Syyriasta muuttaneen Fardoosin huoli: Perhe jäi sodan keskelle
Rakastuminen Suomessa asuvaan Mouhseniin toi syyrialaisen Fardoos Helalin uuteen maahan. Sitten hänen entisen kotitalonsa vieressä räjähti pommi.
Äiti, mikä on mummo? kysyi keskimmäinen lapseni Lauramaria. Hän oli kuullut esikoulukaverinsa puhuvan mummostaan.
Kysymys pysäytti.
Hän oli tavannut äitini ollessaan kahdeksan kuukauden ikäinen. Vuonna 2010 olimme olleet Syyriassa tapaamassa vanhempiani ja muita sukulaisiani.
Tyttö ei tietenkään muista käyntiämme. On epävarmaa, näkeekö hän enää ainoita elossa olevia isovanhempiaan. Syyrian sota on jatkunut jo viisi vuotta, ja vanhempani elävät sodan keskellä. Minulla on jatkuva huoli heistä ja muista sukulaisistani, jotka asuvat Isis-joukkojen ympäröimässä kotikaupungissani Sweidassa lähellä Jordanian rajaa.
Voisin itsekin olla siellä, ellei elämä olisi heittänyt eteeni yllätystä.
Hämmästelen yhä, kuinka paljon minulle on tapahtunut yhdeksässä vuodessa. Olen naimisissa, ja minulla on kolme lasta.
Rakkaus kuin sähköisku
Syyriassa minulla oli ollut ihana elämä. Taloni pihamuuria peittivät viinirypäleköynnökset. Naapurustossa kaikki välittivät toisistaan. Ketään ei jätetty koskaan yksin hädän hetkellä. Aamukahvitkin joimme yhdessä naapureiden kanssa.
Työni terveystarkastajana vei minut ravintoloihin ja elintarvikeliikkeisiin. Lisäksi kampaamoni työllisti neljä ihmistä. Kaikki oli hyvin.
Siksi en osannut arvata, että sukulaiseni häät syksyllä 2006 muuttaisivat elämäni suunnan.
Lähes kaikki tunsivat häissä toisensa, mutta joukossa oli myös harvinainen vieras. Ihmiset tiesivät, että hän, Mouhsen, on Suomen kansalainen. Hän oli syntynyt Libanonissa ja asunut lapsuutensa Syyriassa, mutta päätynyt Suomeen.
Tanssin ystävieni kanssa, kun Mouhsen näki minut ensimmäisen kerran. Tapausta muistellessaan hän ei unohda kertoa, kuinka hänen lävitseen meni sähköä. Hän oli sanonut ystävälleen: tämän tytön minä haluan! Se oli rakkauden sähköisku.
Mouhsen selvitti yhteystietoni ja soitti vielä samana iltana. Hän pyysi lupaa tulla seuraavana päivänä kahville. Aamulla hän saapui vanhempieni kotiin. Hänellä oli mukanaan niin valtava kukkakimppu, että tuskin näin häntä sen takaa. Hän halusi kertoa minulle itsestään kaiken.
Häät kahden viikon kuluttua
Mouhsenin nuoruudessa vallassa oli ollut nykyisen presidentin isä. Hänen aikanaan Syyriassa oli saanut elää rauhassa, kunhan ei ollut sanonut sanaakaan Baath-puoluetta vastaan.
Mouhsen oli sanonut - ja joutunut ikävyyksiin. Hän oli ollut vasta 17-vuotias paetessaan Espanjaan. Silloin hänen äitinsä oli todennut: vaikka kuolisit ulkomailla, minulle et ole koskaan kuollut.
Espanjassa hän eli elänyt ensin madridilaisella metroasemalla rahattomana. Sittemmin hän oli päätynyt Mallorcalle ja tutustunut suomalaisiin. Joukossa oli ollut nainen, jonka perässä Mouhsen oli muuttanut Suomeen.
Suhde oli päättynyt, mutta Mouhsen oli asettunut Suomeen ja saanut kansalaisuuden. Hän oli opiskellut perämieheksi, työskennellyt rahtilaivoilla ja toiminut ravintoloitsijana.
Syyriaan hän oli uskaltanut palata ensimmäisen kerran pakonsa jälkeen vasta 17 vuoden kuluttua. Jalat olivat lyöneet loukkua lentokoneen portailla. Kaikki univormupukuiset olivat tuoneet mieleen pahoja muistoja.
Häntä kuunnellessani tunsin, että minunkin sisälläni kulki sähköä. En voinut ymmärtää, että rakastuisin niin nopeasti. Kerroin vanhemmilleni, että tämän miehen kanssa halusin mennä naimisiin. Syyrialaiseen tapaan hän toki kysyi vanhemmiltani kättäni. Kihlauduimme heti.
Häitämme vietettiin kahden viikon kuluttua. Hääpaikka oli täynnä kukkia. Vieraita oli kutsuttu 200, heitä tuli yli 500.
Aluksi vastassa oli seinä
Esikoistyttäremme Angie syntyi seuraavana vuonna Syyriassa. Hän sai automaattisesti Suomen kansalaisuuden, koska isä oli suomalainen.
Mouhsen kävi muutaman kerran Suomessa, mutta vietti pääasiassa aikaansa Syyriassa. Hän toivoi, että lapsemme saisi kasvaa Suomessa. Vastustin ensin. Tulin toisiin ajatuksiin, kun huomasin, että isänsä poissa ollessa Angie katseli usein hänen kuvaansa ja jokelteli. Ymmärsin, että hän ikävöi.
Tytär oli vuoden, kun päätin, että eläisimme yhdessä perheenä Suomessa.
Aluksi tunsin, että minulla oli Suomessa seinä vastassa. En ymmärtänyt kieltä, en tuntenut muita kuin mieheni. Ympärilläni ei ollut ystäviä, naapureita ja sukulaisia. Kaikki oli uutta, eikä minulla ollut minkäänlaista sosiaalista elämää.
Pääsin suomen kurssille. Opin hieman kieltä ja ystävystyin kurssini suomalaisen opettajani kanssa. Vähitellen ystävystyin Minnan lisäksi myös Raijan ja monen muun kanssa.
Facebookiin passin kuva
Vuonna 2009 syntyi Lauramaria, ja kolme vuotta sitten Rayan Alexander.
Osalla ystävistäni on samanikäisiä lapsia. Käymme retkillä ja uimassa. Tykkään laittaa ystävillekin syyrialaista ruokaa.
Rakastan musiikkia. Opiskeluaikana voitin Syyriassa ison laulukilpailun. Nykyisin laulan karaokea ja olen esiintynyt tapahtumissa.
Rakastuminen Suomessa asuvaan Mouhseniin toi syyrialaisen Fardoos Helalin uuteen maahan. Sitten hänen entisen kotitalonsa vieressä räjähti pommi.
Äiti, mikä on mummo? kysyi keskimmäinen lapseni Lauramaria. Hän oli kuullut esikoulukaverinsa puhuvan mummostaan.
Kysymys pysäytti.
Hän oli tavannut äitini ollessaan kahdeksan kuukauden ikäinen. Vuonna 2010 olimme olleet Syyriassa tapaamassa vanhempiani ja muita sukulaisiani.
Tyttö ei tietenkään muista käyntiämme. On epävarmaa, näkeekö hän enää ainoita elossa olevia isovanhempiaan. Syyrian sota on jatkunut jo viisi vuotta, ja vanhempani elävät sodan keskellä. Minulla on jatkuva huoli heistä ja muista sukulaisistani, jotka asuvat Isis-joukkojen ympäröimässä kotikaupungissani Sweidassa lähellä Jordanian rajaa.
Voisin itsekin olla siellä, ellei elämä olisi heittänyt eteeni yllätystä.
Hämmästelen yhä, kuinka paljon minulle on tapahtunut yhdeksässä vuodessa. Olen naimisissa, ja minulla on kolme lasta.
Rakkaus kuin sähköisku
Syyriassa minulla oli ollut ihana elämä. Taloni pihamuuria peittivät viinirypäleköynnökset. Naapurustossa kaikki välittivät toisistaan. Ketään ei jätetty koskaan yksin hädän hetkellä. Aamukahvitkin joimme yhdessä naapureiden kanssa.
Työni terveystarkastajana vei minut ravintoloihin ja elintarvikeliikkeisiin. Lisäksi kampaamoni työllisti neljä ihmistä. Kaikki oli hyvin.
Siksi en osannut arvata, että sukulaiseni häät syksyllä 2006 muuttaisivat elämäni suunnan.
Lähes kaikki tunsivat häissä toisensa, mutta joukossa oli myös harvinainen vieras. Ihmiset tiesivät, että hän, Mouhsen, on Suomen kansalainen. Hän oli syntynyt Libanonissa ja asunut lapsuutensa Syyriassa, mutta päätynyt Suomeen.
Tanssin ystävieni kanssa, kun Mouhsen näki minut ensimmäisen kerran. Tapausta muistellessaan hän ei unohda kertoa, kuinka hänen lävitseen meni sähköä. Hän oli sanonut ystävälleen: tämän tytön minä haluan! Se oli rakkauden sähköisku.
Mouhsen selvitti yhteystietoni ja soitti vielä samana iltana. Hän pyysi lupaa tulla seuraavana päivänä kahville. Aamulla hän saapui vanhempieni kotiin. Hänellä oli mukanaan niin valtava kukkakimppu, että tuskin näin häntä sen takaa. Hän halusi kertoa minulle itsestään kaiken.
Häät kahden viikon kuluttua
Mouhsenin nuoruudessa vallassa oli ollut nykyisen presidentin isä. Hänen aikanaan Syyriassa oli saanut elää rauhassa, kunhan ei ollut sanonut sanaakaan Baath-puoluetta vastaan.
Mouhsen oli sanonut - ja joutunut ikävyyksiin. Hän oli ollut vasta 17-vuotias paetessaan Espanjaan. Silloin hänen äitinsä oli todennut: vaikka kuolisit ulkomailla, minulle et ole koskaan kuollut.
Espanjassa hän eli elänyt ensin madridilaisella metroasemalla rahattomana. Sittemmin hän oli päätynyt Mallorcalle ja tutustunut suomalaisiin. Joukossa oli ollut nainen, jonka perässä Mouhsen oli muuttanut Suomeen.
Suhde oli päättynyt, mutta Mouhsen oli asettunut Suomeen ja saanut kansalaisuuden. Hän oli opiskellut perämieheksi, työskennellyt rahtilaivoilla ja toiminut ravintoloitsijana.
Syyriaan hän oli uskaltanut palata ensimmäisen kerran pakonsa jälkeen vasta 17 vuoden kuluttua. Jalat olivat lyöneet loukkua lentokoneen portailla. Kaikki univormupukuiset olivat tuoneet mieleen pahoja muistoja.
Häntä kuunnellessani tunsin, että minunkin sisälläni kulki sähköä. En voinut ymmärtää, että rakastuisin niin nopeasti. Kerroin vanhemmilleni, että tämän miehen kanssa halusin mennä naimisiin. Syyrialaiseen tapaan hän toki kysyi vanhemmiltani kättäni. Kihlauduimme heti.
Häitämme vietettiin kahden viikon kuluttua. Hääpaikka oli täynnä kukkia. Vieraita oli kutsuttu 200, heitä tuli yli 500.
Aluksi vastassa oli seinä
Esikoistyttäremme Angie syntyi seuraavana vuonna Syyriassa. Hän sai automaattisesti Suomen kansalaisuuden, koska isä oli suomalainen.
Mouhsen kävi muutaman kerran Suomessa, mutta vietti pääasiassa aikaansa Syyriassa. Hän toivoi, että lapsemme saisi kasvaa Suomessa. Vastustin ensin. Tulin toisiin ajatuksiin, kun huomasin, että isänsä poissa ollessa Angie katseli usein hänen kuvaansa ja jokelteli. Ymmärsin, että hän ikävöi.
Tytär oli vuoden, kun päätin, että eläisimme yhdessä perheenä Suomessa.
Aluksi tunsin, että minulla oli Suomessa seinä vastassa. En ymmärtänyt kieltä, en tuntenut muita kuin mieheni. Ympärilläni ei ollut ystäviä, naapureita ja sukulaisia. Kaikki oli uutta, eikä minulla ollut minkäänlaista sosiaalista elämää.
Pääsin suomen kurssille. Opin hieman kieltä ja ystävystyin kurssini suomalaisen opettajani kanssa. Vähitellen ystävystyin Minnan lisäksi myös Raijan ja monen muun kanssa.
Facebookiin passin kuva
Vuonna 2009 syntyi Lauramaria, ja kolme vuotta sitten Rayan Alexander.
Osalla ystävistäni on samanikäisiä lapsia. Käymme retkillä ja uimassa. Tykkään laittaa ystävillekin syyrialaista ruokaa.
Rakastan musiikkia. Opiskeluaikana voitin Syyriassa ison laulukilpailun. Nykyisin laulan karaokea ja olen esiintynyt tapahtumissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
:)