Kolme miekkaa Suomelle ja Googin sota!

Tässä kaupungissa kuoli vuonna 1930 mies, jonka kaltaista Piispaa ei Suomella ole ollut koskaan. Turun arkkipiispa Gustaf Johanssonista (1899-1930) ja saarnan jälkeen hänelle ilmestyi suuri enkeli miekka kädessään Turun Tuomiokirkossa vuonna 1920. Enkeli sanoi Johanssonille tuovansa viestin Jumalalta ja aiheenaan Suomen tulevaisuus, näytti miekkaa sanoen: ”kansasi tulee kokemaan kolme tällaisen miekan iskua ja näkemään kolme suurta sotaa jolloin miekka isketään Suomeen, yksi isku on jo tullut mutta kaksi on vielä tulematta. Suomi tulee kestämään nämä kaksi miekan iskua mutta kolmas on uppoava syvälle ja kahvaa myöden, ellei Suomen kristityt palaa takaisin raamattuun ja täyty Pyhällä Hengellä sekä tee parannusta kaikessa missä parannusta voi löytyä”.

Kaksi maailmansotaa on käyty ja Suomi niistä on selvinnyt. Ei tarvitse olla kovin valistunut kun käsittää mitä kolmas miekan isku tarkoittaa eikä käsittää mitä on tapahtumassa tuossa itärajan toisella puolella parasta aikaa. Sieltä on tuleva kokonaisvaltainen Idän Punaisen Pedon nousu jota ei pysäytä enää mikään. Se on oleva ns. Googin sota. Presidentti Putin on näyttänyt jo kasvonsa mutta en väitä että Googin henki hänet valtaisi ja juuri hän olisi se joka on tuon sodan takana mutta Venäjä selvästikin valmistautuu Googin sotaan.

Kun se Googin sota tulee, on turha suomalaisten luulla että selviäisimme siitä ns. Ahtisaari – Halonen politiikkalinjalla koskemattomina. Kun tämä sota tulee, se on kolmas maailmansota Raamatun kirjojen mukaan. Tämä on ihme kun jostain kaukaisuudesta vuosikymmenten takaa Turun tuomiokirkosta tulee viesti jossa enkeli, miekka kädessä on ilmoittanut mitä tulee meille tapahtumaan, Arkkipiispa Johanssonin kautta.

Missä on raamattu tämän päivän kristillisyydessä? on sosiologia, on psykologia, on humanistisia tieteitä. Mutta missä on Raamattu tänä päivänä oppikirjana?

Jos me uskomme että taivaassa on joku joka puhuu ja maan päällä hän vaikuttaa Pyhänä Henkenä. Hän kuuntelee meitä ja me kuuntelemme häntä, meillä on kahden keskeinen keskustelu Pyhän Hengen kanssa. Jos me uskomme tämän, tulee kysyä: mitä Henki sitten puhuu ja Jumalan henki sitten sanoo Suomenniemelle?
Leo Mellerin saarnasta 2005 Turussa
http://www.linnunrata.org/ennustuksia/kolme-miekkaa-suomelle-googin-sota.php
15950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Arkkipiispa Johansson oli tunnettu juoppo. Gustav Johansson näki raittiusliikkeenkin jonkin sortin perkeleellisenä juonena. Hänen mielestään täysraittius ei sopinut kenellekään. Hän näki näkynsä viinahoureissaan ja tämän päivän laitalahkolaiset seuraavat samoja viinahuuruja vittupäissään.

Äänestä
  • KTS antoi taas oman puheenvuoronsa, jossa hän kertoi lähinnä itsestään.

    Äänestä

On käyvä niin, että peto kokoaa joukkoja sotiakseen Pyhiä vastaan. On jo käynyt niin, että sotajoukkoja on koottu, ja rahanahneus sekä ihmisten tappo ja myös maaperän turmelu on pedolla mielessä. Näillä usuttaa kimppuun. On jo havaittu esimerkiksi Afganistanissa maaperän turmeltuneen, kun Naton koalitio käytti siellä köyhdytettyä uraania. Johanneksen Ilmestyskirjan 13. luvussa viitataan petoon:
3. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
4. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
Sillä on siis sellaiset sota-aseet, että tehokkaasti tappaa, näin ymmärrän tuosta.
Jumala on käskenyt myös varjella maata, mutta paholainen käskyttää Jumalan vastaisena toimimaan toisin. Lännen propaganda sotiin liberaalilla homottamisella Jumalaa vastaan.

Äänestä

Tupakkaa viljelemällä saa nuo radioaktivieset saasteet pois!

Äänestä
  • Kolme miekkaa.

    Äänestä

Nuo kolme miekkaa tarkoittavat: 1. sisällissota 1917 itsenäisyysjulistuksen jälkeen. 2. Suomen talvisota. 3. Jatkosota ja lapinsota.

Nuo sodat ovat siis jo toteutuneet. Historian lukeneet tietävät kuinka pitkään tuo kolmas jatkosota ja lapinsota kestivät. Vihollisen miekka upposi syvälle, Venäjän ja Saksan miekka.

Goog ei ole Venäjä. Tämäkin on nyt syytä tuoda esiin. Goog joukkoineen muodostuu tuolta lähi-idän alueelta, jossa Turkin alueella asuvat kansat ovat mukana - sieltä löytyy profetioiden Goog ja Roos ja Togarma - sen kauemmas ei tarvitse katsoa noissa Raamatun lopun ajan tapahtumisssa, joista Hesekiel kirjoittaa. Eikä vielä ole Googin sodan aika, ymmärrät sen, kun tutkit Danielin kirjaa!

Miksi Raamattu jättää lähes kaiken muun maailman profetioiden ulkopuolelle ja keskittyy tuohon Lähi-Idän alueeseen? On vain joitakin kohtia, jossa Raamatun profeetallinen ilmoitus ulottuu koko maailmaan.
Kysymys on Jumalan päätöksestä asettaa Jeesuksen Kristuksen lihaksi tuleminen Israelin maahan ja juutalaisesta äidistä syntymään. Jeesuksen toiminta keskittyi hyvin pienelle alueelle maailmanlaajuisesti ajateltuna - vain tuonne Israeliin ja lähialueille, vaikka pieni matka tehtiin lapsena jo Egyptiin. Siksi Jumala tuo profetioissaan esiin tapahtumat Israelin keskipisteestä käsin ja sieltä käsin profetioita on myös syytä katsoa. Sieltä käsin ja katsottuna Raamatulliset profetiat myös on tulkittava ja ymmärrettävä.

Äänestä
  • Kuitenkin kaikki Raamattunsa tuntevat tutkijat sanovat Googin olevan Venäjä.
    Goog niminen paikkakunta löytyy nyky Venäjältä.

    Äänestä

  • Goog löytyy myös vanhasta testamentista ja on Israelin osa.

    Äänestä

Täällä aiheuttaa hämminkiä eri tulkinnat, kun osa väittää keskipisteen olevan Turku ja osa Jerusalem, koittakaa nyt päättää!

Äänestä

Enkeli antoi viestin v,. 1920 ja sanoi sanomansa koskevan Suomen tulevaisuutta, ei sen historiaa. Joten sanoma koski talvisotaa ja jatkosotaa ja pian tulevaa Googin sotaa.

Äänestä
  • Niinpä ajattelen.

    Äänestä

'yksi isku on jo tullut'

Eikös tuo sanonta ollut profetiassa - vai luinko minä jotenkin väärin?

Äänestä

Kannattaa katsoa Hesekielin aikaista maailmankarttaa - mihin sen aikuinen kartta sijoitta nuo Googin johtamat joukot:
Hes 38:
2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
3 ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas

Nuo kansat löytyivät Hesekielin aikana nykyisen Turkin alueelta ja huomioitavaa on, että Turkin raja on pitkälti tuon Mustanmeren rantamaita myöskin tuon meren eteläinen osa. Sieltä löytyivät nuo kansat ja Hesekiel saa sanoman, että tuolta alueelta siis tulevat aikanaan hyökkäämään kansat Israelin kimppuun. Mikäli Pyhä Henki olisi halunnut ilmoittaa toisin, hän olisi kyllä osannut kuvat nykyisen Venäjän alueet tai muut alueet. Minkä tahansa kansan tai maanosan - olisihan aika kummallista, että Jumala ei olisi pystynyt ilmoittamaan profeetalle ja kuvaamaan Venäjän maata hyökkääjäksi, jos hän olisi niin ilmoittanut! Niinkö avuttomaksi te Kaikkivaltiaan taidot arvioitte - hänkö ei tietäisi ja osaisi kertoa?

