Autuas on se mies, joka kiusauksen kestää. Jaak. 1:12.
On tärkeätä huomata tämä. Siksi tahdomme tutkia tätä tarkemmin. Monet hurskaat armolapset menettävät usein rohkeutensa kiusauksen kohdatessa heitä. Usein he säikähtävät pelkästään seuraavasta ajatuksesta. He sanovat: »Jos olisinkin langennut syntiin, en epäilisi saavani armoa. Mutta minä tunnen itsessäni jotakin vielä pahempaa. Minä rakastan syntiä - ja sehän on kauheaa!»
Tähän vastataan: »Pidätkö tästä synnin rakkaudestasi, oletko tyytyväinen siihen?» Tyytyväinenkö siihen? Kuinka minä sitä voisin olla? Päinvastoin se on inhottavinta, mitä itsessäni tunnen! Tämä minä, joka inhoaa ja vihaa synnin rakkautta, on juuri sinun oikea minäsi, uusi ihminen. Tätä ei Raamattu nimitä synnin rakastamiseksi, vaan sitä, mitä sinä siksi sanot, nimittää Raamattu »lihaksi himoineen ja haluineen».
Sinä tunnet siis lihan rakkautta syntiin. Ja miten me voisimmekaan tuntea kiusausta, jollei meillä olisi lihan himoja ja haluja? Sinä tunnet siis kiusauksen väijyvän sinua. Pidä silloin vain huolta siitä, ettet tee kiusauksellesi myönnytyksiä, niin alat hyväksyä, suosia ja noudattaa sitä, vaan taistele uskossa rukoillen lihaa ja perkelettä vastaan. Ja pysy armoistuimen luona ja Kristuksen ansaitsemattomassa armossa, vaikka sinulle kuinka kävisi, niin on sinulla hänessä kuitenkin aina iankaikkinen elämä, näyttipä muuten kuinka pahalta ja kummalliselta tahansa.
Tee näin vaikkapa toisin ajoin näkisit itsesi aivan pahan valtaamaksi, niin että, kuten Luther sanoo »perkele herkeämättä hyppelee päälläsi ja tallaa kaulaasi jaloillansa.» Hän näyttää kokonaan hallitsevan sinua, niin että kaikki voima, kaikki Pyhän Hengen armo näyttää aivan kadonneen. Tässä kiusauksessa hiljaisena pysyminen ja mustassa pimeydessä Herran odottaminen on täydellisten viisautta. Se on suurta viisautta, ihmeellistä armoa. Sillä on syvä salaisuus, mitä Herra sellaisina pimeinä seulomisaikoina tekee lapsellensa. Sen, joka silloin tahtoo noudattaa tunteita ja näkemistään, täytyy joutua epätoivoon.
Tällaisten syvien ja perinpohjin hävittävien kiusausten tarkoituksena onkin se, että me menettäisimme kaiken oman hurskautemme ja voimamme väärän lohdutuksen. Siksi täyttyy ihmisen joutua niin kovalle koetukselle, että kaikki näyttää sielusta sysimustalta, ettei ole pienintäkään lohdutusta, jonka hän voisi itsessään nähdä tai tuntea, muuta kuin yksin Herran jumalallinen olento. Hänen oma jumalallinen uskollisuutensa ja voimansa olkoon ainoa, mikä jää turvaksi.
Sellaisetkin kiusaukset sisältyvät Jaakobin sanoihin: »Veljeni, pitäkää sulana ilona, kun joudutte moninaisiin (huomaa: moninaisiin!) kiusauksiin, sillä te tiedätte, että uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.» »Autuas on se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun.» Siitä, mitä apostoli heti lisää, huomaamme, että hän tässä puhuu kiusauksista: »Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko: »Jumala minua kiusaa» sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee.»
jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-2.html
On tärkeätä huomata tämä. Siksi tahdomme tutkia tätä tarkemmin. Monet hurskaat armolapset menettävät usein rohkeutensa kiusauksen kohdatessa heitä. Usein he säikähtävät pelkästään seuraavasta ajatuksesta. He sanovat: »Jos olisinkin langennut syntiin, en epäilisi saavani armoa. Mutta minä tunnen itsessäni jotakin vielä pahempaa. Minä rakastan syntiä - ja sehän on kauheaa!»
Tähän vastataan: »Pidätkö tästä synnin rakkaudestasi, oletko tyytyväinen siihen?» Tyytyväinenkö siihen? Kuinka minä sitä voisin olla? Päinvastoin se on inhottavinta, mitä itsessäni tunnen! Tämä minä, joka inhoaa ja vihaa synnin rakkautta, on juuri sinun oikea minäsi, uusi ihminen. Tätä ei Raamattu nimitä synnin rakastamiseksi, vaan sitä, mitä sinä siksi sanot, nimittää Raamattu »lihaksi himoineen ja haluineen».
Sinä tunnet siis lihan rakkautta syntiin. Ja miten me voisimmekaan tuntea kiusausta, jollei meillä olisi lihan himoja ja haluja? Sinä tunnet siis kiusauksen väijyvän sinua. Pidä silloin vain huolta siitä, ettet tee kiusauksellesi myönnytyksiä, niin alat hyväksyä, suosia ja noudattaa sitä, vaan taistele uskossa rukoillen lihaa ja perkelettä vastaan. Ja pysy armoistuimen luona ja Kristuksen ansaitsemattomassa armossa, vaikka sinulle kuinka kävisi, niin on sinulla hänessä kuitenkin aina iankaikkinen elämä, näyttipä muuten kuinka pahalta ja kummalliselta tahansa.
Tee näin vaikkapa toisin ajoin näkisit itsesi aivan pahan valtaamaksi, niin että, kuten Luther sanoo »perkele herkeämättä hyppelee päälläsi ja tallaa kaulaasi jaloillansa.» Hän näyttää kokonaan hallitsevan sinua, niin että kaikki voima, kaikki Pyhän Hengen armo näyttää aivan kadonneen. Tässä kiusauksessa hiljaisena pysyminen ja mustassa pimeydessä Herran odottaminen on täydellisten viisautta. Se on suurta viisautta, ihmeellistä armoa. Sillä on syvä salaisuus, mitä Herra sellaisina pimeinä seulomisaikoina tekee lapsellensa. Sen, joka silloin tahtoo noudattaa tunteita ja näkemistään, täytyy joutua epätoivoon.
Tällaisten syvien ja perinpohjin hävittävien kiusausten tarkoituksena onkin se, että me menettäisimme kaiken oman hurskautemme ja voimamme väärän lohdutuksen. Siksi täyttyy ihmisen joutua niin kovalle koetukselle, että kaikki näyttää sielusta sysimustalta, ettei ole pienintäkään lohdutusta, jonka hän voisi itsessään nähdä tai tuntea, muuta kuin yksin Herran jumalallinen olento. Hänen oma jumalallinen uskollisuutensa ja voimansa olkoon ainoa, mikä jää turvaksi.
Sellaisetkin kiusaukset sisältyvät Jaakobin sanoihin: »Veljeni, pitäkää sulana ilona, kun joudutte moninaisiin (huomaa: moninaisiin!) kiusauksiin, sillä te tiedätte, että uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä.» »Autuas on se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun.» Siitä, mitä apostoli heti lisää, huomaamme, että hän tässä puhuu kiusauksista: »Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko: »Jumala minua kiusaa» sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee.»
jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-2.html
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta huomaa sanat: »joka kiusauksen kestää». Se merkitsee sitä, että ei väsytä eikä antauduta kiusausta noudattamaan, ei jouduta epätoivoon eikä lähdetä armoistuimen luota, vaan rukoillaan edelleen lujasti uskoen ja kestävästi: »Älä johdata meitä kiusaukseen!» Näin kehottaa Pietarikin meitä tekemään perkeleen kiusatessa: Vastustakaa häntä »lujina uskossa!»
Kun ei enää uskota Jumalan armoon eikä hänen auttamistahtoonsa ja voimaansa, silloin lakataan rukoilemasta ja odottamasta Herraa, silloin antaudutaan viholliselle. Mutta jos minun on odotettava Herraa, on minun valmistauduttava odottamaan kauan ja »kärsivällisesti.» Meistä odotus ainakin tuntuu aivan äärettömän pitkältä ja turhalta, niin että olemme valmiit sanomaan: »Kaikki on hukassa, ei kannata enää apua odottaakaan, näenhän ja tunnen selvästi, että olen jätetty saatanan käsiin.» Jos jatkuvasti näin päättelemme, lakkaamme rukoilemasta, kuten äsken mainitsimme.
Luonnollinen laiskuutemmekin johtaa siihen, että väsymme rukoukseen, jos ei meitä heti kuulla, tai loukkaannumme Kristukseen, kun hän ei johda meitä sillä tavoin kuin me olimme ajatelleet. Mutta Jumalahan itse tulisi valehtelijaksi, jos hän antaisi meidän joutua häpeään rukoillessamme ja turvautuessamme hänen lupauksiinsa.
Jumala koko sanassansa on sanonut meille: »Huuda minua avuksesi hätäpäivänäsi, niin minä autan sinua, ja sinä olet kunnioittava minua.» Hänen kunniansa ja totuutensa raukeaisi tyhjiin, jollei hän tekisi näitten sanojensa mukaan. Herää siis ja paina syvälle sydämeesi, että sen sielun, joka on oppinut tuntemaan omat voimansa ja Herraa yksin huutamaan, on aivan mahdotonta joutua häpeään, kuinka epätoivoiselta ja pahalta näyttäisi. Sillä tästä minun pelastuksestani ovat koko Herran jumalallinen olento, koko hänen jumalallinen uskollisuutensa, totuutensa ja voimansa takeena.
Amen.