Ajelin uudenkarhealla Skoda Octavialla Lahdentietä Helsinkiin päin. Siinä Tuuliharjan hutakoilla tuli mieleeni käydä kahvilla, siispä sinne.
Kahvilan ulkopuolella pörräsi kolme nuorta; stetsonipäinen läski, lippispäinen kumara juipero ja kaksikerroin kyykyssä oleva invalidi. Olin menossa ohi, kun stetsonpää alkoi esitellä muovista kapulaa:
• tää on tosi vaarallinen pakkasella, kun lunta menee väliin, voi sano riks ja poks.
• täh?
Stetsoniläski selitti uudestaan, että kovilla pakkasilla voi Skodan kaasupoljin särkyä ja se on vaarallista. Lippispäinen juipero höpisi, että Webasto ei myöskään puhalla ja se vasta vaarallista on. Se invalidipoika mutisi, että kun on oikein selkä kipeä, tekee mieli kyykyttää.
Minä repesin nauruun, kerroin pelle-orkesterille, että nyt on 10C lämmintä ja lunta ei ole näkyvissä ennen Enontekiötä, parasta lienee rauhoittua.
Kahvilassa otin kahvit ja savulohivoileivän, meikäläisen kun ei tarvitse turhaan pihistellä. Kysyin samalla kassalta, että mikä kansanvalistusseura tuolla pihalla päivystää. Kassa kertoi, että pojat ovat läheisestä hoitokodista ja tykkäävät käydä katsomassa autoja huoltiksella.
Niinpä niin. Pojat taitavat tykätä myös kirjoittaa autopalstoille. ;DDDDD

Vastaukset 29
Vanhimmat
"Niinpä niin. Pojat taitavat tykätä myös kirjoittaa autopalstoille. ;DDDDD"
Näin. Vajaamielisen ainut huvitus on vilkas mielikuvitus. Varsinkin säästöpakkojen aikana.
Ja jos ajelet joskus Utissa, poikkea ABC:llä. Siellä päivystää Jullinjuntti, ellei ole aloittamassa amista taas uudelleen kahdeksatta kertaa. Ahkera poika aloittamaan ja kirjoittamaan. :)
Utista ajelin ohitse uuden karhealla Octavialla jokunen viikko sitten. Eikös siellä ABC:llä ole jo vanerit ikkunoissa?
Eipä silti, ahkera poika voi siltikin päivystää Utissa.
Tais vagin tappio tulla tsi dsg ja öljynkulutus korjauksista ulkomailla.Suomessa jokainen julli kärsii kulut häpeissään itse.
Meneppäs sinä pelle muualla, tässä on aikuisten keskustelu kesken.
Niin. Asialinja täällä, ei pikkupoikien höpinöitä.
Jos Utin ABC on suljettu, on reppana Jullinjuntti vailla kotia. Voi pientä.
Utin ABC toimii täysillä ja asiakkaita riittää, mitä tuo pikkupoikien höpinä, että olisi suljettu?
Näin alkusyksystä vielä tarkenee, jos on pitkät alushousut ja villasukat ynnä termoskannussa kuumaa juotavaa. Mutta talvella kyllä on tympeää päivystää suljetun huoltoaseman pihalla.
Armeijatyyliin pitäisi voida vaihtaa väijymiestä parin tunnin välein, mutta kun on vain yksi Jullinjuntti. Vaikeaa on.
Skeidamiehellä on vauhti kybällä. Taitaa viirata pahasti.
SE on taas heilunut koko päivän passiassa.
Ei tällä pellellä ole mitään uudenkarheaa.Ylipäätään tällä urpolla ei ole yhtään mitään !
Tuossahan tuo uudenkarhea Octavia on oman velattoman omakotitaloni pihassa.
Useinmiten auto kuitenkin lämpimässä autotallissa, mutta nyt oli lämmin yö, enkä viitsinyt illalla ajaa märkää autoa talliin.
Ymmärränhän minä, että elämäsi on kurjaa VVO:n vuokratalossa, mutta eihän se ole minun vikani.;DDDD
Onko se "uudenkarhea" lehdestä leikattu ja seinälle liimattu kuva jota tapitat pupillit 5 senttiä ulkona pollastasi ?
Kyllä pitää olla pellen elämä tylsää kun ei keksi parempia juttuja.
Säälittävä luuseri.
Myötähäpee aloittajalle. Sama ku oisit sanonut et ajoit uudenlarheella Dacialla pihaan, ostit 5e eväät mihin jokaisella on varaa.
Kaasupolkimet on helpompi löytää muista autoista kun skodista. Skodissa kun ne ovat ergonomisesti väärissä paikoissa (liikaa vasemmalla lähellä jarrua) ja lisäksi monissa skodissa polkimet ovat katkenneet tai kumi lähtenyt polkimen päältä.
Kaikkein helpoiten kaasupolkimen löytää Tuuliharjan parkkiselta klo 09 - 19.00 välisenä aikana. Siellä ne hoitokodin vajakit poljinta mielellään esittelevät.
Klo 20.00 poikein pitää olla takaisin hoitokodissa.
Voisitte youtubeen kuvata materiaalia noista "lippispäisistä juiperoista". Siinäpä on vaan se että todellisuudessa goprokypärällä kuvaisitte mopolla ajoanne sinne abc:lle kuvaamaan jotain viatonta ihmisparkaa ja kuolaamassa sen upeaa autoa energiahuuruissa pikkupili jöpöttäen ajokortti-ikää odotellessa.
mikä v ...ttua on tää kaasupoljin juttu taas???
Voisitte youtubeen kuvata materiaalia noista "lippispäisistä juiperoista".
Ajelen muutaman kerran kuukaudessa Lahden tietä ja käväisen usein Tuuliharjassa kahvilla. Voin ottaa pyytämäsi kuvan.
Siellä oli kolme hemmoa; stetsonipäinen läski, lippispäinen kumara juipero ja kaksikerroin kyykyssä oleva invalidi.
Pojat ovat siellä ailmeisesti arkipäivisin. Viikonlopuista en tiedä. Voin ottaa kuvan ja jakaa sen Aijaa-palvelun kautta. On myös mielenkiintoista tutkailla sitä kaasupoljinta hiemen tarkemmin. Minusta se näytti rattikelkan osalta, mutta katsotaan nyt.
Kiitos hyvästä ideasta. ;DDDDDD
Skeidaajista ja skeidoista on jo ties kuinka paljon materiaalia tubessa. Ja lisää tulee koko ajan. Näin kaikki jotka ne näkevät saavat nauraa tuolle inhalle itäblokin kipalle. Itse laitan koko ajan politrukin hymy - kuvia nettiin nuo irvokkaat irvistykset ovat sairaita ja vastenmielisiä.
Luit väärin. Tarkoitukseni oli kuvata näitä skoda-kriittisiä vajakkeja. ;DDDDDDDD
Jokos ne kuvat on nähtävissä?
Ei näy kuvia.
Siispä keksitty juttu.
minäkin näin eräs päivä huoltoaseman pihalla skodailijan joka koko ajan työnsi kättään housujen takamukseen, vissiin sormeili peräreikäänsä että saa skodaansa lisää kotoista tuoksua :)
Hieno aloitus! Hieno aihe!
Kyllä katkeava kaasupoljin on parhautta. Jossain Oulun ja Kuusamon välillä katkee, kun 30 aatetta pakkasta, aina naurattaa kaasupoljin.
Pörhöltä vaiko Alvadilta uutta, kun aina katkee, siinäpä pulma...
Meitä octomurskeen murskaamia octavisteja ei oikein vitsit naurata.
Mitähän, jos Sinä opettelisit käyttäytymään hieman kunnioittavammin kanssaihmisiäsi kohtaan?
Noniin tässäpä taas esimerkki tyypillisestä skodistin alias skodatrollin vihakirjoituksesta.
Juurikin näin hyvinkin pitkälti.
Ylläpito, skodatrolli kiusaa!