Muut tulkinnat ovat siis täyttä spekulaatiota ja harhaoppia, on lisätty omia kuvitelmia Hesekielin profetiaan. Hesekiel näki profetiassaan nuo Turkin alueet ja sai sanoman, että sieltä ne tulevat, jotka houkuttelevat muitakin kansoja hyökkäämään Israeliin Googin sodassa. Nuo muut kansat ovat mainitut tuossa profetiassa ja niistä ei ole vedetty muita tulkintoja juurikaan.

Äänestä
  • Kun menemme 2000 v taaksepäin ja vieläkin taaemmaksi, niin mitenköhän asuttua nämä kaikki pohjoisen pallonpuoliskon alueet ovat olleet. Luulisi, että erittäin harvaanasuttua luonnonkansaa tuokin alue Venäjällä, missä lumi ja jää alkavat enemmän vaikuttaa. Sitten kaikki nää uudet jutut Suomenkin Efraimin jälkeläisistä. Ketäköhän pohjoisemmassa ja taa eteläisemmässä sitten Venäjällä.

    Äänestä

Niinpä niin Hesekiel kirjoitti omasta aikaperskvektiivistään , ei hän tuhansien vuosienpäähän ennustellut.
Oikeammin Googin sota oli jo käyty ennen Hesekielin ennustuksia, se siitä !

Danielin kirja taas kertoo Makkabialais ajan alusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3miekkaa kirjoitti:

Tässä kaupungissa kuoli vuonna 1930 mies, jonka kaltaista Piispaa ei Suomella ole ollut koskaan. Turun arkkipiispa Gustaf Johanssonista (1899-1930) ja saarnan jälkeen hänelle ilmestyi suuri enkeli miekka kädessään Turun Tuomiokirkossa vuonna 1920. Enkeli sanoi Johanssonille tuovansa viestin Jumalalta ja aiheenaan Suomen tulevaisuus, näytti miekkaa sanoen: ”kansasi tulee kokemaan kolme tällaisen miekan iskua ja näkemään kolme suurta sotaa jolloin miekka isketään Suomeen, yksi isku on jo tullut mutta kaksi on vielä tulematta. Suomi tulee kestämään nämä kaksi miekan iskua mutta kolmas on uppoava syvälle ja kahvaa myöden, ellei Suomen kristityt palaa takaisin raamattuun ja täyty Pyhällä Hengellä sekä tee parannusta kaikessa missä parannusta voi löytyä”.

Kaksi maailmansotaa on käyty ja Suomi niistä on selvinnyt. Ei tarvitse olla kovin valistunut kun käsittää mitä kolmas miekan isku tarkoittaa eikä käsittää mitä on tapahtumassa tuossa itärajan toisella puolella parasta aikaa. Sieltä on tuleva kokonaisvaltainen Idän Punaisen Pedon nousu jota ei pysäytä enää mikään. Se on oleva ns. Googin sota. Presidentti Putin on näyttänyt jo kasvonsa mutta en väitä että Googin henki hänet valtaisi ja juuri hän olisi se joka on tuon sodan takana mutta Venäjä selvästikin valmistautuu Googin sotaan.

Kun se Googin sota tulee, on turha suomalaisten luulla että selviäisimme siitä ns. Ahtisaari – Halonen politiikkalinjalla koskemattomina. Kun tämä sota tulee, se on kolmas maailmansota Raamatun kirjojen mukaan. Tämä on ihme kun jostain kaukaisuudesta vuosikymmenten takaa Turun tuomiokirkosta tulee viesti jossa enkeli, miekka kädessä on ilmoittanut mitä tulee meille tapahtumaan, Arkkipiispa Johanssonin kautta.

Missä on raamattu tämän päivän kristillisyydessä? on sosiologia, on psykologia, on humanistisia tieteitä. Mutta missä on Raamattu tänä päivänä oppikirjana?

Jos me uskomme että taivaassa on joku joka puhuu ja maan päällä hän vaikuttaa Pyhänä Henkenä. Hän kuuntelee meitä ja me kuuntelemme häntä, meillä on kahden keskeinen keskustelu Pyhän Hengen kanssa. Jos me uskomme tämän, tulee kysyä: mitä Henki sitten puhuu ja Jumalan henki sitten sanoo Suomenniemelle?
Leo Mellerin saarnasta 2005 Turussa
http://www.linnunrata.org/ennustuksia/kolme-miekkaa-suomelle-googin-sota.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu