Itäporilaisella omakotitaloalueella taas tänään kiersi kymmenen päästään sekaisin olevaa raukkaa. Olivat sekopäät pukeutuneet kuin jotkut amerikan mormoonit. En tiedä oliko niitä jehovahulluja vai jonkun muun sairaan lahkon. Meni koko lauantaiaamu pilalle kun tulivat kello 10.00 ovikelloa pimpottelemaan. Toisaalta tuohan on minulle vaan ilmaista hupia kun huusin että painukaa helvettiin pihastani ja liittyykää ainoaan oikeaan uskontoon! SAATANAN PALVONTAAN! Ei näyttänyt muillakaan ovilla olevan lämmin vastaanotto näillä hulluille.
Tutkiessamme Raamatun käsityksiä ympäristöstämme, huomioiden niin etiikan kuin modernin fysiikan asettamat standardit, pystymme jokainen henkilökohtaisesti arvioimaan, onko Raamatun sanan takana:
"Kaikkitietävä" ja "moraalisesti täydellinen" Jumala
-- tai --
Primitiivisen, alkukantaisen taikauskoisen aavikkokansan mielikuvitus.
Yksi ominaispiirre on, että muinaisen israelilaisen kansan "löytämä" Jumala omaa yhtä rajatun maailmankuvan kuin kyseinen alkukantainen nomaadikansa itse.
Oheisessa dokumentissa löydämme muutamia esimerkkejä Raamatun ja sen edustaman Jumalan
käsityksistä, jotka modernin etiikan ja tieteen puntaroimina voidaan käsittää primitiivisinä, useasti jopa loukkaavina.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/
Tutkiessamme Raamatun käsityksiä ympäristöstämme, huomioiden niin etiikan kuin modernin fysiikan asettamat standardit, pystymme jokainen henkilökohtaisesti arvioimaan, onko Raamatun sanan takana:
"Kaikkitietävä" ja "moraalisesti täydellinen" Jumala
-- tai --
Primitiivisen, alkukantaisen taikauskoisen aavikkokansan mielikuvitus.
Yksi ominaispiirre on, että muinaisen israelilaisen kansan "löytämä" Jumala omaa yhtä rajatun maailmankuvan kuin kyseinen alkukantainen nomaadikansa itse.
Oheisessa dokumentissa löydämme muutamia esimerkkejä Raamatun ja sen edustaman Jumalan
käsityksistä, jotka modernin etiikan ja tieteen puntaroimina voidaan käsittää primitiivisinä, useasti jopa loukkaavina.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oliko mukana ne kaksi sekopää jehova mummoa jotka kiertävät sillä vanhalla volkswagen passatilla?
Sanoisin että katso poju peiliin.
Sanot hulluiksi mukavia hyviä ihmisiä, itse sanoit huutaneesi heille että painukaa h...ttiin pihaltasi, ja että liitykää stn palvojiin.
Mielestäni sinä täytät hullun kriteerit, ei nuo uskovat
Miksi pojuttelet naisia? Sinä se tässä jonkin sortin psykoosissa tunnut olevan.
Jehovat jotka pelkäävät maailmanloppua ja kiusaavat toisiaan, tai Vanhoollislestat jotka raiskaavat kakaroitaan, ovat sinun mielestäsi hyviä ihmisiä? Tai sekopää helluntailaiset...
Sigmund Freud piti uskonnollisia käsityksiä ”toivekuvitelmia, ihmiskunnan vanhimpien, vahvimpien, pakottavimpien toiveiden toteumia”.[70] Uskonto on Freudin mukaan ihmismielen puolustuskeino pelottavia luonnonilmiöitä ja kuolemaa vastaan.[71] Ihmisen mielikuvitus muuntaa luonnonvoimat henkilöllisiksi, yliluonnollisiksi valloiksi.[72] Juutalais-kristillisessä uskonnossa ihmiset heijastavat kaikkeuteen muiston isästä suurena suojelevana voimana. Lapsuudesta tutut kasvot ovat suurentuneet taivaassa äärettömiksi. Uskonto on ”yleisinhimillinen pakkoneuroosi”,[73] josta päästää eroon, kun ihmiset vihdoin luonnontieteellisen tiedon avulla oppivat hahmottamaan todellisuuden ilman harhaluuloja.[74]
Filosofi Bertrand Russell arvosteli uskon käsitettä. Russell kirjoitti sekä kristittyjen että kommunistien pitävän omaa uskoaan hyvänä. Hänen mukaansa usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Russellin mukaan uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan hänen mukaansa tunteella.[75]
Nykyinen kognitiivinen uskontotiede tarkastelee uskontoa ihmisen mielen toimintana.[76] Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan ”Uskonto on kognitiivinen loinen, joka pesii aivoissa.”[77] Pascal Boyerin mukaan uskonnolliset käsitteet voidaan yksinkertaistaen selittää siten, että niiden arkiajattelun vastaiset piirteet loukkaavat ihmismielen muodostamien todellisuuskäsityksen luokkien jäsenten ominaisuuksia. Arkiajattelua vastaamaton piirre voi olla esimerkiksi kuollut esivanhempi, joka vaeltaa näkymättömänä ihmisten keskuudessa. Arkiajattelun vastaisuutta ei kuitenkaan saa olla liikaa, vaan juuri sopiva määrä, koska liian arkiajattelun vastaiset käsitykset ovat vaikeita käsitellä mielessä ja ne unohtuvat nopeasti. Sen sijaan sopivassa määrin arkiajattelun vastaiset käsitykset loisivat aivoissa myötäsyntyisten todellisuuden luokitusten loukkauksina.[78] Boyerin mukaan uskonnossa on jotain, mikä saa sen välittymään sukupolvelta toiselle. Kyse on elinkelpoisten ajatusten siirrosta, jota on luonnehdittu meemin eli mielen viruksen käsitteen avulla.[79]
Dosentti Marjaana Lindemanin johtaman tutkimuksen ”Taikauskon vetovoima” mukaan käsitykset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi eli taikuudeksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eriytymättömiin käsityksiin todellisuudesta. Näissä käsityksissä sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset ominaisuudet. Aikuisilla nämä sekaannukset voivat toimia tieteellisen tiedon rinnalla. Voidaan puhua yleisestä taipumuksesta uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin. Vaikka koulutustaso selkeästi vähentää yliluonnollisia uskomuksia, se ei kuitenkaan aina itsellään riitä kumoamaan voimakasta taikauskoista tunneperäistä vakaumusta. Lindeman kysyy: ”Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä.”[80]
Kokeellisen psykologian professorin Bruce Hoodin mukaan taipumus taikauskoisuuteen on pinttynyt syvälle ihmisten aivoihin. Jopa kaikkein järkevimmät ihmiset saattavat joskus käyttäytyä vähemmän järkevällä tavalla. Hän havaitsi suorittamissaan kokeissa aikuisen ihmisen aivojen näkökeskuksen lisäävän havaintoihin yksityiskohtia, joita koehenkilöille näytetyissä kuvissa ei ole. Samoin toimivat pienten lasten aivot. Hoodin mukaan jo lapsissa havaittu vaistonvarainen informaation järjestäminen selittää myös sen, miten aikuiset ovat taikauskoisia. Hänen mukaansa taikausko selittyy sillä, että ihmisaivot ovat evoluution saatossa ohjelmoituneet niin, että sattumat saavat suuren merkityksen.
Biologi ja tietokirjailija Richard Dawkins on pohtinut syitä siihen suunnattomaan voimavarojen tuhlaukseen, jota ihmisen uskonnot evoluution näkökulmasta näyttävät hänen mukaansa edustavan. Dawkins esittää seuraavan käsityksensä eräänä mahdollisena oletuksena. Eläimiin on luonnonvalinnan seurauksena jäänyt pääasiassa niitä ominaisuuksia, joista niille on hyötyä olemassaolon taistelussa selviämisessä. Toisin kuin melkein kaikki muut eläimet, ihmiset välittävät kasaantuvaa kokemustietoa sukupolvelta toiselle. On ainakin lapsille eduksi, jos he tottelevat suuremmin kyselemättä kieltoa uida vedessä, jossa on krokotiileja. Luonnonvalinnan tuloksena ihmislapsen aivot ovat kehittyneet sellaisiksi, että ne oppivat kielen, ja ihmislapset luottavat aikuisten antamaan informaatioon. Eri alueilla eri ihmiset siirtävät jälkeläisilleen erilaisia kieliä ja erilaisia uskontoja. Dawkinsin mielestä uskonnot ovat sivuvaikutuksia käyttäytymispiirteestä, joka on toisissa evoluution olosuhteissa ollut järkevää. Uudessa tilanteessa uskonto on haitallinen sivuvaikutus, joilla ei ole evoluution näkökulmasta mitään merkitystä.
Minkä uskonnon jumalaa? Budhaa vai Allahia? Evoluutiota ei ole keksitty. Se on luonnonvoima, kuten painovoimakin. Tai voit epäkeksiä painovoimankin ja testata sitä hyppäämällä parvekkeeltasi.
Uskonnon alkuperästä on erilaisia käsityksiä. Tässä luvussa käsitellään joidenkin eri tutkijoiden käsityksiä uskonnon alkuperästä.
Uskonnon syntyä pohti varhain esimerkiksi antiikin ajattelija Lucretius. Hänen mukaansa uskonto syntyi siitä, että ihmiset eivät ymmärtäneet heidät synnyttäneen kaikkeuden toimintaa ja luonnon ilmiöiden syitä, kuinka ihmiset olivat syntyneet ja miksi heidän elinolosuhteensa vaihtelivat onnessa ja onnettomuudessa.[15]
1900-luvun alussa sosiologi Émile Durkheim esitti, että uskonto on heijastus yhteiskunnasta, yhteiskunnan jäseninsä kohdistavan tottelevaisuuden paineen synnyttämä ilmiö. Alkukantainen heimon ykseyden tuntu palaa nykyaikaisissakin yhteiskunnissa osittain henkiin esimerkiksi sodan aikana, jolloin tunne kansallisesta yhteenkuuluvuudesta saa yksilöihin lähes rajattoman vaikutusvallan.[16][17]
2000-luvulla tieteellinen keskustelu uskonnon merkityksestä ihmisen evoluutiossa on ollut kiivasta: onko kyse ihmisyksilöiden tai -ryhmien selviytymistä edesauttaneesta adaptaatiosta vai merkityksettömästä tai haitallisesta evoluution sivutuotteesta.[18][19]
Biologi Richard Dawkinsin mukaan uskonnot edustavat evoluution näkökulmasta voimavarojen tuhlausta. Yleensä eläimet säästävät voimavaroja, sen sijaan uskonnot ovat tuottaneet esimerkiksi sotia ja vainoja.[20] Ihmiset välittävät informaatiota kielellisesti sukupolvelta toiselle. Dawkins kuvailee, kuinka ainakin lapsille eduksi, jos he tottelevat kieltoa uida vedessä, jossa on krokotiileja. Tämän vuoksi ihmisillä on taipumus uskoa myös perustelemattomiin väitteisiin. Dawkinsin mielestä uskonnot ovat haitallisia sivuvaikutuksia, joilla ei ole evoluution näkökulmasta mitään merkitystä.[20] Anthony C. Lunn ei ole Dawkinsin kanssa täysin samaa mieltä siitä, minkä ilmiön sivuvaikutuksia uskonnot ovat. Hän esittää, että ihmisellä on luonnonvalinnan ansiosta kehittynyt kyky etsiä ilmiöiden syitä ja uskontojen näennäisselitykset ovat tämän ominaisuuden sivuvaikutuksia.[20]
Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan evoluutio on luonut ihmisille mielellisen rakenteen, joka kannustaa käyttäytymään tietyllä tavalla.[21] Kognitiivinen uskontotiede tarkastelee uskontoa ihmisen mielen toimintana.[22] Boyerin mukaan ”Uskonto on kognitiivinen loinen, joka pesii aivoissa.”[23] Boyerin mukaan uskonnolliset käsitteet voidaan yksinkertaistaen selittää siten, että niiden arkiajattelun vastaiset piirteet loukkaavat ihmismielen muodostamien käsitysten ominaisuuksia. Arkiajattelua vastaamaton piirre voi olla esimerkiksi kuollut esivanhempi, joka vaeltaa näkymättömänä ihmisten keskuudessa. Arkiajattelun vastaisuutta ei kuitenkaan saa olla liikaa, vaan juuri sopiva määrä, koska liian arkiajattelun vastaiset käsitykset ovat vaikeita käsitellä mielessä ja ne unohtuvat nopeasti. Sen sijaan sopivassa määrin arkiajattelun vastaiset käsitykset loisivat aivoissa.[24] Boyerin mukaan uskonnossa on jotain, mikä saa sen välittymään sukupolvelta toiselle. Kyse on elinkelpoisten ajatusten siirrosta, jota on luonnehdittu meemin eli mielen viruksen käsitteen avulla.[25][26]
Olet ainoita, joka sadanprosentin varmuudella(100%) voi toimittaa lukuisalle joukolle kaiken.
pimpelipompeli
Lauantai klo 10.
Ne olivat meikäläisiä: Jehovan todistajia heittämässä kenttää.
Toivotaan että joskus vielä suomeenkin rantautuu Texasin ja sivistysvaltioiden lait. Eli saat tuollaisia uskovaishörhöjä vetää ysimillisellä silmien väliin jos tulevat pihaasi pokkuroimaan.