siis verovapautta.
Kuin
SAK-AY-mafia
Ne hallitsevat miljardiomaisuuksia, ja AY-jäsenmaksut ovat niille verovapaata kassavirtaa.
1723 säädetyt ritariston ja aateliston etuoikeuksien viimeisetkin rippeetkin
katosivat Suomesta vuonna 1920 tulo- ja varallisuusveroon siirryttäessä.
Yhä perinnettä jatkaa kolme demari presidenttiä verottomine (96000 €)
eläkkeineen.
-
"Pääsy kaikkein korkeimpiin valtionvirkoihin edellytti yleensä aatelissäätyyn
kuulumista. Aateluus ei kuitenkaan ollut mikään tae siitä, että kaikki ovet
olisivat avoinna. Myös aatelistossa itsessään oli luokkakerrostumansa.
Ylhäisaateli eli kreivit, vapaaherrat ja niin kutsutut valtaneuvosten
jälkeläiset, oli rikas, mahtava - ja harvalukuinen. (Sen edustajia oli Suomessa
rajoitetusti, mutta oli kuitenkin.) Alhaisaateli oli suhteellisen köyhä ja
runsaslukuinen. Kuuluttiinpa kumpaan luokkaan hyvänsä on kuitenkin selvää, että
ajan mittaan syntyvä virkamiesaateli muodosti itsestään selvän yhteiskunnallisen
yläluokan."
-
"Kustaa II Aadolf perusti Ruotsin Ritarihuoneen vuonna 1626 ja tällöin
Ritarihuoneelle introdusoitiin silloiset aatelissuvut ikäjärjestyksessä. Jotta
säädyllä olisi käytössään kokoustilat valtiopäivien aikana, rakennutettiin
Tukholmaan komea palatsi Riddarholmenin läheisyyteen.
Vuosien 1808-09 sodan seurauksena Ruotsin valtio menetti itäisen puoliskonsa ja
Suomesta tuli näin Venäjän tsaarin alainen suuriruhtinaskunta. Suomessa
asuville ruotsalaisaatelin jäsenille sekä suuriruhtinaan eli keisarin uusiksi
suomalaisiksi aatelismiehiksi ylentämille henkilöille perustettiin oma
Ritarihuone 1818. Viimeinen aateloitu henkilö oli ministerivaltiosihteeri,
kenraali August Langhoff, joka ylennettiin vapaaherraksi 1912.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122214993549_uu.shtml
Ruotsalaiset säätyvaltionpäivät säilyivät Suomessa vuoden 1809 jälkeen neljän
säädyn valtiopäivien muodossa. Vasta 1906 ne korvattiin yksikamarisella
eduskunnalla. Tällä tavoin eräästä Euroopan vanhanaikaisimmista
kansanedustajistoista tuli hetkessä eräs nykyaikaisimmista ja
demokraattisimmista. Myös aatelisto yhteisönä menetti näin poliittisen
merkityksensä."
Varmaan jo pitäisi tämäkin verovapaus purkaa. Tai olisi ainakin aika jo.
Halonen ylensi Pena turjakkeekin, mielestään aateliksi, kun yliluutlantiksi nosti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
paljonko eläke presidentit tuottaa valtion kassaan verorahaa.
Kun juuri Yle toimittajat vertaili, mitä milläkin verolla saa. Oli sairaanhoitajaa ym..
Soittaa sinne jossain saumassa, ja kysyä paljonko Halosen pres eläke veroilla saa. ym sosialisti toverinsa.
Joko EU:sta tuli vastaus?
Kato sänkysi alle siellä raporttia viime yöltä.
Laita EU:n vastaus palstalle. Jos tekstissä on jotain sellaista mitä et ymmärrä, voi palstaväki tulkata sen sinulle.
Tekemääsi YK-raporttiakin on odoteltu jo kuukausia. Se vain on jäänyt epäselväksi, että mikä taho pyysi / palkkasi sinua tekemään raportin.