Nykyään kaikki kuvittelevat, että Jussi Halla-aho on se mies, joka nosti Perussuomalaiset huikeaan suosioon. No, hän ei ole. Halla-aho vain saapui oikeaan aikaan maahanmuuttovastaiselle apajalle, ja älykkönä käytti tilanteen hyväkseen.
Hän nousi esille vasta sen jälkeen, kun Tony Halme aikaisemmin, ja jo Sulo Aittoniemi sitä ennen olivat ehtineet profiloida Perussuomalaiset maahanmuuttovastaiseksi puolueeksi!
Näinkö huono ihmisten muisti todella on, vai eivätkö nykyiset Perussuomalaiset vain nuoren ikänsä takia muista 1990-lukua?!? Eikö kukaan muista, että ensin Sulo Aittoniemi ja myöhemmin Tony Halme loivat Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisen siiven - ja että jo silloin Timo Soini hyödynsi sitä, ja otti itselleen hänelle millään tavalla kuulumattoman kunnian mamuvastaisen puolueen johtajana?
Halla-aho on Mestari, hän on älykkö ja hän on loistava kirjoittaja. Ennen Halla-ahoa olivat kuitenkin Sulo Aittoniemi ja Tony Halme. Kummankin herran puheita voi hakea luettavakseen eduskunnan nettisivuilta. Äärimmäistä maahanmuutovastaisuutta. Kauan ennen Halla-ahoa! Kunnia Halla-aholle, kunnia Halmeelle ja ennen kaikkea kunnia Aittoniemelle!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Exit only-Halme oli luuseri Tynkkyseen verrattuna. Sille sentään on 2-suuntaa Oraksen malliin.