Jatkuva vai jaksollinen?

matemaatikko

7

60

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pimeyden_Ruhtinas

      Voisin hyvin kuvitella, että jos N-liitto olisi yhä voimissaan, saisi tuon mepin kuulla ehdottavan Suomen siirtymistä Moskovan aikaan.

      Jos minulta kysytään, voisimme hyvin siirtyä nykyistä tiheämpään jaksotukseen. Kelloja siirrettäisiin kahdesti vuorokaudessa: ennen illan hämärtymistä kesäaikaan ja ennen aamunkoittoa talviaikaan. Näin saisimme noita kaivattuja valoisia tunteja sekä aamuisin että iltaisin.

    • Ensin tuli mieleen, että kyse voisi olla matemaatikon nipottamisesta: vaaditaan, että sanoja saisi käyttää vain niiden matemaattisissa termimerkityksissä. Mutta kun katsoin tarkemmin, mitä ”jatkuva” tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan, huomasin sen olevan aika lähellä sitä, mitä jatkuvuus tarkoittaa matematiikassa funktioista puhuttaessa: ”keskeytymätön, taukoamaton, katkeamaton, yhtämittainen, yhtäjaksoinen, herkeämätön, alituinen”.

      Toisaalta ”jaksollinen” on lähinnä (matematiikan, fysiikan, kemian ym.) termisana, joten se ei oikein sopisi tähän, vaikka periaatteessa se on myös yleiskielen sana. Eikä asiassa ole olennaista se, toistuuko kellojen siirtely tarkasti määrävälein, vaan toistuvuus sinänsä.

      Parempi olisi siis puhua toistuvasta kellojen siirtelystä.

      Käytännössä sana ”jatkuva” (ja ”jatkuvasti”) on ilmeisesti laajassa käytössä myös merkityksessä ’toistuva’ (ja ’toistuvasti’). Tämä on huono asia, koska usein syntyy epäselvyyttä siitä, tarkoitetaanko jatkuvaa vai toistuvaa. Kun joku kirjoittaa ”lapsi on jatkuvasti ärtyinen ja pahantuulinen”, hän tuskin tarkoittaa keskeytymätöntä, taukoamatonta – pikemminkin usein toistuvaa.

      Tällainen sanan merkityksen hajoaminen on erityisen ikävää siksi, että se pilaa sanan kokonaan. Ei riitä, että välttää sanan ”jatkuva” käyttämistä silloin, kun oikea sana on ”toistuva”. Silloin, kun tarkoittaa jatkuvaa, ei voi turvallisesti käyttää sanaa ”jatkuva”, koska lukija tai kuulija ei voi tietää, tarkoittaako se jatkuvaa vai toistuvaa.

      Onneksi ei tarvitse sentään uutta sanaa keksiä. Edellä lainasin sanakirjaa, jossa on monta hyvää sanaa (”keskeytymätön” ym.), joita ei voi tulkita väärin. (Sanan ”alituinen” jättäisin pois, koska käytännössä sekin usein tarkoittaa toistuvaa.)

    • diiiiiipadaiiii

      "Taitaapi kyseessä olla kuitenkin jaksollinen kellojen siirtely, kun kelloja ei siirretä koko ajan vaan tasaisin väliajoin."

      Kun nyt saivarrellaan, sanottakoon, ettei niitä varmasti siirrellä tasaisin väliajoinkaan, koska tänä vuonna kesäaika kesti 30 viikkoa, eikä vuodessa muistaakseni ole viikkoja niin monta, että kelloja taisin väliajoin voitaisiin siirrellä.

      • jakolaskua

        Kuukausia on 12 => tasaiset väliajat näin ollen 1, 2, 3, 4 ja 6 kuukautta.
        Viikkoja on 52 => tasaiset väliajat näin ollen 1, 2, 4, 13 ja 26 viikkoa.
        Muutamat poikkeukset silloin tällöin ei käytännössä heilauta tuota tasaisuutta.


      • strh

        Eiköhän siirtoajat voi laskea käyttäen vaikkapa TAI:ta, mutta toisaalta lopulta tullaan kuitenkin kysymykseen siitä, mitä tarkoittaa nyt. No mutta ennen kuin siihen tullaan, niin jos olisi olemassa kuvitteellinen aikakoordinaatti, jolle siirtoajat voisi sijoittaa, niin sitten voitaisiin siirroista laskea taajuusjakauma Fourier-muunnoksella, jonka tuloksesta nähtäisiin, mitä jaksoja siirroissa on. Koska siirrot tehdään kalenterin mukaan, niin välit eivät varmasti ole samat peräkkäisinä vuosina, mistä seuraa, että aikasarjassa on useita jaksonaikoja. Lisäksi karkaussekunnit sekoittavat. Minä en kuitenkaan ala tällaisia laskemaan, koska elämä lyhyt ja kesäaika perseestä.


      • tättärää_pippijuuu
        jakolaskua kirjoitti:

        Kuukausia on 12 => tasaiset väliajat näin ollen 1, 2, 3, 4 ja 6 kuukautta.
        Viikkoja on 52 => tasaiset väliajat näin ollen 1, 2, 4, 13 ja 26 viikkoa.
        Muutamat poikkeukset silloin tällöin ei käytännössä heilauta tuota tasaisuutta.

        Eiköhän tasaisia väliaikoja ole myös esimerkiksi 1½, 3, 4½, 6, 7½, 9, 10½.
        Aikanaan kysyin esimieheltäni eräisiin mitoituksiin liittyen, miksi mitat olivat esim. 22, 24, 26, 28, hän vastasi, että ne ovat tasalukuja. Hänen mielestään mitat 23, 25, 27 eivät olleet tasalukuja. No, hän olikin sähköinsinööri.


    • Aamuntorkku-Illanvirkku

      Ei käy, sillä se merkitsisi valoisan ajan siirtymistä entistä enemmän aamuyön ja varhaisaamun tunteihin, jolloin ihmiset vielä nukkuvat tai vasta tokkurassa valmistautuvat päivän toimiin. Vastaavasti illat, jolloin ihmiset harrastavat ja ovat ulkona, pimenisivät, tuolta kannalta tärkeään kesäaikaan peräti kahden tunnin verran.

      Mutta Moskovan aikaan voisi siirtyä pysyvästi, eikä tässä siis ole mitään poliittisia taka-ajatuksia, vaan ainoastaan iltojen valoisuuden painottaminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1510
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      267
      757
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      571
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      59
      548
    Aihe