Outokumpu ja Portugal, vedätysta, joka ei koskaan lopu. Etuja, joita ei edes presidentti saa, jos tekee työtä vsin julkisella sektorilla saati sitten tavallinen ihminen.
Eliitin erorahat ja veroedut
1
<50
Vastaukset
- Sippiläntyyliin
Sippilän ja Stubbin johdolla, Soinin katsellessa sivusta vähennettiin 90 henkilöä harmaan talouden tutkinnasta, ollaan sallimassa osakeomistusten piilottaminen hallintarekistereihin, avataan mahdollisuus tunnustaa menneisyyden veropetokset ilman rangaistuksia ja jopa niin, että voitot voi edelleen pitää salassa ja kotiuttaa vain tappiot veronpalautuksia kalastellen.
Pienipalkkaisten työntekijöiden ja eläkeläisten selkänahasta kiskotaan viimeisetkin, onneksi myös muistetaan kauniisti vedota hyvätuloisia osallistumaan vapaaehtoisesti talouden tasapainottamiseen, esimerkiksi tekemällä yliopistoille verovähennyskelpoisia lahjoituksia.
Ei korppi korpin silmää noki. Tilaisuus tekee varkaan, ja näitä tilaisuuksia ollaan nyt järjestämässä entistä enemmän.
Kun Portugalin veropakolaisista kohistiin, kertoi Stubb, että tämän porsaanreiän tukkimiseksi on neuvottelut Portugalin kanssa käynnissä. Eipä ole tuloksia näkynyt, eikä taida koskaan näkyäkään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop811710- 721349
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1061278Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma1841178huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.641053Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?1631051Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32902Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan62876- 61836
- 94794