Asiallista ja varmaa tietoa kaivataan

Voiko Jehovan todistaja antaa maailmalliselle henkilölle kukkia tai lahjan esim. läksiäisissä. Läksiäiset eivät ole syntymäpäivät. Voiko tällaisiin läksiäisjuhliin tai eläkkeellepääsyjuhliin/tilaisuuteen edes osallistua jos on Jehovan todistaja? Saako lähtijää/eläkityvää halata ja toivottaa hänelle hyvää jatkoa tai jopa onnea? Saako Jehovan todistaja pistää nimensä lahjaan kuuluvaan yhteiskorttiin? Miten tällaisissa asioissa tulee menetellä.......
486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maailmallisille ei saa antaa joululahjoja, mutta niitä saa ottaa vastaan, suorastaan tuleekin ottaa vastaan, sillä työnantajalta ne ovat palkaksi katsottavaa, kirjoittaa vartiotorni.
Läksiäiset olisivat todennäköisesti lahkopomon mielestä omatunnon varainen asia.

Äänestä

jt rakastavat joululahjoja. Samoin veriruokia ja niiden reseptikirjoja. Seinäristejä voi myös kääräistä pakettiin. Ja tietysti alkoholia.

Äänestä
  • unihdut sikasrit
    ja piipputupakan josta ne kääntää
    pössyteltäviä sätkiä valtakunnansalien tuulikaapissa

    Äänestä

Lahjan antamisessa sinänsä ei ole JT-opin mukaan mitään väärää. Kaikki riippuu siitä, millaisessa tilanteessa lahja annetaan: esim. jouluun ja syntymäpäiviin JT:t suhtautuvat kielteisesti (kuten näytät tietävänkin) joten tällaisia lahjoja he eivät toivo. Tai jotkut JT:t voivat olla salaa hyvillään, mutta siis virallisesti noin.

Sen sijaan esim. valmistujaiset tai läksiäiset eläkkeelle jäämisen tai työpaikan vaihtamisen johdosta ovat JT-opin kannalta "turvallisia" maallisia juhlia, joilla ei ole yhteyttä ns. väärään uskontoon tai muuhunkaan pelottavaan. Saa siis osallistua juhliin ja antaa lahjan. Samoin häät ovat ok, kuten myös häälahjat.

"Raamattu hyväksyy lahjojen antamisen, kun niitä annetaan oikeasta vaikuttimesta ja oikeassa tilanteessa."
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2003647

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedoton kirjoitti:

Voiko Jehovan todistaja antaa maailmalliselle henkilölle kukkia tai lahjan esim. läksiäisissä. Läksiäiset eivät ole syntymäpäivät. Voiko tällaisiin läksiäisjuhliin tai eläkkeellepääsyjuhliin/tilaisuuteen edes osallistua jos on Jehovan todistaja? Saako lähtijää/eläkityvää halata ja toivottaa hänelle hyvää jatkoa tai jopa onnea? Saako Jehovan todistaja pistää nimensä lahjaan kuuluvaan yhteiskorttiin? Miten tällaisissa asioissa tulee menetellä.......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu