Nyt Valtion omaisuutta myydään,kuin sotajäämistöä

ja siitä poiki äkkirikastumisia, joista monet suurfirmat on lähtöisin ja osa jo mananmajoilla !
Suomessa aika-ajoin firmoja ja maaomaisuksia myydään valtion varoilla käyttökuntoon saattamalla ja sitten myydään yksityisille lähes ilmaiseksi ?

Nyt vielä lisäksi tullut kapitalismin häpeäksi tukiaiset ja lähes ilmaiset lainat, kansan maksettavaksi. Ilmaisesta työvoimasta puhumattakaan ?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Totta puhut. Koivisto, Halonen ja SDP hallituksessa 1987-1991 ensin ajoivat Suomen lamaan ja pankit kuseen. Sitten sama sakki ja lopulta SDP:n Lipposen hallitus pistivät pankit "kuntoon" 1990-luvulla. Maksajia olivat viattomat yrittäjät ja takaajat, oikeita valintoja tehneet nuoret lapsiperheetkin. Veretön kansanmurha. Ja sitten SDP:n Lipposen hallitus myi pankit peräjälkeen ulkomaisiin käsiin, pääosin Ruotsiin. Kotimaisia ovat enää osuuspankit ja muutama muu pikkuruinen.
SDP:n Lipposen-Halosen hallitus aloitti kansallisomaisuuden ennen näkemättömän hävityksen. Entinen Postipankki, ent. Leonia, ent. "Nallen" Sampopankki on nyt tanskalaisten Danskebank. Kohta Nordean Suomen konttoritkin muutetaan sivuliikkeiksi, ja pankkivalvonta siirtyy kokonaan Ruotsiin. Nordea on muodostettu yhdistämällä SYP ja KOP ensin Unitas-pankiksi, sitten nimeksi tuli Merita, ja nyt pankki on Ruotsiin myyty Nordea.
SAK lakkoiltuaan ja korpilakkoiltuaan ajoi Wärtsilän Pernon telakan konkurssiin 1989. Telakalla oli 1970-luvulla alkaen lakkoja enemmän kuin vuodessa työpäiviä. Joka päivä telakalla istui porukka tai kaksi. Telakkaa on yritetty pelastaa valtiovallan toimin, ja lopulta myytiin ulkomaisiin käsiin. Toinen ulkomainen omistaja jo menossa.
Lista on pitkä, ent. valtion Posti- ja telelaitoksesta erotettiin Sonera ja osake-enemmistö myytiin Ruotsiin. Stora Enso, Rautaruukki, Wärtsilän Abloy-lukot ja turvallisuusjärjestelmät Ruotsiin...
Aivan oikein Abrahamm, Suomi taisteli ja rakennettiin tyhjästä sodan raunioista. Sitten SAK/SDP on pistänyt tasaiseksi niin paljon kuin on ehtinyt.
SDP on ollut hallitusvastuussa yhtäjaksoisesti 1966-2015 kahta neljän vuoden oppositiokautta lukuun ottamatta. Ja jälki on sen mukaista.

Äänestä
  • Sonera rosvottiin sakujen ja eliitin kanssa puti puhtaaksi.
    Sekin oli kansallista omaisuutta.

    Äänestä

  • " pankit estivät 1980-luvulla "häikäilemättömästi" sääntelyn, joka olisi estänyt 1990-luvun laman pankkikriisin.

    Niiden edustajat onnistuivat 1980-luvulla torppaamaan poliitikkojen avulla vakavaraisuus- ja valvontasäädösten tiukentamisen samaan aikaan, kun Suomi vapautti rahoitusmarkkinoita.

    – Pankit olivat vielä 1980-luvulla yhteiskunnan vahvimpia lobbareita, jotka käyttivät häikäilemättä poliittisia vaikutuskanavia omien etujensa ajamiseen talouspoliittisista tai kansantaloudellisista näkökohdista piittaamatta

    eduskunnan suurin puolue – "pankkipuolue" – pystyi torpedoimaan ehdotukset, Korkman kirjoittaa. Moni silloinen kansanedustaja istui paikallispankkien hallintoelimissä."

    http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/10/22/korkman-pankkilobbarit-olivat-aiheuttamassa-suomen-suurta-lamaa/201513831/12?pos=rap-3-2

    "– Suomen lamaa ei taitettu Viinasen vaatimilla menoleikkauksilla vaan hänen vastustamansa valuuttakurssin heikkenemisen avulla"

    Äänestä

Kerrankin Abrahamm kirjoittaa asiaa eikä nuole kapitalisti-Putinin ja venäläisten energiayhtiöiden persettä kuten yleensä. Jatka samaan malliin ja unohda se vitun oikeisto-Venäjä.

Äänestä

2000 luvulla J Häkämies (kok) myydä huitaisi Soklin fosvorikaivoksen
Norjalaiselle Yaralle 200 miljoonalla.
Kaivoksen todellinen arvo on 50 miljardia, eli tappiota tuli
48 miljardia.
Eikö tästä kaupasta pitäisi tehdä jo tutkimus pyyntö? Tämä menee jo
kansallisomaisuuden hävittämiseksi.
Onko myynnin syynä korruptio, rahanpesu vai lahjonta?

Äänestä
  • Pohjavesien "haltuunottoakin" on jo uumoiltu. Haltuunoton jälkeen myynti on helppoa, vaikka kyllä vedellä pystyisi suomalaisetkin rahastamaan.
    Pian vedestä kiistellään kuten öljystä.

    Äänestä

  • Ennen valtion omistamat yritykset oli laman tasaaja työllistäjänä, myös alihankkioille, mutta nytkin uutisissa ulkomaiden omistus lisääntyy ennätystahtia. Venäläisten omistusta seurataan, eikä omia siellä ?

    Äänestä

Suurin moka oli Nokian myyminen valtiolta, patetteineen ja miljonäärejä tuli yhdessä yössä.
Valtion teknillisessä tukimuslaitoksesta jäi patentteja ottamatta yli 100 ja se johtaja Tiuri kertoi ottaneensa ne nimiinsä, miten ihmettelen. Tämä kansanedustajanakin ollut, olisi pitänyt todistaa itse keksineensä ne ja patentti ja Rekisterihallituksen olla tarkempana. (keksitty on aina keksitty, eikä muille hyväksytä ?)

Äänestä
  • Kaivosvaltaukset ovat vapaata riistaa. Talvivaara ei sentään kelvannut ulkomaille, vielä. Siellä on nikkelin lisäksi uraania.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

ja siitä poiki äkkirikastumisia, joista monet suurfirmat on lähtöisin ja osa jo mananmajoilla !
Suomessa aika-ajoin firmoja ja maaomaisuksia myydään valtion varoilla käyttökuntoon saattamalla ja sitten myydään yksityisille lähes ilmaiseksi ?

Nyt vielä lisäksi tullut kapitalismin häpeäksi tukiaiset ja lähes ilmaiset lainat, kansan maksettavaksi. Ilmaisesta työvoimasta puhumattakaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu