Entinen lentoemäntä ja Rexona-tyttö ministerinä!

"""Oli 1980-luvulla Rexona-tyttönä tv-mainoksissa. Kun asiasta Toivakalta pari vuotta sitten kysyttiin, hän kertoi olevansa kiusaantunut."""
691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

muuttaa puheenaihetta vihaamaansa Lenita Toivakkaan. Sairasta pitäisi koettaa ymmärtää mutta liian hullu Raskin Pia on enää kenenkään tavallisen ihmisen ymmärrettäväksi.

Äänestä
  • vanhentunut yhtä tyylikkäästi vaan näyttää nyt vaille viisikymppisenä parikymmentä vuotta itseään vanhemmalta. Kateuttahan se takuulla aiheuttaa jos toinen menestyy ja itsellä asiat elämässä totaalisen rempallaan. Kai tämäkin on kulttuurimarxismia jossain muodossa että nälvitään itseään fiksummille ja paremmin pärjänneille. Voi se tietysti olla kommunistin raivokasta kateuttakin Raskille tyypilliseen tapaan.

    Äänestä

Lentoemännän työssä kehittyy simultaanikapasitetti ja moniosaajuus, sekä priorisointitaito, kun millään kaikkeen, mihin pyydetään, ei aina ehdi. Hyvä pohja!

Äänestä
  • No jopas on vaativaa työtä! Itse olen pitänyt työtä lähinnä yli hyvinpalkattuna myymälänkassana / tarjoilijana. Toki Lenita on kaunis vielä ikääntyessäänkin eikä mallina oloa tarvitse hävetä. Ei malleiksi kaikenmoisia rupikonnia palkata.

    Äänestä

Maksin AA kerholainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jukka.T kirjoitti:

"""Oli 1980-luvulla Rexona-tyttönä tv-mainoksissa. Kun asiasta Toivakalta pari vuotta sitten kysyttiin, hän kertoi olevansa kiusaantunut."""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu