteeksi ja päästä Hänen yhteyteensä?
Aloitin laulun sanoilla, ja lopetan niihin. Outi Terho lauloi 80-luvulla, kauniisti:
"Sydäntäs ei täällä kukaan
käskemällä auki saa,
siksi uskallan vain pyytää
Golgatalle katsomaan."
etsikonaikaasi käyttänyt! No voi!
Jeesus antoi uskovilleen 2 mahdollisuutta, ja tasan vain 2: Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt!
Valittaen voin siis vain todeta nimimerkille Tuulikello: Sinun syntisi ovat Jeesuksen nimessä pidätetyt!
Martti Luther oli eläinrakas, ja heidän lapsillaan oli Tofler-niminen koira. Kävi kuitenkin niin, että Tofler kuoli, ja lapset olivat suruissaan. Kun he sitten kysyivät isältään, että missä Tofler nyt on, niin heidän isänsä vastasi:
"Tofler odottaa meitä siellä, iloisena, ja kun näemme sen uudestaan, se tulee haukkuen meitä vastaan ja jokaisessa sen turkin karvassa on pieni helmi."
Mitä kuolemanrajakokemuksiin tulee, niin näyttäisi siltä, että niillä eläimillä, jotka kykenevät tajuamaan oman olemassaolonsa ja minuutensa, olisi myös sielu. Niissä on esiintynyt usein lemmikkejä.
Saat pitää lapsenuskosi.
Siitä olen varma, että taivaassa on eläimiä, sillä Jumala on luvannut luoda uuden taivaan ja uuden maan. Koko ikuisuuden saamme ihastella hänen luomistekojaan, joten tottapa siellä sinunkin lemmikkisi on.
Tyttäreni näki unen, jossa Jeesus tuli pilven päällä ja Misu, hänen kissansa, oli hänen kanssaan. Se oli lohdutus pienelle tytölle. Jumala tietää, mistä me pidämme, joten taivas on hieno paikka.