Tämä oli hyvä päivä.

Catwa

Kävin vaa'alla aamulla eikä painoni ollut noussut. Olen ollut pitkällä sairaslomalla ja välillä sortunut herkkuihin. Käteni vielä särkee ja puutuu. Muttei enää niin pahasti kuin aiemmin.
Menin salille ja tervehdin ensimmäisen kerran erästä, jonka siellä olen joka kerran käydessäni nähnyt. Oli silminnähden olahtunut. Ihan pienestä moikasta. Ei kai lopppujen lopuksi kovin suuria tarvitse kun saa hyvän mielen.
Olen niin iloinen, että löysin itselleni harrastuksen. Jotain minne on kiva mennä vsikka olo olisi mikä. Tiedän tulevani kotiin aina ehjempänä.

Palatessani kotiin, oli ulkona aivan mielettömän kaunista. Ilma oli pinkin, oranssin ja tumman violetti. Syksyinen auringonlasku... lämmin, mutta odottava. Odotan lunta. Mutta tänään oli suorastaan henkeäsalpaavat värit. Rakastan syksyä. Niin alkua kuin loppuakin.
Tein pitkästä aikaa hyvää salaattia. Nykyään on vähän rahaa ja ruuan suhteen olen tylsistynyt. Ruokahalukin oli hetken hieman kateissa.
Päätin hieman hemmoitella itseäni. Laitoin kasvoilleni naamion. Hoidin jalat ja rasvasin hienon voiteen näytetteellä. Ja tunsin hetken elämässä hieman luksusta.
Mielessäni käväisi hetken eräs ihminen, joka tuli elämääni vuoden alussa. Teki valheillaan ja kohtelullaan elämästäni helvetin. Huomasin etten ahdistu enää. Olen päässyt yli. Hetken annoin ajatuksen monelle, jotka ovat kohdelleet minua pahasti. Mutta vain hetken heitä mietin. En jäänyt murehtimaan.
Laitoin kynttilän palamaan. Kissani kömpi syliini kehräämään. Sillä valuu kuola kun se nauttii. Nytkin vilttiin alkoi muodostua märkä läntti. Toinen kissa kertoili hetken tarinoitaan. Hiljeni ja otti paikan läheltä.
Heitin ilmaan pienen toiveen.. toivoisin vihdoin löytäväni jonkun hyvän ihmisen rinnalleni. Olenko tavannut outoja siksi, että en ole ollut ehjä.
Nyt tunnen olevani. Olen rauhallinen. Olen tyytyväinen tähänkin. Olen onnellinen. Huomaan hymyileväni.

0

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2185
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        63
        781
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        780
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        696
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        510
        684
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        630
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        60
        570
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        560
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe