Voi Suomi
Toivottavasti päätöksen tekijät kantavat vastuun tekemistään ratkaisuista.
Hyvinvointi yhteiskunnan rakenteita puretaan kovaa vauhtia, muutaman vuoden päästä ihmisten mitta on täysi, ja vaarana on väkivaltaisuuksien kasvaminen.
Työttömyys nousee ja nuoret syrjäytyvät ja masentuvat.
Tulevien 10 vuoden ennusteessa Suomen tila ei parane, ainostaan puheissa ja propakandassa se paranee. Muutaman vuoden päästä ei ole enää Suomen lippuakaan, on yhteinen jäsenmaiden lippu.
Maailmassa soditaan aina jossain päin, täydellistä rauhaa ei tule ikinä. Rauha on hieno ajatus, mutta loppujen lopuksi ihminen tuhoaa tämän kaiken. Täydellistä sopusointua ei löydy ihmisten välillä ikinä, ja jännitteet pysyvät aina yllä,
Syitä on aivan liian paljon, jos yhdestä päästään kaksi tulee tilalle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.