Zonetelle Ihanaa kun tulit katsomaan

Tuossa kysyin jo kuukausi sitten. Silloin ilmoitit et katso nyt.
Kysyisinkin mieltäni askarruttavaa rakkauttani. On ollut ylä mäkeä alamäkeä. Pettämistä ei ole. Tai jos näet kerrotko sen mitä näet? Mies on todella rakastettava ihana, ja hieman hallitsija joka joskus sitten meidän välillä tekee riitaa. Se rakkaus kuitenkin on pysynyt.

Riittääkö se ajan kanssa meille. Kehitymmekö muissakin asioissa, ja jatkamme elämää yhdessä. Kehitystä kyllä ainakin minun puolelta on jo tapahtunut. Miehen puolelta myös, mutta hänellä yrittämisen aika elämässään. Koulutusta ja työ.

Kiinnostaisi sekin muutammeko yhteen joskus tai muutanko minä jonnekkin tuosta metsän laidasta. Se minulla kyllä yksin asuntoa ajatellen raha asiat paraneeko ne?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nostelen jos Zonette tulisi katsomaan viikonlopulla

Äänestä

Toivoisin niin Zonette katsoisi, kun hän nähnyt minulle tulevaan hyvin.

Äänestä
  • Nostan jospa kuiteskin Zonette katsoisi.

    Äänestä

Hei Palstalaiset,

Olen pettynyt nykyisten ennustajiksi itseään väittävien touhuihin ja kykenemättömyyteen tulkita henkimaailmaan. Olen täten päättänyt evätä kaikkien ennustuksien toteutumisen ja päätin tehdä henkimaailmasta harhaanjohtavaa. Tästä eteenpäin ennusteet eivät enää toteudu eikä henkimaailman viesteihin voi luottaa.

Nämä itseään auttajaksi väittävät saavat kykyjään hitaasti takaisin tehtyään riittäväksi katsomani määrän vapaaehtoistyötä ihmisiä auttaen.

Ennustajiin uskovat alkavat puolestaan saamaan luotettavampia ennustuksia, kun ovat suorittaneet riittäväksi katsomani määrän vapaaehtoistyötä ihmisiä auttaen.

Mikäli et usko tähän viestiin, menetät todelliset kykysi ja saamasi ennustukset ja viestit tulevat jatkossa olemaan hyvin yleismaailmallisia ja ympäripyöreitä!

Laittakaapa hösseliksi siis!

Äänestä
  • Olet autonkorjaa ukko yliennustaja.. toiset omaa näkijän kyvyt. sinä suun soiton. Sen mitä Jumalaa antaa kellekkin kyvyksi se on hänen päätetävissään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keltasirkkuja kirjoitti:

Tuossa kysyin jo kuukausi sitten. Silloin ilmoitit et katso nyt.
Kysyisinkin mieltäni askarruttavaa rakkauttani. On ollut ylä mäkeä alamäkeä. Pettämistä ei ole. Tai jos näet kerrotko sen mitä näet? Mies on todella rakastettava ihana, ja hieman hallitsija joka joskus sitten meidän välillä tekee riitaa. Se rakkaus kuitenkin on pysynyt.

Riittääkö se ajan kanssa meille. Kehitymmekö muissakin asioissa, ja jatkamme elämää yhdessä. Kehitystä kyllä ainakin minun puolelta on jo tapahtunut. Miehen puolelta myös, mutta hänellä yrittämisen aika elämässään. Koulutusta ja työ.

Kiinnostaisi sekin muutammeko yhteen joskus tai muutanko minä jonnekkin tuosta metsän laidasta. Se minulla kyllä yksin asuntoa ajatellen raha asiat paraneeko ne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu