Kenen ohjelmaa sinä ajat hallituksessa Timo Soini?
Sinä et noudata puolueen omaa ohjelmajulistusta - mitä sinä noudatat - kenen julistusta?
Tässä joitakin kohtia perussuomalaisten omasta ohjelmajulistuksesta:
'Suomalaisista huolehdittava: Miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella. Pienituloisuus vaikuttaa koko elämään ja sen valintoihin. Mielivaltaiset leikkaukset on loputtava ja 90-luvun laman virheitä ei tule enää toistaa. Suomalaisista on ryhdyttävä nyt huolehtimaan. Meidän ei kuulu olla koko maailman terveyskeskus tai sosiaalitoimisto.'
ja vähän lisää:
'Yhä harvempi kokee olevansa yhteiskunnan täysivaltainen jäsen, saati saavansa sen, mitä täysivaltaisen jäsenen kuuluisi saada. Moni kokee jäävänsä ilman minkäänlaista tuki- tai turvaverkostoa. Kuitenkin yhteiskunnan tulisi nostaa ja kannatella silloin kun ihminen on heikoilla. Näin ei nyt tapahdu.'
ja vielä:
'Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.'
Edellä siis eduskuntavaalien pääteemoja puolueen omasta julistuksesta:
Näitähän äänestäjien valtaisa kritiikki juuri koski - puolue ei noudata omaa ohjelmajulistustaan hallituksessa!!
Timo Soini - kenen ohjelmajulistusta sinä noudatat, kun olet hylännyt perussuomalaisten oman ohjelmajulistuksen??
Äänestäjät vaativat vastauksia Timo Soini!!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä on kaikkien erottava. Ministeri ei enää köyhän kuiskauksia kuule.